Heroiini on synteettinen romanssi, joka tappaa!
FEB 11, 2016
Description Community
About
1898 saksalaisen lääkärikunnan kokouksesta lähti liikkeelle huhu aineesta, joka oli varsinainen ihmelääke. Se olisi kymmenen kertaa tehokkaampi kuin pahamaineinen morfiini, mutta aiheuttaisi vähemmän riippuvuutta. Kyseessä oli puolisynteettinen heroiini, joka tepsisi kivun lisäksi moniin muihinkin asioihin. Heroiinilla voitaisiin parantaa mm. keuhkokuume, tuberkuloosi, astma ja keuhkoputkentulehdus. Heroiini tepsisi myös tavalliseen yskään. Sitä jopa annettiin lapsille yskänlääkkeenä. Heroiinia myytiin myös elämäneliksiirinä. Heroiinia oli satavilla nesteenä ja jauheena, poretabletteina, imeskelypastilleina ja pillereinä. Kahden vuoden kuluttua jo yli 180 kliinisessä selonteossa todistettiin heroiinin myönteisiä ominaisuuksia.

Myös Suomella on oma heroiiniin liittyvä historia. Suomessa heroiinin kulutus 1930-luvulla oli maailman huippuluokkaa asukasta kohden. Heroiinia määrättiin mm. krapulalääkkeeksi. Toisessa maailmansodassa heroiinitabletteja määrättiin kaukopartiomiehille yskään. Heroiini poistettiin Suomen apteekkien luettelosta vuonna 1948.

Heroiini yhdistää yhdysvaltalaisia 2010-luvulla kuin omenapiirakka. 2000-luvun puolivälissä uudelleen alkanut heroiiniepidemia pahenee Yhdysvalloissa edelleen ja kriisistä syytetään lääkäreitä, sillä kyseessä väitetään olevan reseptilääkkeiden väärinkäyttö ja ennen kaikkea väärin määrääminen. Esimerkiksi hammaslääkäri on voinut määrätä hyvinkin pieniin vaivoihin huomattavan määrän opioidipohjaisia voimakkaita kipulääkkeitä. Laillisten opioidien käyttäjillä on 40-kertainen riski siirtyä heroiinin käyttäjäksi. Myös opioidien verkkokauppa on ongelma.

Erehdysekspertti Raimo Tyykiluodon vieraana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.
Comments