Jokaisella aikakaudella on ollut omat pesunkestävät ääliönsä ja eräs heistä on edesmennyt Kiinan kansantasavallan johtaja Mao Zedong, jos mittarina pidetään menehtyneitä henkiä, joita syntyi suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen aikana useita kymmeniä miljoonia.
Suuressa harppauksessa (1958–1960) Maon ajatuksena oli mm. joukkojen tiede, jossa innostuneet talonpojat kykenivät tekemään mittavia suorituksia, kuten laukaiseman satelliitteja avaruuteen ja kehittämään uudenlaisia viljelykasveja. Myös terästuotannon piti olla helppoa talonpojille. Surkuhupaisaa on, että ihmiset sulattivat vokkejaan ja työkalujaan, jotta saataisiin raaka-ainetta teräksentuotantoon, josta oli tarkoitus tehdä vokkeja ja työkaluja. Metallin sulattamiseen tarvittiin tulta ja niinpä hakattiin pois kaikki puut, pensaat, puistot ja sen jälkeen siirryttiin omiin huonekaluihin. Elinympäristöä tuhottiin, koska tuotantoa piti sada aikaiseksi oman hengenmenon uhalla.
Osana suuren harppauksen koulutuspolitiikkaa oli koulutusjärjestelmä, joka oli 9-vuotinen peruskoulu ja lukio. Oppitunnit kestivät 10 minuuttia. Tavoitteena oli kuitenkin saavuttaa yliopisto opintoja vastaavia tuloksia.
Kulttuurivallankumouksella (1966–1969) Mao halusi väkivaltaista, puhdistavaa kaaosta, jolla hän löi päähän poliittisia vastustajiaan epäonnistuneen suuren harppauksen jälkeen. Vielä 1970-luvulla järjestettiin toukokuun salaliitoksi kutsuttu tutkimus, jossa käytiin läpi 15 miljoonaa ihmistä. Mitään salaliittoa ei ollut koskaan ollutkaan, mutta tutkimuksen metodina oli kiduta ihmistä, saa tunnustus ja usko siihen. Näin syntyivät erilaiset salaliittoteoriat, joita kidutettavat ihmiset keksivät henkensä pitimiksi. Päänsä saattoi menettää kuka tahansa.
Erehdysekspertti Raimo Tyykiluodon vieraana on maailmanpolitiikan professori Juha A. Vuori Helsingin yliopistosta.