Muistatko vielä, miltä tuntuu ihastua? Muistatko uteliaisuuden - sen, että haluat tietää toisesta kaiken? Muistatko vihlaisun, jonka tunnet vatsanpohjassa, kun hän astelee näkökenttääsi? Kaiken tämän saa aikaan se, että hän on juuri hän, eikä kukaan muu. Et halua muuttaa hänessä mitään.

Siksi onkin ristiriitaista, että juuri ihastuneena haluaa itse esittää sille toiselle vähän parempaa kuin mitä oikeasti onkaan. Tekee mieli siloitella omia virheitä ja yrittää olla sellainen, mistä tunteiden kohde varmasti pitäisi.

Pihvin ystävä alkaa syödä kasvisruokaa ja himoliikkuja viihtyy yhtäkkiä toisen kainalossa sohvalla.

Se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Parisuhteen alkuvaiheessa molemmat haluavat miellyttää toisiaan. Mutta mitä isommista asioista on kysymys, sitä vaarallisempaa on esittää yhtään mitään. Mitä vakavammaksi ihastus etenee, sitä tärkeämpää olisi uskaltaa olla oma itsensä virheineen päivineen. Vaikka tekisi mieli esittää unelmien poikamiestä tai naista, jonka kuka tahansa haluaa, en suosittele. Tärkeintä ei ole, että kuka tahansa haluaa. Tärkeintä on, että oikea ihminen haluaa.

Suhteen edetessä on aina vain vaikeampi korjata alussa syntyneitä vääriä käsityksiä, varsinkin jos on itse niitä aktiivisesti ollut luomassa. Kukaan ei jaksa vetää roolia lopun elämäänsä. Pahimmillaan se, minkä suhteen alussa ajatteli olevan hyväksi, voikin kaataa koko suhteen. Rehellisyydellä sen sijaan antaa sille toiselle mahdollisuuden tutustua ja rakastua juuri siihen mitä oikeasti on, ja itselleen mahdollisuuden tulla rakastetuksi ilman mitään rooleja.

Juuri ne piirteet, jotka mieluiten piilottaisi, kannattaa näyttää - jopa hylätyksi tulemisen uhalla. Jos toinen ei niitä piirteitä hyväksy, hän joutaakin mennä. Pidemmän päälle mikään ei ole suhteessa loukkaavampaa kuin se, että ei kelpaa sellaisena kuin luonnostaan on. Yksikään ihastus ei ole sen arvoinen, että pitäisi ennakkosensuroida itseään, jottei olisi jotain liikaa tai jotain liian vähän.

Todellinen välittäminen löytyy siellä, missä kulisseja ei edes yritetä rakentaa. Jokaisella on elämässään asioita, joita häpeää tai jotka tuntuvat niin pahoilta, ettei niitä uskalla kertoa kenellekään. Ei, kunnes kohdalle osuu lopulta ihminen, jolle ne uskaltaa sanoa. Ihminen, joka ei juoksekaan niitä karkuun, vaan haluaa ymmärtää.

Väärälle ihmiselle ei riitä, vaikka hänen vuokseen vääntäytyisi solmuun. Oikean erottaakin vääristä juuri se, että oma heikkous ja puutteellisuus saa toisen vain välittämään lujemmin. Sellainen rakkaus on ravitsevaa ja todellista. Se ei perustu minkäänlaisiin kuvitelmiin tai rooleihin, vaan haluun olla juuri tietyn epätäydellisen ihmisen kanssa.

Sillä epätäydellisiähän me kaikki olemme. On vain löydettävä se, jonka epätäydellisyydet sopivat parhaiten yhteen omien vajaavaisuuksien kanssa. Silloin saa tuntea, että huonoimmillaankin on kaiken rakkauden arvoinen.