Lasse Nousiainen on suomalainen käsikirjoittaja ja komediantekijä. Hän on tehnyt huumoriohjelmia radioon sekä kirjoittanut sketsejä ja viihdettä televisioon. Nyt mieheltä on ilmestynyt esikoisromaani Konttaava koomikko. Teoksessa kolmekymppinen koomikko jälleensyntyy avuttoman vauvan kehoon, aikuisen tietoisuudella. Tämä antaa perhe-elämän tarkastelulle uuden kulman.
- Mulla on itsellä kaksi lasta ja olen ollut heidän vuoksi hoitovapaalla - koti-isänä. Koska minulla oli myös jonkin verran kokemusta viihdebisneksestä, päätin kirjoittaa kirjan jossa yhdistyy nämä kaksi asiaa, kertoo Nousiainen.
- Lähdin kirjoittamaan vakavaa tekstiä, mutta väkisinkin sinne tuli niitä hauskoja juttuja kun kertoo tarinaa koomikosta joka on vauvan kehossa ja millaisiin tilanteisiin tällainen henkilö voi joutua, kertoo Lasse.
Hän kirjoitti kirjansa Moskovassa ja viimeisteli sen Brasiliassa. Puheen Iltapäivässä Lasse Nousiainen kertoikin elämästään näissä paikoissa sekä esikoiskirjansa syntyprosessista. Suvi Puukangas haastattelee.