Yleisradion Kirjojen Suomi -suurhanke juhlii 100-vuotiasta Suomea koko juhlavuoden ajan uusilla kirjallisuusohjelmilla, verkkokirjoilla sekä runsaalla kirjallisuussisällöllä netissä. Myös verkkolukupiirit ovat osa Kirjojen Suomi hanketta. Ensimmäisen lukupiirin vetävät näyttelijä ja käsikirjoittaja Sanna Stellan ja toimittaja Kaisa Alenius. Lukupiirin kirjana on Tytti Parraksen Jojo vuodelta 1968.
- Halusin valita kirjan joka on naisen kirjoittama ja joka sijoittuu menneeseen aikaan. Minusta on tullut niin vanha, että minua kiinnostaa tietää millaista oli ennen, Sanna Stellan perustelee kirjavalintaa.
- Jojo aiheutti ilmestyessään valtavan kohun nimenomaan naisen seksuaalisuuden kuvaamisen ja itsemääräämisoikeuden takia. Se aiheutti suorastaan moraalipaniikin, jonka seurauksena mm. teoksen kirjoittanut kirjailija sai Tampereella laukusta päähän. Onkin mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastaanoton kirja saa nykylukijassa, toteaa Kaisa Alenius.
- Lukupiirissä toisiin ihmisiin tutustuu nopeammin, koska kirjan kautta päästään käsiksi isoihin teemoihin. Koska lukukokemus on aina henkilökohtainen, siksi myös kirjoista puhuttaessa tulee antaneeksi itsestään paljon, kertoo Stellan lukupiirin vaikutuksista.
- Kirjallisuuden voima on siinä, että se lisää jokaisen henkilökohtaista näkemystä maailmasta ja elämästä. Se lisää myös empatiakykyä, ja sitä kautta voi ratkaista elämänkysymyksiä tai ainakin pohtia niitä, toteaa Alenius.
Sanna Stellan ja Kaisa Alenius olivat Puheen Iltapäivässä Suvi Puukankaan vieraina.