Maailmalla on seurattu järkyttyneinä, kuinka naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeudet ovat taas vaarassa Afganistanissa. Mitä talebanien valtaannousu voi pahimmillaan tarkoittaa? Miten Suomen ja kansainvälisen yhteisön pitäisi toimia? Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar kertoo.
Mietimme myös, miksi Viestejä miehiltä -sometili on tarpeellinen ja miten muun muassa eri tavoin ilmenevä röyhkeys on saanut naiset ja vähemmistöt kautta aikain etsimään omia tiloja ja yhteisöjä. Miksi on tärkeää haaveilla feminististä utopioista – ja voisivatko ne olla joskus muutakin kuin utopioita?
Suuri feministi kertoo, mitä kuuluu kurdien rakentamalle Rojavan itsehallinto- ja demokratiakokeilulle, jota on kutsuttu myös feministiseksi utopiaksi.