Erkki Laatikaisesta tuli sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittaja 28-vuotiaana. Tavoitteeksi lehden päätoimittajuuden hän oli asettanut jo 24-vuotiaana. Hän teki näyttävän luokkaretken: opiskeli kansakoulupohjalta maisteriksi ja kaikki tapahtui nopeassa rytmissä.
Erkki Laatikaisesta olisi voinut tulla kunnanjohtaja tai poliitikko, mutta hän valitsi journalismin. Siinä hän oli tinkimätön ja oman tiensä kulkija, joka nosti maakuntalehden valtakunnan julkisuuteenkin.
Laatikainen vaikutti talouteen ja politiikkaan näkyvästi Keskisuomalaisen palstoilla, mutta hän oli myös vahva taustavaikuttaja, jonka verkostot ylsivät arvaamattoman pitkälle.
Suomen historian dosentti Olli Matikainen on kirjoittanut elämäkerran Erkki Laatikaisesta. Teos kertoo miehestä ja vallasta, mutta se avaa myös näkymän politiikkaan ja vaikuttamiseen.
Julkisessa sanassa Olli Matikainen kertoo Erkki Laatikaisesta. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.