12 diktaattoria

Yle Areena

About

12 diktaattoria -sarjassa pohditaan, miten niin monesta "mainiosta hepusta" kuoriutui lopulta yksinvaltainen despootti tai demokratian pelisääntöjen rikkoja. Moni näistä yksinvaltiaista on onnistunut nousemaan valtaan demokraattisilla vaaleilla, mutta päätynyt vallasta humaltuneeksi hallitsijaksi, joka aktiivisesti pyrkii unohtamaan kansanvallan ylevät periaatteet. Mukana on myös eri organisaatioiden yksinvaltiaita, jotka ovat luoneet oman kaoottisen maailmansa, jossa heidän sanansa on laki ja poikkiteloin asettuvat päätyvät äkkiä mullan alle.

Tuottaja: Sami Hahtala
Vastaava tuottaja: Ville Alijoki
Vastaava toimittaja: Ville Vilén

Available on

Community

76 episodes

Brasilian marttyyri - Getúlio Dornelles Vargas

Getúlio Vargas toimi Brasilian yksinvaltaisena presidenttinä kahteen otteeseen dramaattiseen itsemurhaansa asti. Sikareita poltteleva, taikauskoinen ja jatkuvasti kiroileva mies osoitti kiistämätöntä taitoa yhdistää maata repiviä tahoja, mutta kun tarvittiin kättä pidempää puuttuivat sotilaat ja poliisivoimat armotta peliin. Ihmisiä saatettiin pidättää ja piestä. Vargasin tyyli oli ”kevyttä fasismia”, eli toisinajattelu tukahdutettiin. Diktaattorien joukossa Vargas kuuluu ehdottomasti oppineimpien joukkoon, vaikkakin hänen suosikkikirjansa oli Mussolinin elämäkerta. Vargasille valta oli elämäntyö ja hän ampui itsensä palatsissaan, kun armeija valmistautui vallankaappaukseen. Työväelle ja alemmalle keskiluokalle Vargasista tuli marttyyri, kertoo filosofi ja kirjailija Leif Sundström, toimittajana Raimo Tyykiluoto. Getúlio Vargas Kuva: Luiz Chaves

29m
Jan 09, 2024
Kapula EU:n rattaissa - Viktor Orbán

Onko Orbán Euroopan vaarallisin mies? Kun maalaispoika ja sittemmin lakimies Viktor Orbán oli perustamassa Fidesz-puoluetta 1988, oli Fidesz radikaali ja liberaali. Se oli nuorisoliike, jonka yläikäraja oli 35 vuotta. Puolueen ohjelman olisi voinut kiteyttää sanoihin rokkia ja politiikkaa. Puolueen maestron Viktor Orbánin aseina oli nauru ja ironia. Hän oli myös henkilö, joka toi farkut ja pikkutakit Unkarin parlamenttiin 1990-luvulla. Orbán niitti mainetta Unkarin demokratian esitaistelijana ja sosialismin kaatajana, mutta todellisuudessa jo 1990-luvun alussa Orbánilla ja Fideszilla oli selkeä näkemys, että Unkarissa valtaan päästäisiin kansallismielisyydellä, ei läntisen liberalismin avulla. Nyt Orbánilla on valtaa, jota hän näyttää ja käyttää. Hän on paljastanut vallanhimoiset kasvonsa, jolle EU:n tukieurot kelpaavat, mutta EU:n arvot eivät. Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Viktor Orban Kuva: EPA

27m
Jan 02, 2024
Päiväntasaajan Guinean "Jumala" - El Jefe Teodoro Obiang Nguema Mbasogo

Päiväntasaajan Guinean valtionradio julisti vuonna 2003 että “Teodoro Obiang voi päättää tappaa ilman, että kukaan vaatii häntä tilille ja joutumatta helvettiin, koska hän on itse Jumala” Biokon saaren sotilaskuvernööri, Alifanfaron suuri kenraalimajuri, Biokon Annobonin ja Rio Munin mahtavien saarten herrasmies Teodoro Obiang Nguema Mbasogo on hallinnut Päiväntasaajan Guineaa presidenttinä yli 40 vuotta ja on maailman ehkä huonoiten tunnettu julma yksinvaltias. Nyt yli 80-vuotias Teodoro Obiang nousi valtaan vallankaappauksella vuonna 1979. Obiang on voidellut öljyllä Päiväntasaaja Guineasta oman utopiansa ja luonut Länsi-Afrikkaan diktatuurin, jota monet yksinvaltiaat katsovat kateudella. Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Teodoro Obiang Nguema Mbasogo Kuva: EPA

28m
Dec 26, 2023
Kongon riistäjä - Belgian kuningas Leopold II

Kongon vapaavaltion perustajan teot lyövät ihmisuhrien määrässä jopa Hitlerin kädenjäljen. Vuonna 1835 syntynyt Leopold II oli Belgian kuningas vuodesta 1865 aina kuolemaansa asti. Leopold II oli kaupankäynnin lähetyssaarnaaja, joka perusti Kongon vapaavaltion ja toimi sen ainoana omistajana vuosina 1885-1908. Kongon vapaavaltio oli Leopold II:n yksityinen hanke, jonka kuningas perusti tehdäkseen bisnestä kumilla, norsunluulla, mineraaleilla ja orjilla. Kauppa kävi ja kongolaisten veri virtasi. Muun muassa virtahevon nahasta tehtyjen ruoskien iskujen seurauksena Kongossa kuoli tuplasti enemmän kuin ihmisiä holokaustissa. Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Leopold II Kuva: Alamy

45m
Dec 19, 2023
Sheikki Mo - Dubain Emiiri Muhammad ibn Rašid Al Maktoum

Sheikki Mo tuottaa kansalleen visioita ja unelmia kuin liukuhihnalta, mutta työstää siinä sivussa omaa eldoradoaan, eli materialismin Mekkaa. Dubaita on vuodesta 2006 lähtien hallinnut emiiri Muhammad ibn Rašid Al Maktoum, tuttavallisemmin Sheikki Mo. Al Maktoumin perhe on ollut Dubaissa vallankahvassa jo vuodesta 1833. Sheikin Mo:n omaisuuden arvoksi on arvioitu noin 17 miljardia euroa. Sheikin nopeita päätöksiä edistävät hänen kyseenalaistamattomat valtaoikeutensa. Kunnianhimoisia hedonistisia projekteja eivät ole päässeet hidastamaan demokratiaan liittyvät kansalaisten kuulemiset, eivätkä ympäristöasiat. Eivät myöskään työntekijöiden oikeudet. Dubain brändi on vapaamielisyys, mutta sen taakse piiloutuvat yhä kovemmat otteet, kertoo Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Mohammed Bin Rashid Al Maktoum Kuva: ddp

29m
Dec 12, 2023
Kauhun tasapainoilua: Benjamin Netanjahu ja Isma’il Haniyya

Israelin ja Palestiinan tilanne perustuu jonkinlaiseen kauhun tasapainoon. Tasapaino horjuu nyt pahoin ja kauhu otti vallan 7. lokakuuta 2023, kun terroristijärjestö Hamas teki yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan. Amnesty International toteaa vuoden 2022 raportissaan, että Israelin valtion palestiinalaisiin kohdistamat sortotoimet täyttävät apartheidin tunnusmerkistön. Samanlaisia arvioita ovat esittäneet useat muutkin tahot, esimerkiksi kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’Tselem. Sorto kohdistuu niin Israelissa, miehitetyillä palestiinalaisalueilla kuin muissakin maissa pakolaisina eläviin palestiinalaisiin. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kansansuosio perustuu profiloitumiseen kovan turvapolitiikan puolustajana. Nyt ymmärrämme mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Isma’il Haniyya on Hamasin poliittinen johtaja ja ilman hänen suostumustaan ei päätöksiä Hamasissa tehdä. Hän on voittanut kerran palestiinalaishallinnon vaalit vuonna 2006, sen jälkeen ei Gazassa ole vaaleja tarvittu ja Hamas on kontrolloinut Gazan kaistaletta täysin. Myös oikeuslaitos Gazassa on toiminut Hamasin ehdoilla ja usein sitä ei edes ole tarvittu, kun epäillyt vain katoavat tai mukiloidaan. Hamas on osa alueellista liittoumaa, jossa ovat mukana Iran, Syyria sekä Libanonissa vaikuttava Hizbollah-ryhmä. Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Isma’il Haniyya, kuva: ddp Benjamin Netanjahu, kuva: All Over Press

47m
Dec 05, 2023
Poliittinen jyrä Recep Tayyip Erdoğan

Recep Tayyip Erdoğan yrittää aidosti kukistaa terrorismin Turkissa, se on selvää. Samaan aikaan Turkista on kuitenkin kehkeytynyt viime vuosina yksi maailman pahimmista mafiavaltioista, tiivistää Yhdysvaltain ja EU:n rahoittama ajatushautomon raportti. Järjestäytyneen rikollisuuden laajuutta ja sen asemaa mittaava Global Organized Crime Index 2021 pisteyttää Turkin Euroopan valtioista alimmaksi, kirjoittaa Suomen Kuvalehti. Miehestä joka kuunteli kansaa on tainnut tulla mies, jota kansa kuuntelee. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mainetta rasittavat esille nousseet väitteet hänen läheisistä kytköksistä puolisotilaalliseen asejärjestö Sadatiin. Tämän niin sanotun sotilaskonsulttiyrityksen johto koostuu entisistä armeijan upseereista, jotka todistivat uskollisuutensa Erdoğanille auttamalla Erdogania kukistamaan vuoden 2016 vallankaappausyrityksen. Turkin Tasavaltalaisen kansanpuolueen väitteen mukaan Sadatin riveissä taistelee myös hajalle lyödyn terroristijärjestö Isisin entisiä taistelijoita. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Toni Alarannan mukaan Erdoğan pelaa suurvaltasuhteilla kuin kauppias basaarilla, ja että kaikkia hänen toimiaan leimaa vallanhimo. Tulevien vaalien voiton varmistamisessa Erdoğanin käytössä ovat vanhat keinot: vastustajien musertaminen ja lakitekninen kikkailu. Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

37m
Apr 11, 2023
Kiinan keisari Xi Jinping

Kiinan presidentti “digiajan diktaattori” Xi Jinping on vaikutusvaltaisin Kiinan johtaja sitten Mao Zedongin ja Deng Xiaopingin ja hän tietää sen. Harva kuitenkaan tietää, että Xi on noussut valta-asemaansa vuonna 2012 paitsi omilla ja isänsä ansioilla niin myös vaimonsa avustuksella: Xi Jinping solmi toisen avioliittonsa isänmaallisilla kansanlauluilla valtavaan suosioon nousseen Peng Liyuan kanssa vuonna 1987. Pengin tunsi lähes jokainen kiinalainen, kun taas hänen ujohkon aviomiehensä Xi Jinpingin vain harva. Vaimonsa uran myötä myös virkamies Xi Jinping nousi suuren yleisön tuntemaksi hahmoksi. Xin edeltäjä Kiina johdossa oli Hu Jintao. Häntä luonnehdittiin heikoksi johtajaksi. Kiina halusi vahvan johtajan ja sellaisen myös sai. Xi Jinpingin ajatusten oppikirja on lisätty kommunistipuolueen peruskirjaan ja Kiinan opetussuunnitelmaan. Xin ajatusten oppikirja opettaa, että saavuttaakseen tavoitteensa Kiinan on nujerrettava vapaa markkinatalous. Lisäksi Xin oppikirja määrittelee vaaralliseksi ilmiöksi yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja rajoittamattomat kansalaisvapaudet. Oppikirja julistaa myös, että Kiina tulee viemään yhden puolueen ja yhden suuren johtajan mallia “orwellilaista valvontajärjestelmää” kaikkiin maailman maihin. Xin ajatusten oppikirja puhuu totta, sillä Kiinan Vyö ja tie -investointiohjelma ulottuu jo yli sataan viiteenkymmeneen valtioon ja sitoo Kiinaan kymmeniä maita, jotka ovat velkaantuneet rakentaessaan satamia, junaratoja ja moottoriteitä, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

39m
Apr 04, 2023
Kuoleman enkeli Josef Mengele

Josef Mengele aloitti sotilasuransa SS-joukoissa vuonna 1938. Hän yleni sotilasarvoltaan kapteeniksi ja palveli lääkärinä Auschwitzin keskitysleirillä 1943-1945. Kiihkein ihmiskokeiden aika ajoittui vuoteen 1944. Mengelen ihmiskokeet ovat osoittautuneet tieteen kannalta täysin hyödyttömiksi, joten kunnianhimoinen Mengele ei palvellut tiedettä, vaan tiede Mengeleä ja hänen hullua vallanhimoaan. Mengelen kädenjäljessä ei ollut Hippokrateen valasta tietoakaan. Mengele ei suojellut elämää, vaan hän tuhosi sitä. Josef Mengele oli natsiaatteen ruumiillistuma, jonka yksi kädenliike saattoi johtaa satojen ihmisten kuolemaan. On arvioitu, että Mengelen ohjeiden seurauksena jopa 400 000 ihmistä tuhottiin tieteen ja ihmisrodun parantamisen nimissä. Natsihallinnon Mengelelle myöntämä toisen luokan rautaristi muuttui brasilialaiseksi puuristiksi vuonna 1979. Josef Mengelen tarina on hyvä muistutus siitä, että ihmisen kykyä pahuuteen ei kannata koskaan aliarvioida. Asiantuntijana filosofi ja kirjailija Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

31m
Mar 28, 2023
Politiikan ja rahan messias Donald Trump

Donald Trump markkinoi itseään pelastajana ja hänen suhteestaan menestysteologiaan keskustellaan Yhdysvalloissa kiivaasti. Kun Trump kertoi lähtevänsä tavoittelemaan republikaanisen puolueen presidenttiehdokkuutta vuoden 2024 vaaleihin, hänen suhteensa menestysteologiaan otti uusia kierroksia. Millainen vaikutus menestysteologialla on Trumpiin? Tiedetään, että Trump on ammentanut poliittisen viestinsä perusainekset pastori Norman Vincent Pealelta, joka tunnettiin nimellä "Jumalan kauppamies". Peale oli paitsi amerikkalainen pastori, supertähti ja miljonääri, niin myös Richard Nixonin perheystävä ja republikaanipresidenttien pitkäaikainen tukija. Trump myös käyttää kieltä, joka on kuin suoraan menestysteologian oppikirjoista. Trump tarjoaa menestystä, voittoja ja voittajia. Edellisen vaalikampanjan aikana Trump lupasi: "Jos minut valitaan, me voitamme niin paljon, että te kyllästytte voittamiseen". Kukapa ei haluaisi olla voittajan puolella? Myös saatanallisilla salaliittoteoreetikoilla on paikka ainakin Trumpin puheissa, joissa myös Yhdysvaltain perustuslaki kyseenalaistetaan. Asiantuntijana teologian tohtori (Ph.D.in Missiology), Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja, kulttitutkija Ilkka Vakkuri. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

39m
Mar 21, 2023
Isä Putin ja Kremlin mafia: ”Vahvoja ideoita uudelle ajalle”

Venäläiset etsivät Ukrainasta natseja ja fasisteja. Samaan aikaan venäläinen oikeudenjakaja, judoka ja juristi Vladimir Putin lupaa kansalle demokraattisempaa valtiota ja rustaa jopa 100 uutta lakia päivässä, jotka kiristävät kaikkien venäläisten elämää, samalla kun ne pönkittävät entisestään Putinin omaa asemaa. Putinin tavoite on russismi eli Venäjän johtama euraasialainen imperiumi, jonka olisi lopulta määrä kontrolloida kaikkea ”Lissabonista Vladivostokiin”. Putinin kädenjälki on poikinut käsitteen Putler: pilkkanimi, joka on muodostunut yhdistämällä Putinin alkuosa ja Hitlerin loppuosa. Sana nousi esiin Georgian sodan aikana 2008 ja nyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan Putleria käyttävät jo lähes kaikki Putinia vastustavat mielenosoittajat Tokiosta Rioon. Putinin uuden ajan vanhat ideat näyttäytyvät lähinnä maailmanlopun tavoittelulta. Putinilla onkin valmiina pakosuunnitelma, joka kantaa koodinimeä Nooan arkki. Asiantuntijana kirjailija ja filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

37m
Mar 14, 2023
Isä Putin ja Kremlin mafia: ”Patriootit, paskiaiset ja petturit”

Ei syntiä, ei katumusta, ei sovitusta. Vladimir Putinin lähipiirissä ei ole hänelle selkeää seuraajaehdokasta, mikä on ollut tae sille että Putin pysyy vallassa. Tämä puhdistava putinismi aiheuttanee myös sen, että Venäjä on matkalla kohti poliittista ja yhteiskunnallista kaaosta. Putinin ökyrikastunut lähipiiri on lopulta sekalainen seurakunta, joka riitelee keskenään. Kremlin keisari itse kurkottaa menneisyyteen, uhkailee ja maalailee uhkakuvia. Samaan aikaan Venäjän talous sakkaa ja natisee liitoksistaan. Putin yrittää hallita valtakuntaansa propagandaa suoltavalla enkelikuorollaan, jonka tehoa Venäjällä verrataan Kalashnikoviin. Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

39m
Mar 07, 2023
Isä Putin ja Kremlin mafia: ”Länsi on valheen imperiumi”

Vladimir Putinin tie Leningradin kujilta tyranniksi. Putinin mukaan hänen nuorena takapihojen jengeissä viettämänsä aika oli hänen elämänsä onnellisinta. Omien sanojensa mukaan siellä pärjäsi ajatuksella ”jos tappelu on väistämätön, on iskettävä ensin”. Putinin idoli oli Neuvostoliiton “James Bond”, vakooja Juri Drozdov. Vladimir Putinin unelma täyttyi kesällä 1975, kun Putin astui KGB:n palvelukseen. Putin kasvoi ja kehittyi Juri Andropovin siipien suojassa, kuten muutkin hänen KGB:n ajoilta tutut kaverinsakin. Andropov oli mies, joka kehitti viime vuosikymmenten vaarallisimman vainoharhan, jonka mukaan Yhdysvallat ja Nato suunnittelivat massiivista yllätysiskua ydinaseilla, joka tuhoaisi Neuvostoliiton. Andropov valjasti vuonna 1981 KGB:n etsimään ympäri maailmaa todisteita ydiniskun suunnittelusta osoittaakseen harhojensa todenperäisyyden. Venäjän ja Kremlin keisari tuntuu kavereineen edelleen etsivän todisteita Andropovin vainoharhan todenperäisyydelle. Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

47m
Feb 28, 2023
Keisari ja valloittaja Napoleon I

Vuonna 1769 syntyneen Napoleon Bonaparten vaikutus maailmanhistoriaan on valtaisa. Napoleon muistetaan erityisesti hänen sotaretkistään ja taisteluistaan, jotka vaikuttavat yhä eri osissa Eurooppaa, Amerikkaa ja Aasiaa.   Napoleon oli ahne ja kyltymätön valloittaja, mutta hän painoi nimensä historiaan myös vahvistamalla lakikokoelman Code Civil, joka tunnetaan myös nimellä Code Napoleon. Se on edelleen tärkeänä osana monien maiden lainsäädäntöä, aina Japania myöten. Napoleon myös organisoi uudelleen Ranskan koulujärjestelmän, kehitti useita tieteenaloja ja rakensi Euroopan ensimmäisen lennätinjärjestelmän. Niin ikään Napoleonin määräyksestä otettiin ensimmäisenä käyttöön joukkorokotukset isorokkoa vastaan. Paitsi että Napoleon rikkoi ja hajotti, hän myös rakensi. Napoleon rakennutti useita kaupunkeja ja sairaaloita. Finanssisektorilla hänet muistetaan Ranskan keskuspankin perustajana. Voidaan tietysti sanoa, että kaikki tämä olisi tapahtunut aikanaan myös ilman Napoleonia - totta, mutta ei varmasti sellaisena kuin me nyt maailman tunnemme.  Asiantuntijana kirjailija ja filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

29m
Nov 28, 2022
Kommando Pervez Musharraf

Pakistan herätti muun maailman huomion vuonna 1998, kun se teki ensimmäisen ydinkokeensa. Kallis ydinaseohjelma nosti Pakistanin alueelliseksi mahtitekijäksi, mutta samalla se ajoi maan lähes vararikkoon. Ydinasevaltion kiistaton johtajuus oli armeijan komentaja Pervez Musharrafille liian houkutteleva mahdollisuus, ja hän teki verettömän vallankaappauksen vuonna 1999. Siitä tuli Musharrafille vuoteen 2008 asti kestänyt voimaannuttava kokemus, joka loi hänelle kihelmöivän tunteen siitä, että maan ydinaseet olivat parhaiten turvassa juuri hänen käsissään.  Musharraf noteerattiin tuolloin vasta kolmannen luokan diktaattoriksi, mutta syyskuun 2001 terrori-isku Yhdysvalloissa nosti Musharrafin kertaheitolla diktaattorirankingin ykkösketjuun. Pakistanista, joka ainoana alueen valtioista oli tunnustanut naapurimaan Afganistanin Taleban-hallinnon, tuli yksi Yhdysvaltain tärkeimpiä liittolaisia syyskuun 11. päivän terroristijahdissa. Siinä sivussa Musharraf yritti paaluttaa Pakistaniin oman pilvilinnansa, jossa utopia eli ”liberaali diktatuuri” kelpasi politiikaksi.  Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

21m
Nov 21, 2022
"Junior Jesus" J.J. Rawlings

Jerry John Rawlings, Ghanan kansan suussa "Junior Jesus", aloitti valtiojohtoisen uransa diktaattorina, mutta lopulta hän ei ollutkaan mikään täysi hirviö. Rawlings tuli valtaan nuorena upseerina sotilaskaappauksilla ensin vuonna 1979 ja uudelleen 1981. Hän hallitsi ensimmäiset 12 vuotta diktaattorina, mutta muutti Ghanan demokratiaksi, perusti puolueen ja voitti presidentinvaalit kahdesti ainakin afrikkalaisen mittapuun mukaan rehellisissä vaaleissa.   Rawlings oli itse rajannut presidentin vaalikaudet kahteen, joten kun aika tuli täyteen hän erosi eikä ryhtynyt muuttamaan perustuslakia uusiksi voidakseen tulla valituksi vielä kolmannelle nelivuotiskaudelle. Vuoden 2000 vaalit voitti Rawlingsin pettymykseksi hänen kovin poliittinen vastustajansa, mutta Rawlings tyytyi vaalin tulokseen ja siirtyi rauhanneuvottelija hommiin. Rawlings toimi muun muassa Afrikan unionin Somalia-lähettiläänä ja YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erikoistehtävissä.    J.J. Rawlings on harvinainen esimerkki siitä, että diktaattorikin voi kasvaa tehtävässään inhimilliseen suuntaan - tosin äärimmäisen harvoin, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

35m
Nov 14, 2022
Generalissimus Tsiang Kai-sek

Generalissimus Tsiang Kai-sek johti Kiinan tasavaltaa vuosina 1928–1975. Time-lehti teki hänestä vuoden miehen vuonna 1937. Tittelistä huolimatta hän hävisi valtataistelun Mao Zedongin johtamille kommunisteille ja joutui pakenemaan joukkoineen Manner-Kiinasta Taiwanin saarelle vuonna 1949, jonne hän perusti Kiinan tasavallan pakolaishallituksen.  Taiwanin saaren alkuperäisasukkaat saivat karusti kokea isännän vaihtuneen. Tsiangin komennossa Taiwanin viralliseksi kieleksi tuli mandariinikiina, joka oli saaren alkuperäisasukkaille vieras. Myös alkuperäisasukkaiden taloudellinen hyvinvointi heikkeni, kun uudet isännät käyttivät aluksi jopa 85 prosenttia varoista asevarusteluun. Pienellä Taiwanin saarellaan generalissimus Tsiang Kai-sek ei koskaan luopunut vaatimuksestaan hallita koko Kiinaa. Kiinan tasavallan pakolaishallitusta hän hallitsi itsevaltaisena presidenttinä ja kovin ottein aina kuolemaansa vuoteen 1975 saakka.  Asiantuntijana kirjailija ja filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

28m
Nov 07, 2022
Gangsterien gangsteri Al Capone

Alphonse Capone, ”Arpinaama” (1899-1947), oli yhdysvaltalainen gangsteri, joka teki niin kuin puhui. Hänen tunnetuimpia ajatelmiaan oli ”Sitä pääsee niin paljon pidemmälle ystävällisen puheen ja aseen avulla kuin pelkästään ystävällisellä puheella” Evidenssi on vahva, sillä parhaina vuosinaan hänellä oli noin 100 miljoonan vuositulot ja vielä vuonna 2021 hänen aikoinaan omistama Floridan huvila myytiin 15,5, miljoonalla dollarilla.  Al Capone rakensi verisen imperiumin, jota rikollisjärjestöt edelleen mielellään kopioivat.  Mutta ilman 1920-luvun kieltolakia Al Caponesta ei olisi tullut Chicagon isoa miestä. Suuren Al Caponesta tekivät alkoholin valmistus ja salakapakat. Niihin 1920-luvun kieltolaki puri huonosti, ja viinaralli alkoi keskushallinnon sijasta lihottaa lainsuojattomia organisaatioita. Al Capone kuori kermat päältä. Bisneksellä oli hintansa. Al Caponea vastaan tehtiin suuren luokan murhayrityksiä ja eräässä niistä ammuttiin jopa yli tuhat luotia, mutta Al Capone selvisi.  Gangsteripomo ajeli panssaroidulla Cadillacilla jo 15 vuotta ennen kuin salainen palvelu järjesti sellaisen Yhdysvaltain presidentille vuonna 1941. Al Caponen arvellaan olevan vastuussa jopa 300-500 murhasta, mutta hänen kohtalokseen koituivat lopulta maksamattomat verot.  Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

20m
Oct 31, 2022
"Pikku-Castro" Hugo Chavez

Hugo Chavez, ”pikku-Castroksi” kutsuttu Venezuelan presidentti johti maata vuodesta 1999 vuoteen 2013. Chavez oli Latinalaisen Amerikan, ellei koko maailman rääväsuisin presidentti ja samalla köyhien venezuelalaisten sankari. Chavezin ideologia oli sekoitus sosialismia ja vallankumoustaistelija Simón Bolívarin ihannointia, maustettuna valikoiduilla Jeesuksen opetuksilla. Venezuelan valtavista öljyvarannoista huolimatta Chavez sai maansa yhä syvenevään talouskriisiin.   Hugo Chavez oli samaan aikaan sekä karismaattinen että ongelmallinen persoona. Hän oli omaperäinen visionääri, jolle oli suotu mahdollisuus pelastaa maansa ja toisaalta hän oli eräänlainen illusionisti, joka jäi historiaan vain yhtenä despoottina muiden joukossa. Chavez, joskus myös Hurrikaani-Huugoksi kutsuttu, oli Fidel Castron väistyttyä ehkä värikkäin, karismaattisin ja ristiriitaisin johtaja koko maailmassa.   Hugo Chavez oli oman johtajuutensa ruumiillistuma ja hänen valtakautensa oli sosialistinen show, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen.   Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

50m
Oct 24, 2022
Suuri Hafiz al-Assad

Hafiz al-Assad oli häikäilemätön juonittelija, vailla vertaa, jopa Lähi-idän mittakaavassa - sen myöntävät hänen vihollisensakin. Al-Assad oli julma ja häijy mies, joka nousi valtaan Syyriassa verettömällä vallankaappauksella vuonna 1970 ja valittiin presidentiksi seuraavana vuonna yli 99 prosentin kannatuksella. Kannatusta riitti kuolemaan asti eli vuoteen 2000. Hafiz al-Assad loi valtakautensa aikana pelon ilmapiirin: ihmisiä joita al-Assadin arveltiin katsovan karsaasti ei uskallettu edes tervehtiä. Vuonna 1982 Hafiz al-Assad nujersi venäläisopein äärimuslimien lietsoman kansannousun Haman kaupungissa pommittamalla kaupungin lähes maan tasalle. Henkensä menetti arviolta 20 000 ihmistä. Moraaliset kriteerit eivät merkitse maailmanpolitiikassa paljoakaan. Se on näyttänyt myös hänen seuraajansa ja poikansa Bashar al-Assad, joka on isänsä perinnön vanki.   Asiantuntijana filosofi ja kirjailija Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

31m
Oct 17, 2022
Kansakunnan äiti Imelda Marcos

Imelda Marcos halusi itseään kutsuttavan nimellä "kansakunnan äiti". Imeldalle yksi rakkauden kohde oli The Beatles-yhtye, kunnes yhtye kieltäytyi tapaamasta Marcoseja ja se muuttui vihan kohteeksi.   Imeldan itsevaltainen mies, presidentti Ferdinand Marcos jäi kiinni avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja kun valtakunnan ensimmäinen nainen havaitsi olevansa miehelleen vasta toinen nainen, tuli Imeldasta aggressiivisempi ja hän vaati yhä enemmän valtaa itselleen. Imelda purki tunteitaan suunnittelemalla Manilaan uutta lentokenttää, ydinvoimalaa ja muita suurisuuntaisia rakennushankkeita. Elokuvista pitänyt Imelda Marcos käytti myös sata miljoonaa dollaria valtion kassasta luodakseen Filippiineille oman version Cannesin filmifestivaaleista. Huippukallis teatterirakennus valmistui vuonna 1982. Aasian elokuvateollisuuden Mekkaa siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Filippiineistä tosin muodostui Aasian seksikaupan keskus Marcosien vallan aikana.   Imeldan poliittiset avaukset jäivät vaatimattomiksi, mutta shoppailureissut eivät. Hänen tuhlailusta tuli suorastaan legendaarista. Eräällä Yhdysvaltain reissulla paloi rahaa 3,3 miljoonaa dollaria. Nyt yli 35 vuoden jälkeen yli 90-vuotias rautarouva on jälleen kiinni vallankahvassa, kun hänen poikansa Ferdinand ”Bongbong” Marcos Jr. valittiin vuonna 2022 Filippiinien uudeksi presidentiksi.   Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

23m
Oct 10, 2022
Saudi-Arabian kantaisä Ibn Saud

Ibn Saud perusti saudien kuningassuvun, joka nousi valtaan vuonna 1932. Hän oli Saudi-Arabian nykyisen öljyvaurauden luoja, ovela peluri, rohkea ja karismaattinen aavikkosoturi, jolla oli 22 vaimoa.  Ibn Saud kuoli yhtenä maailman rikkaimmista miehistä vuonna 1953. Hänen kuolemasta lähtien Saudi-Arabiaa on hallinnut joku hänen noin 45 pojastaan. Näistä 45 pojasta ja noin 50 tyttärestä on siinnyt tuhansien prinssien ja prinsessojen hovi, niin sanottu absoluuttinen monarkia, jonka viitta ja tikari -kähmintä ovat kuin tositeeveetä parhaimmillaan. Tai pahimmillaan. Kansan osa on olla sivuroolissa, mutta näyttävässä sellaisessa. Vuoden 2022 keväällä Saudi-Arabian sisäministeriö ilmoitti maan teloittaneen 81 ihmistä yhdellä kertaa, joten vain harvoille Saudi-Arabia on taivas maan päällä.  Asiantuntijana toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

54m
Oct 03, 2022
Balkanin teurastaja Ante Pavelic

Hitlerin toisen maailmansodan aikainen luomus Ante Pavelic muistetaan myös nimellä ”Balkanin teurastaja”. Pavelic oli fasisti ja hänen toimeenpanemansa murhat Kroatiassa olivat niin barbaarisia, että jopa kansanmurhia tehneet natsitkin pitivät niitä pöyristyttävinä, elleivät jopa järkyttävinä.  Saksalaiset Kroatiaan sijoitetut Wehrmachtin upseeritkin valittivat toistuvasti, että Pavelicin toimeenpanemat puhdistukset toteutettiin holtittomasti. Saksan ja Italian miehitettyä Jugoslavian vuonna 1941 Hitler nimitti kyvykkään miehen Ante Pavelicin luomaan itsenäisen Kroatian valtion. Pavelic kiitti ja osoitti luottamusta puhdistamalla maan kaikista ei-kroatialaisista. Esimerkiksi vuonna 1941 Glinan kylässä sadat serbit määrättiin kirkkoon käännytystilaisuuteen, ja kun he olivat sisällä rakennuksessa, ovet suljettiin ja kirkko sytytettiin tuleen. Yksikään ei selvinnyt.  Diktaattori Ante Pavelicin valtakaudella vuosina 1941-1945 juutalaisiin, romaneihin ja ortodoksisiin serbeihin kohdistamalla silmittömällä vainolla teurastettiin arviolta noin 700 000 viatonta ihmistä.  Asiantuntijana kirjailija ja filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

29m
Sep 26, 2022
Absoluuttisen vallan mies Ali Khamenei

Ali Khamenei on Iranin ylin uskonnollinen johtaja, jonka nimitys on ikuinen. Tarkoin yksityisyyttään varjeleva vuonna 1939 syntynyt ajatollah viettää eristynyttä ja yksinkertaista elämää suhteellisen vaatimattomassa talossaan Teheranin alemman keskiluokan asuinalueella.  Ali Khamenei oli Iranin vuoden 1979 vallankumouksen uskonnollisen ja poliittisen johtajan Ruhollah Khomeinin hyvä ystävän ja apurin. Ali Khamenei toimi Iranin presidenttinä vuosina 1981-1989 ja korkeimmaksi hengelliseksi johtajaksi hän nousi ajatollah Khomeinin kuoleman jälkeen vuonna 1989. Khamenein sana on ollut islamilaisessa tasavallassa laki jo yli 30 vuoden ajan. Tänä aikana naiset ovat taistelleet oikeudesta ajaa polkupyörällä ja osoittaneet mieltään uhmakkaasti riisumalla huivin. Some on aiheuttanut pappisvallalle harmaita hiuksia, joten Iran lanseerasi oman Tinderin nimeltä Hamdam ja sitä valvovat kyberpapit, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen.  Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

50m
Sep 19, 2022
Emiiri ja urheiluvaikuttaja sheikki Tamim Al Thani

Qatar on upporikas öljyllä ja kaasulla vaurastunut emiirikunta, jossa oikean ja väärän erottaa kaikkitietävä emiiri sheikki Tamim Al Thani. Hän peri valtaistuimen vuonna 2013. Al Thanien suku on pitänyt valtaa jo 1800-luvulta asti ja maassa ihmisoikeudet koskevat lähinnä Al Thanien sukua. Muiden on tultava toimeen vähemmällä. Naisilla ja seksuaalivähemmistöillä on vain nimelliset ihmisoikeudet, ja valtavalla siirtotyöläisten joukolla ei ole edes niitä.  Jalkapallon vuoden 2022 MM-kisoja isännöivä Qatar ja sen upporikas sheikki Tamim Al Thani on merkittävä urheiluvaikuttaja ja kansainvälisen olympiakomitean jäsen. Al Thani omistaa sijoitusyhtiönsä kautta esimerkiksi ranskalaisen jalkapalloseura PSG:n, johon hän on panostanut vuosien aikana yli miljardi euroa. Viimeisimpiä Paris Saint-Germainin kohuhankintoja oli yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista jalkapalloilijoista, jonka kaikki tuntevat Tokiosta Rioon: Lionel Messi. Amnesty Internationalin mukaan siirtotyöläisten oikeuksista eivät ole välittäneet niin stadioneita rakentavat yritykset kuin Qatarin valtiokaan, vaikka kuolemien ja surkeiden työolojen välisestä yhteydestä on ollut selkeät todisteet. Pelkästään jalkapallon MM-kisoja 2022 varten rakennettavien stadioneiden rakennustöissä on saanut surmansa yli 6500 vierastyöläistä raportoi The Guardian.  Asiantuntijana Kauppalehti Option toimituspäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto, tuottajana Sami Hahtala / Yle.

26m
Sep 12, 2022
Backa - Presidentti Aljaksandr Lukashenka

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenkan kannattajat kutsuvat häntä isäksi (backa) ja vastustajat Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi. Lukashenkassa yhdistyvät terveet elintavat ja sairaat ajatukset. Hän on Neuvostoliiton kasvatti, joka ihailee Adolf Hitleriä. Viimeiset vapaat vaalit Valko-Venäjällä pidettiin vuonna 1994, kun backa nousi presidentiksi. Tuosta vuodesta lähtien Lukashenka on lyönyt lekalla ruuvia. Hän on järjestyksen mies, ja paras järjestys Lukashenkan mukaan sijaitsee hautausmailla. Presidentillä on maailmalla harveneva joukko ystäviä. Pari jo maatunutta Aljaksandr Lukashenkan ystävää olivat Libyan Muammar Gaddafi ja Venezuelan Hugo Chavez. Heitä kolmea yhdisti tyylitaju. He uuvuttivat kuulijansa pitkillä puheillaan. Nord Stream 2 -kaasuputken valmistuminen voi kuitenkin panna Lukashenkan ahtaalle, arvioi Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

27m
Oct 25, 2021
Brunein 29. Sulttaani Haji Hassanal Bolkiah

Sulttaani Haji Hassanal Bolkiah on yksi maailman rikkaimpia henkilöitä. Business Insider -lehden 2019 julkaiseman artikkelin mukaan sulttaanin varallisuus on n. 20 miljardia dollaria. Hänen harrastuksiinsa kuuluu kerskakulutus, mm. autojen keräily. Niitä onkin lentokonehallin kokoisiin autotalleihin kertynyt lähes 5000 kappaletta. Autojen yhteenlaskettu arvo on nelisen miljardia euroa. Eniten kokoelmassa on Rolls-Royceja, n. 600 kappaletta. Sulttaanin perhe tekikin 1990-luvulla lähes puolet kaikista Rolls-Roycen tilauksista. Asuntona sulttaanilla on 1800 huonetta sisältävä linna, joka on pinta-alaltaan kolme kertaa suurempi kuin Buckinghamin palatsi. Vuodesta 1967 lähtien Bruneita hallinneen sulttaanin valtakunta sijaitse saarella ja on Kuusamoa pienempi pläntti. Asukkaita on n. 460 000. Bolkiahin rietas ja tuhlaileva elämäntyyli tuntuisi olevan ristiriidassa kansaan kohdistuvasta sharia-lain jyrkästä tulkinnasta, joka kieltää mm. joulun. Tonttulakkia käyttävä muslimi voi saada viisi vuotta vankeutta. Elokuvatähti George Clooney sai tarpeekseen ja alkoi boikotoimaan sulttaanin omistamaa maailmanlaajuista luksushotelliketjua. Monet muut julkisuuden henkilöt ovat seuranneet Clooneyn esimerkkiä, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

36m
Oct 25, 2021
Tohtori ja tyranni Oliveira Salazar

Antonio de Oliveira Salazar siirtyi lainopillisen tiedekunnan taloustieteen professorin paikalta diktaattorin hommiin vuonna 1928. Salazar hallitsi Portugalia lähes puoli vuosisataa, ja tuona aikana koettiin hirmutöitä ja kauhun öitä. Salazarin aikakausi oli yhtä ihana kuin fasistin syleily – sikäli kun ruoskasta sattuu pitämään. Salazarin hallintomalli oli eräänlainen ”hienovarainen absolutismi.” Hän tainnutti maan poliittisilla ja taloudellisilla menetelmillä. Vaalit eivät olleet vapaita, lehdistön suu oli tukittu ja poliisi valvoi kaikkea kaikkialla. Salazarin Portugalissa vapaus ei ollut vaihtoehto vaan se täytyi lunastaa joka ikinen päivä. Salazar poikkeaa muista diktaattoreista siinä että hän ei ryöstänyt valtion kassaa ja hän ei pyrkinyt valtaan vaan hänet kutsuttiin siihen, kertoo kirjailija ja filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto

38m
Oct 25, 2021
Kameleontti Mathieu Kerekou

Laskuvarjomajuri Mathieu Kerekou hallitsi Beniniä presidenttinä vuosina 1972-1991 ja 1996-2006. Meillä alue tunnetaan ehkä paremmin Afrikan tähti -pelistä orjarannikkona. Kameleontti oli herra Kerekoun lempinimi ja hän oli koko valtakautensa, eli lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, suurien sanojen ja pienien tekojen mies. Kerekoun noustua sotilasvallankaappauksella valtaan sai kansa lakata uskomasta niitä, jotka julistivat että marxismi-leninismi oli saatanasta. Kerekou muutti maansa Dahomeyn tasavallasta Beniniksi ja ohjasi samalla myrskyssä ajelehtineen maansa kohti sosialismin auvoista suvantoa. Mathieu Kerekoun äiti oli voodoo-papitar, mutta Mathieu ei pitänyt voodoosta, koska 70-luvun puolivälissä Kerekouta vastaan tehtiin monia näkymättömiä hyökkäyksiä, joiden tarkoituksena oli ryöstää Kerekoulta hänen sielunsa. Tätä paikalliset kutsuvat edelleen zombifikaatioksi. Voodoon sijaan Kerekou kokeili islamia. Myöhemmin Afrikan ajatollah palasi kuitenkin takaisin kristinuskoon, mutta ei lakannut uskomasta mystisiin voimiin. Kerekoulla oli kuitenkin kyky ymmärtää, että jos et jätä valtaa, niin valta jättää sinut, kertoo Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

24m
Oct 25, 2021
Ugandan kauhu Milton Obote

Milton Obote oli Ugandan pääministeri vuosina 1962-1966 ja sittemmin presidentti vuosina 1966-1971 ja 1980-1985. Tuolloin Ugandan pääkaupungin Kampalan tummuvassa yössä linnut lauloivat sulassa sovussa tuliaseiden äänten kanssa. Kerrotaan, että ajan myötä lintujen lauluista saattoi jopa havaita sarjatuliaseiden rytmin. Idi Aminin aikana terrori oli Ugandassa järjestelmällistä, mutta Milton Oboten aikana uhriksi saattoi joutua kuka tahansa kadunmies. Ryöstöltä ei välttynyt edes rauhannobelisti äiti Teresa vieraillessaan maassa. Laupeudentyö ei ollut Ugandassa maan tapa eikä käytäntö - tämän sai tuta tuolloin myös Pyhä Teresa Kalkuttalainen. Oboten järjestämän operaatio Bonanzan jälkeen Ugandan pelloilla sanottiin olevan enemmän ihmisluita ja pääkalloja kuin viljaa, kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

29m
Oct 25, 2021