Vaikka kaikki eivät pidä 24/7 yhteiskunnasta, varsin monet suomalaiset käyttävät innokkaasti erilaisia palveluja myös iltaisin ja viikonloppuisin. Samaan aikaan ’aina auki olevan yhteiskunnan’ kanssa on kehittynyt aina tavoitettavissa oleva ihminen. Toista oli ennen, kun työt tehtiin työaikana ja vapaalla levättiin.
'Lepopäivä' -sanaa käytetään nykyään yhä harvemmin. Lepopäivän merkityksestä kertovat vanhempi tutkija Sampsa Puttonen Työterveyslaitokselta sekä kasvatustieteen professori ja filosofi Juha T. Hakala. Toimittajana Jarmo Laitaneva.