

Ilmestyskirja sisältää Jeesuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle. Näillä kirjeillä on tärkeä sanoma myös tämän ajan kristitylle. Pergamon seurakuntaa kiitetään siitä, että se oli pitänyt kiinni Jeesuksen nimestä. Seurakuntaa nuhdellaan väärän opin sietämisestä, maailmallisuudesta ja moraalittomuudesta. Seurakuntaa kehotetaan parannukseen. Varotaan, ettei tämän maailman arvot ja kulttuuri saa viedä meitä moraalittomuuteen, syntiin tai jumalattomuuteen. Usko ja luota rohkeasti Kristukseen, älä tee kompromisseja!


Ilmestyskirja sisältää Jeesuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle. Näillä kirjeillä on tärkeä sanoma myös tämän ajan kristitylle. Vaikka joudumme elämässämme kohtaamaan vaikeuksia, vainoa ja ahdistusta, Jeesus on kanssamme vaikeuksien keskellä. Jeesus rohkaisee meitä: "Älä pelkää!" Smyrna on ainoa 7 seurakunnasta, jossa kristinusko on ollut läsnä kaupungissa keskeytyksettä 2000 vuotta. Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä Smyrnan seurakunnan tilanne vaikutti kaikkein synkimmältä. Seurakuntaa vainottiin ankarasti. Kuitenkin seurakunta kukoisti ja vahvistui vainojen ja ahdistusten keskellä. Smyrnalle Jeesus ei anna nuhteita, vain kiitosta. Kun kestämme uskollisina Jeesuksen kanssa, me saamme elämän kruunun.


Ilmestyskirja sisältää Jeesuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle. Näillä kirjeillä on tärkeä sanoma myös tämän ajan kristitylle. Efesos oli ahkera, kestävä ja uskollinen apostolien synnyttämä seurakunta, joka kuitenkin oli hylännyt ensirakkautensa Jeesukseen. Varotaan, että näin ei tapahtuisi meille!


Väitetään, että "ei ole olemassa ilmaista lounasta". Jeesus kuitenkin tarjosi useasti ilmaisen aterian, jopa suurille kansanjoukoille. Haluaisitko sinäkin samaan ruokapöytään Jeesuksen kanssa? Olet tervetullut! Jumala pitää huolen maallisista tarpeistamme, hän on kanssamme ehtoollisessa ja kerran Jumalan Valtakunnan suuressa pitopöydässä voimme herkutella hyvällä omallatunnolla.


Koemme itsemme usein epäonnistuneiksi, elämässä, uralla, koulussa, perheessä, uskonelämässä. Miten selviämme epäonnistumisen tunteesta? Useat Raamatun tunnetut henkilöt kokivat elämässään suuria epäonnistumisen hetkiä. Kuitenkin he kokivat Jumalan antavan heille voimia jatkaa elämäänsä rohkeasti eteenpäin. Miten voimme oppia käsittelemään elämämme epäonnistumisia? Miten Raamattu voi rohkaista meitä?


Kristityt odottavat Jeesuksen toista tulemusta. Jeesus lupasi tulla takaisin. Miksi hän ei ole vielä tullut? Jo kaksituhatta vuotta Jeesusta on odotettu, miksi hän viipyy? Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät Raamatun sivuilta. Avainsana tässäkin on ""!


Rukoileminen on hengelliselle hyvinvoinnille vähintään yhtä tärkeää kuin hengittäminen on fyysiselle elämällemme. Rukous kannattaa kristityn koko elämää. Raamatusta löydämme lukuisan joukon henkilöitä ja persoonia, jotka ovat rukoilleet elämänsä eri vaiheissa ja tilanteissa. Esittelen kymmenen Raamatun kuvaamaa rukoilijaa ja heidän esimerkkiä rukouksen valtavasta voimasta. Opitaan uutta näiden henkilöiden rukouselämästä!


Nahumin kirjan keskeisin päämäärä on julistaa Jumalan tuomio Assyrian väkivaltaiselle pääkaupungille Ninivelle ja näin julistaa lohduttavaa sanomaa Juudan kärsivälle kansalle. Ninivelle julistettu tuomio oli hyvä uutinen Juudalle ja kaikille sen alistamille kansoille. Valloittaja ei enää alistaisi niitä. Jumala hallitsee koko maailmaa ja paha saa aina lopulta palkkansa.


Mitä Raamattu kertoo meille tulevaisuudesta? Mitkä ovat "lopunajat" ja mitä silloin tapahtuu? Miten suhtautua Raamatun profetioihin? Raamatun profetioiden sanoma lopunajoista on lohdullinen ja toiveikas. Ne antavat meille voimaa jaksaa elämäämme vainojen ja vaikeuksien keskellä. Voimme kohdistaa toiveikkaasti katseemme Jumalan hyvään suunnitelmaan!


Assyrian muinaisen maailmanvallan pääkaupungilla on kiinnostava historia. Niniven kaupungin vaiheet kuvataan Raamatussa tarkoin ja ne sisältävät meille tärkeän sanoman: Jumala on historian Jumala. Ihmiskunnan historia ja sinunkin elämäsi ovat täysin Hänen rakastavassa kädessään. Niniven historia opettaa meille myös Jumalan pitkämielisyydestä ja armahtavaisesta luonteesta. Niniven kohtalo todistaa myös, että Raamatun profetiat toteutuvat viimeistä piirtoa myöten.


Miikan kirjan päämääränä on varoittaa Jumalan kansaa tulevasta tuomiosta ja tarjota anteeksiantoa katuville. Miika ennusti Jumalan tuomiota jumalattomuudesta sekä Israelille että Juudalle. Hän profetoi kansan joutumisen pakkosiirtolaisuuteen 150 vuotta ennen kuin se tapahtui. Miika kantoi erityisesti huolta kansan parissa vallitsevasta epäjumalanpalveluksesta, moraalittomuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Hallitsijat olivat lahjottavissa ja hengelliset auktoriteetit olivat aivan yhtä rahanahneita. Miika tunnetaan erityisesti siitä, että hän profetoi Messiaan syntyvän Juudan Betlehemissä. Tämäkin Miikan profetia toteutui! Jeesus syntyi 700 vuotta myöhemmin Miikan profetian mukaisesti Betlehemissä. Mutta mitä Miikan mukaan tulisi tapahtumaan Migdalin tornin luona?


Vanhan testamentin profeetoista tunnetuimpia on Joona, joka joutui pakomatkallaan kalan vatsaan. Joonan kirja kertoo profeetan pakomatkasta ja siitä miten Jumala pysäytti hänet ja käänsi hänen suuntansa. __ __ Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia ja pohdimme kirjan tärkeintä sanomaa. Lopulta Joona totteli Jumalan käskyä ja saarnasi Niniven kaduilla. Kansa teki parannuksen ja säästyi tuomiolta. Kertomuksen ydinsanoma ei liity risteilyjen vaaroihin tai meripetojen tarkkaan lajimääritykseen. Joonan kertomus opettaa meitä keskittymään olennaiseen. Takerrumme liian usein pikkuseikkoihin ja unohdamme elämän tärkeimmät pääasiat. Hyvinvointi syntyy armeliaasta suhtautumisesta lähimmäisiin. Tärkeää on elää sovussa itsensä, lähimmäisten ja Jumalan kanssa.


Jouluun liittyy lukuisia perinteitä ja vakiintuneita mielikuvia. Mitä tosiasioita tiedämme Raamatun pohjalta joulusta? Mikä on faktaa ja mikä fiktiota jouluun liittyen? Milloin Jeesus syntyi? Tallissa vai luolassa? Kumpi on joulun todellinen sankari: Jeesus vai joulupukki?


Joidenkin mielestä Raamattu koostuu vain vanhoista paimentolaisten nuotiotarinoista, mutta kristinuskon ja Raamatun oman itseymmärryksen mukaisesti Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Onko Raamattu totta vai tarua? Mitä Jeesus sanoi Raamatusta? Miten kristillistä uskoa Raamatun luotettavuuteen ja jumalalliseen alkuperään voidaan perustella? Onko Raamattu myös historiallisesti luotettava? Meidän uskovien mielestä Raamattu on Jumalan oma kirja. Ihmiset kirjoittivat sen Jumalan innoittamana. Raamatun sanomaan kannattaa edelleenkin uppoutua ja antaa sen sanoman muuttaa meidän ajatteluamme ja sydäntämme.


Obadjan kirja on Vanhan Testamentin lyhin kirja, siinä on vain 21 jaetta. Kirja alkaa sanoilla "Obadjan näky". Obadja julistaa tuomion sanomaa Edomin jumalattomalle kansalle. Vaikka Obadja kuvaa onnettomuutta, joka kohtaa Jumalan kansan vastustajia, hän julistaa myös lohdutusta, joka seuraa Jumalan antamasta voitosta kansalleen. Obadjan kirja on tulevaisuuden näky Jumalan valtakunnan voitosta. Jumalan kansaa voidaan sortaa ja vainota, mutta Jumalan Valtakunnan lopullinen voitto on varma. Herra pitää omistaan huolen, myös sinusta!


Vievätkö kaikki tiet taivaaseen? Onko kristinusko ainoa oikea uskonto? Tuleeko jokainen omalla uskollaan autuaaksi? Ovatko kaikki uskonnot ilmausta pyrkimyksestä saman jumalan yhteyteen? Jeesus itse väittää olevansa ainoa tie oikean Jumalan yhteyteen. Evankeliumin ainutlaatuinen sanoma on se, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Jumala on siis ihmisen puolella. Hän pysyy rinnallamme kärsimyksessä ja kuolemassa. Saamme kutsua Jumalaa isäksemme, olemme Jumalan lapsia, emme orjia tai arvottomia robotteja. Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala itse lähestyy meitä. Muut uskonnot ovat ihmisen tavoittelua jonkin jumaluuden puoleen. Kristinusko myös selittää parhaiten sen, miksi maailma on sellainen kuin se on.


Aamoksen kirja on yksi Vanhan Testamentin pienistä profeettakirjoista. Aamos oli paimen ja viikunankasvattaja eteläisestä Juudan valtakunnasta, mutta hän profetoi Israelin pohjoiselle valtakunnalle. Samaan aikaa toimivat profeettoina myös Hoosea ja Joona. Aamos julistaa Jumalan tuomiota kaikille ympärillä oleville kansoille ja sen jälkeen Juudalle ja Israelille. Pohjoisesta Israelin valtakunnasta oli tullut omahyväinen, epäjumalia palveleva ja köyhiä sortava kansakunta. Aamoksen kirja päättyy kuitenkin toivorikkaaseen näkyyn Jumalan tulevasta pelastuksesta. Israelin kansa tullaan uudistamaan, juutalainen kansa tulee palaamaan omaan maahansa ja Messiaan ajat koittavat. Kaiken tuomion ja jumalattomuuden keskellä Jumala kuitenkin vaikuttaa historian kulussa. Hänen hyvä suunnitelmansa toteutuu. Tähän toivoon mekin saamme luottaa.


Väitetään, että Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa. Väärin: Katso ympärillesi !! Todellisuuden ja universumin olemassaolo edellyttää suunnittelijaa ja Luojaa. Elämän rakentanut informaatio edellyttää tekijää ja suunnittelijaa. Tyhjästä ei synny materiaa, elämää ja TIETOISUUTTA. Ihmisestä tekee kristityn Jumalan kohtaaminen. Ihminen voi saada varmuuden Jumalan olemassaolosta rukouksen välityksellä, uskomalla Jumalan Sanaan, elämällä hänelle kuuliaisena päivittäin. Usko on siis tapa elää, elää yhteydessä Jumalaan. Uskova puhuu Jumalan kanssa rukouksessa, kuulee Hänen äänensä Sanassa. Se on jatkuvaa vuoropuhelua, jossa tieto Jumalasta koko ajan kasvaa. Tähän kuuluvat myös taistelut, kysymykset, epäily, ihmettely. Niiden kautta suhteemme Jumalaan syvenee.


Joelin (Jooel) kirjan päämääränä on varoittaa Juudan kansaa Jumalan tuomiosta, joka kohtaisi sitä sen syntien vuoksi ja kehottaa ihmisiä palaamaan Jumalan luo. Se on järjestyksessä toinen ns. "pikkuprofeetoista". Nimi Joel tarkoittaa "Herra on Jumalani". Joel kirjoitti kirjan noin 835-796 eKr. Juudan kansa oli vaurastunut ja muuttunut itsekeskeiseksi ja huolettomaksi. Se piti Jumalaa itsestäänselvyytenä ja oli alkanut palvoa epäjumalia ja tehdä syntiä. Joel varoitti kansaa siitä, että tällainen elämäntyyli toisi väistämättä Jumalan tuomion. Joelin kirjan sanoma on synkkä, mutta samalla toiveikas. Ihmiskunnan historia on Jumalan hyvissä käsissä. Kirja sisältää lupauksen joka antaa meille toivoa tähän päivään ja tulevaisuuteen:


Hoosean kirja on ensimmäinen ns. "pieni" profeettakirja, ensimmäinen 12:sta. Hoosean kirjan sanoma on kuitenkin "suuri" ja erittäin merkittävä. Sen sanoma on tarkoitettu myös meidän aikakaudellemme, sen sanoma on ikuinen. Hoosean kirjan tilanne liittyy VT:n aikaiseen pohjoiseen valtakuntaan, Israeliin. Siellä vallitsi suuri vauraus mutta samalla suuri turmelus. Vaikka alkuperäinen kirjan kohderyhmä oli Israelin kansa, kauan sitten, joka palvoi Baalia, on kirjan sanoma edelleen ajankohtainen ja tarkoitettu juuri meille. Hoosean kirja kuvaa Jumalan liittorakkautta morsiantaan Israelia kohtaan. Kirjassa tulee erityisesti esille kaksi teemaa: Israelin uskottomuus ja Jumalan uskollisuus. Kirjan päämääränä on havainnollistaa, miten suuresti Jumala rakastaa syntistä kansaansa.


AIKAKAUTEMME ON PIMENTYMÄSSÄ HENGELLISESTI, HÄMÄRÄ LEVIÄÄ. PYSYÄKSEMME PYSTYSSÄ JA VALVEILLA, RAAMATTU KEHOTTAA MEITÄ PUKEMAAN YLLEMME HENGELLISEN TAISTELUVARUSTUKSEN. MITÄ NUO ERI VARUSTEET MEILLE KERTOVAT? " EF 6:10-18


Raamattu antaa identiteetillemme vankan pohjan. Emme ole täällä sattumalta, vaan olemme Jumalalle äärettömän arvokkaita ja tärkeitä. Tässä podcastissa kerron, miten Raamattu meitä määrittelee ja kuvaa.


Miksi korona on tullut koko maailmalle yllätyksenä? Ja vielä kummallisempaa, miksi se oli täysin odottamaton shokki myös seurakunnalle? Missä olivat profetiat tulevasta koko maailmaan ravisuttavasta pandemiasta? Näitä kysymyksiä olen kysellyt useasti vuoden 2020 ja 2021 kuluessa. Jumala haluaa uskoakseni opettaa meitä siinä, että me ihmiset, emme edes me uskovat, ole kaikkitietäviä. Jumalan voima ilmenee yllättävissä tilanteissa. Hän haluaa että luotamme ja turvaamme yksin häneen kaikissa elämämme tilanteissa, myös ennakoimattomissa haasteissa.


Jeesu opettaa meille Jumalan huolenpidosta. Meidän ei tarvitse murehtia huomista, sillä Jumala pitää lapsistaan huolta. Hän tuntee kaikki tarpeemme. Saamme tänään rukouksessa jättää Hänelle huolemme ja murheemme. Hän tuntee ne kaikki. Hän kulkee tänäänkin vierellämme. Jeesuksen opetus murehtimisesta löytyy täältä: Matt 6:25-34 Jeesus kehottaa meitä olemaan murehtimatta niistä tarpeista, joista Jumala on luvannut huolehtia. Murehtiminen vahingoittaa terveyttä, heikentää työkykyä ja luovuutta sekä vaikuttaa kielteisesti ihmissuhteisiin. Murehtiminen myös vaikeuttaa luottamustamme Jumalaan.


Koko Raamatusta arvioidaan kolmanneksen olevan profetiaa. UT:n 27 kirjasta, peräti 23 kertoo Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Raamatussa on 31.102 jaetta ja niistä yli 10.000 sisältää profetaalista tekstiä. Yleisesti arvioidaan, että 50-80% Raamatun profetioista on jo täyttynyt. Ilmestyskirja on keskeisimpiä ihmiskunnan tulevaisuudesta profetoivia kirjoja. Kirjan sisältö on ilmoitus Jumalan tulevaisuudensuunnitelmasta. Se näyttää meille uskovien ikuisen olotilan uusissa taivaissa ja uudessa maassa. Tämä on kirja Jumalan valtakunnan täydelliseksi tulemisesta. Jumala vie asiansa voimallisesti voittoon. Ilmestyskirja on Jeesuksen meille antama ilmestys.


Kirjeen kirjoittaja on Juudas, joka oli Jeesuksen ja Jaakobin veli. Se on kirjoitettu noin vuonna 65 juutalaistaustaisille kristityille. Juudaan kirje on Raamatun ainoa kirja, jonka tehtävänä on yksinomaan taistella kristikunnan suurta luopumusta vastaan ennen Kristuksen tulemusta. Raamatun oppi luopumuksesta huipentuu Juudaan kirjeessä, tässä löydämme laajoja näkymiä luopumuksen historiasta taivaassa ja maan päällä. Meidän aikamme lukijoista on aika järkyttävääkin havaita, miten kiivaasti Raamatun kirjoittajat hyökkäävät vastustajia ja harhaopettajia vastaan. Juudas kehottaa vastustamaan väärää oppia, pysymään totuudessa ja johtamaan myös toisia oikeaan uskoon. Hänen sanomansa kuuluu kaikille kristityille.


Johannes kirjoitti Gaiukselle henkilökohtaisen kirjeen kiittääkseen häntä hänen kristillisestä elämäntavastaan ja rohkaistakseen häntä uskossa. Tämä kirje ei kuitenkaan koske yksityisasioita, vaan kristillisen seurakunnan elämää. Kirje painottaa, että totuutta opettaville evankeliumin julistajille tulee olla vieraanvarainen. Vieraanvaraisuus kertoo siitä, että tukee luokseen kutsumiaan ihmisiä ja heidän työtään. Kirje myös varoittaa niistä, jotka pyrkivät hallitsemaan seurakuntaa vääristä vaikuttimista.


Johannes kirjoitti tämän toisen kirjeensä pian ensimmäisen kirjeen kirjoittamisen jälkeen varoittaakseen vääristä opettajista. Kirjoitusvuosi on noin vuoden 90 paikkeilla ja kirje lienee lähetetty Efesoksesta. Johannes muistuttaa meitä, että totuus ja rakkaus ovat keskeisiä Jeesuksen seuraamisessa ja varoittaa vääristä opettajista.


Apostoli Johannes kirjoitti 1. kirjeensä paimenkirjeeksi seurakunnille, joiden jäsenet olivat pakanuudesta kääntyneitä kristittyjä. Johannes kirjoitti tämän kirjeen Efesoksessa joskus vuosien 85-90 paikkeilla. Johanneksella on selvästi läheinen suhde kirjeen saajiin ja se on ehkä tarkoitettukin kiertokirjeeksi. KIRJEEN VARSINAINEN AIHE ON ELÄMÄN SANA, KRISTUS, JOKA ON ELÄMÄ JA ANTAA ELÄMÄN. Kirje antaa selkeän kuvan Jeesuksesta. Apostoli oli tuntenut Jeesuksen henkilökohtaisesti, keskustellut hänen kanssaan, kulkenut hänen vierellään, nähnyt hänen kuolemansa ja nähnyt hänet ylösnousseena ja nousevan taivaaseen. Johannes kuvaa Jeesusta valoksi, rakkaudeksi ja elämäksi. Tämä kirje kirjoitettiin, jotta voisimme ymmärtää, miten Jumalan todellisuus ilmenee elämässämme uskon kautta Jeesukseen ja jotta voisimme olla varmoja siitä, että saamme viettää ikuisuuden hänen luonaan. Kirje rohkaisee pysymään yhteydessä Jumalaan, joka on valo ja rakkaus.


Tämä kirje on kokeneen ja uskollisen Jeesuksen apostolin viesti meille kristityille. Pietari varoittaa väärästä opetuksesta ja kehottaa kasvamaan uskossa ja Kristuksen tuntemisessa. Pietarin mukaan tulee hylätä Jumalan sanan vastainen opetus ja keskittyä Jeesuksen tuntemiseen. Pian tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen Pietari kuoli marttyyrina. Kirje on kirjoitettu noin vuonna 67. Pietari muistuttaa meitä Jumalan suurista lupauksista ja kehottaa uskon ja kutsumuksemme lujittamiseen.