Joakim Berghäll tietää, että omat kokemukset ovat säveltämiseen mitä parhainta materiaalia. Hän on mm. tehnyt sävellyssarjan kouluaikaisista kiusatuksi tulemisen kokemuksistaan. Toisaalta säveltäessä pitää päästä pois omista musiikillisista päähänpinttymistään. Siksi hän on hakenut säveltämiseen materiaalia myös oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta – esimerkiksi äänittämällä Nötö-saarella olevaa soivaa kiveä. Berghälliä kiehtoo mahdollisuus löytää uudenlaisia ääniä, tai ainakin sellaisia ääniä, joita ei ole musiikissa aikaisemmin hyödynnetty. Kuusi kuvaa -ohjelmassa ollaan mm. baritonisaksofonina ja sellistinä tunnetun Joakim Berghällin kotialbumin äärellä. Toimittajana on Jonni Roos.