Ninan tarina – Nina Moilanen 4/6
AUG 09, 2020
Description Community
About

Ninan tarina.


Neljännessä jaksossa päästään kuulemaan Ninan tarina. Minkä asioiden kanssa hän kipuili syksyllä 2019 ja miten vyyhti lopulta purkautui. Ninan tarinan kautta päästään tutkailemaan tarkemmin niin lähtökohtia työpaikan valinnasta aina rohkeuteen ja uskallukseen tehdä päätöksiä. Minkälainen merkitys oikealla sparrauksella on, ja miten omaan fiilikseen ja intuitioon luottaminen on tärkeää. Voiko järkeä ja tunteita käyttää päätöksenteossa yhdessä.


Jaksossa käsitellään seuraavia asioita:



  • Työpaikan valinnassa,      järki vai tunteet. Mikä on järkivalinta ylipäätään?

  • Miten pitää uskaltaa      tehdä päätöksiä oman fiiliksen mukaan. Se kertoo myös hyvällä tavalla      rohkeudesta.

  • Kokemuksien avulla vasta      monin paikoin pystyy kertomaan millainen työympäristö ja työtehtävät ovat      juuri itselle sopivat.

  • Unelmaduuni ei ole      mitään samppanjaa ja vaahtokarkkeja, vaan käytännössä sitä et tuottaa      hyvinvointiin plussaa.

  • Uskalletaanko tehdä      päätöksiä intuition pohjalta ja miten se toimii. Miten järki antaa      päätöksien pohjalle pelikentän.

  • On oikeasti ok      tavoitella itselle sopivaa työkulttuuria, työtehtäviä ja työpaikkaa. Nämä      vaikuttaa valtavasti hyvinvointiin.

  • Muista sparrailla      ajatuksista ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät sinun näkökulmaa ja ovat      mahdollisesti olleet tilanteessa aiemmin.

  • Lähipiiri antaa tukea,      mutta sen kanssa ei välttämättä pysty käsittelemään aiheita sillä tasolla      kuin itselle olisi tärkeää.

  • Kuuntele omaa intuitiota      ja luota siihen. Älä käytä järkeä väheksymään oman intuition merkitystä.

Comments