Saappaat jalassa

Saappaat jalassa

About

Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa –podcastissä häivytään erämaaoloihin. Retkeily ja eränkäynti poikivat aiheita, joista puhuessa sukatkin kastuvat.

Available on

Community

100 episodes

100. Jere Hietala saattaa olla pian salametsästäjien jäljillä myös Suomessa

Valokuvaaja Jere Hietala on tehnyt salametsästyksen vastaista työtä Afrikassa noin 10 vuotta. Nyt hän kaavailee salametsästäjien vastaiseen toimintaan yksikköä myös Suomessa. Tässä jaksossa Hietala kertoo työstään Afrikassa ja pohtii, miten salametsästys voitaisiin saada kuriin vapaaehtoistoiminnan avulla myös Suomessa. Äänitys tehtiin 21.3.2024 käytöstä poistetussa viljasiilossa Kotkassa.

51m
Mar 27, 2024
99. CIC-mies Mikael Antell: Susi ei ole uhanalainen laji missään

Talousneuvos Mikael Antell, 76, vaikuttaa CIC:n ytimessä. Kansainvälisessä riistansuojeluneuvostossa CIC:ssä on 1800 jäsentä mukaan lukien myös 27 valtiojäsentä. Antellin mukaan järjestö perustelee luonnonsuojelua faktoilla, eikä tunteilla. Esimerkiksi sudet ovat Euroopassa vahvasti lisääntyneet, pelkästään Saksan Branderburgin osavaltiossa on tätä nykyä 800 sutta. Äänitys tehtiin 29.2.2024 Antellin kotona, Tjusterbyn kartanon mailla Loviisassa.

1h 19m
Mar 13, 2024
98. Ministeri Sari Essayah puolustaa suurpetojen metsästystä tiukasti

Maa- ja metsästalousministeri Sari Essayah (kd.) näkee paljon mahdollisuuksia suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen jatkamiseen. Työtä sen eteen tehdään nyt myös EU:ssa, vaikka Essayah korostaa, ettei asiassa voi jäädä pelkästään sen varaan. Suurpetoasiaa pitää edistää määrätietoisesti myös kotimaassa. Haastattelu tehtiin maa- ja metsätalousministeriössä ministerin työhuoneessa ystävänpäivänä 14.2.2024.

52m
Feb 28, 2024
97. Osmo Pirisen kaveri sai mateen, jolla oli känny mahassa

Kotkan Kalamiesten puheenjohtaja Osmo Pirinen kertoo, miten pilkkiessä onnistuu. Hän puhuu vieheistä, vavoista, varusteista ja onnistumisen kokemuksista. Huumori on vahvasti mukana, ja huimat kalajutut kuuluvat tietysti kalamiehen pakkiin. Äänite tehtiin 6.2.2024 Kotkan Keisarinsatamassa pilkkireikien äärellä.

1h 44m
Feb 14, 2024
96. Henrik Reims hiihti Pohjoisnavalle - toista kertaa hän ei siihen suostuisi

Pohjoisnavalle on ilman ulkopuolista tukea hiihtänyt viitisenkymmentä ihmistä. Näistä 7 pääsi perille huhtikuussa 2006, kun Laskuvarjojääkärikilta onnistui yli 50 vuorokauden hiihtämisen jälkeen pääsemään perille - tuntia ennen määräaikaa. Retkikunnan johtajana toiminut Henrik Reims muistelee historiallisen retkikunnan vaiherikasta matkantekoa. Äänite tehtiin 10.1.2024 Espoossa.

1h 40m
Jan 31, 2024
95. Tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan karhukantaa pitää rajoittaa

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan kaikilla neljällä Suomen suurpedolla menee hyvin. Kannat ovat nousussa niin ilveksellä, ahmalla, karhulla kuin sudellakin. Ilveksiä Suomessa on enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa yhteensä. Kojolan mukaan kasvava karhukanta vaatii karsintaa, muuten nykyinen karhukanta Suomessa kaksinkertaistuu alla kymmenessä vuodessa.

1h 57m
Jan 17, 2024
94. Mikko Lindqvist onkii satakiloisia marliineja rannalta

Korialta kotoisin oleva Mikko Lindqvist on asunut Sydneyssä toistakymmentä vuotta. Jo Kymijoella aikanaan tunnetuksi tullut kalamies narraa nykyisin isompia kaloja Australian rantakallioilta. Hän on saanut elävien syöttien avulla useita marliineja, joista suurin painoi 110 kiloa. Nykyisin Sydneyssäkin tunnettu kalamies kertoo, miten Australiassa kalastetaan rannalta. Dronetkin ovat tulleet kalastajien rantakuvaan mukaan. Ja merestä nostetaan todella isoja kaloja. Teams-palaverina pidetty jutustelu käytiin 22.11.2023.

1h 42m
Dec 20, 2023
93. Nahkuri Sanna Pekkanen kertoo, miten riistanahkaa parkitaan

Nahruri Sanna Pekkanen kertoo, miten riistanahka kannattaa käsitellä ennen nahkurille toimittamista. Suolaa ei ole koskaan liikaa, ja suola pitää välillä vaihtaa. Nahkoja voi käsitellä itsekin, jolloin voi käyttää varmasti luonnonmukaisia aineita, jotka eivät allergisoi. Suomen perinnenahkurit ry järjestää tarvittaessa kursseja nahkojen parkitsemisesta. Netistä perinnenahkurit löytää seuraavasta osoitteesta: https://perinnenahkurithal.wixsite.com/perinnenahkurit Tallenne on äänitetty 21.11.2023

1h 7m
Dec 06, 2023
92. Pekka Harju kuiskii passissa, miten hirven ajoketjumetsästyksessä toimitaan

Pekka Harju ampui ensimmäisen hirvensä 51 vuotta sitten. Nyt hän kertoo ääniesseen muotoon tehdyssä podcastissa, mitä kaikkea ajoketjumetsästyksessä tapahtuu. Vinkkejä ja kokemustietoa satelee niin Suomen kuin Kanadankin selkosilta. Enimmäkseen Pekka kuiskii nauhoitteessa, sillä kaikki tehtiin litka-ajojen yhteydessä Kannuskosken metsästysseuran lokakuisessa hirvenajossa 22.10.2023.

2h 6m
Nov 22, 2023
91. Riistakeskuksen Sauli Härkönen vääntää rautalangasta KHO:n karhupäätöstaustat

Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen kertoo, mitä korkeimman hallinto-oikeuden tekemästä karhupäätöksestä Suomessa seuraa. Hän ei nostaisi käsiään vielä pystyyn, vaikka maa- ja metsätalousministeriössä todetaan kannanhoidollisen karhunmetsästyksen nykymuodossaan olevan ohi. Härkösen mukaan on selvää, että esimerkiksi karhun ja ilveksen kannat nousevat jatkossa, ja niitä pitää tavalla tai toisella rajoittaa. Nauhoite tehtiin atk-välitteisenä 2.11.2023.

1h 6m
Nov 08, 2023
90. Näyttelijä Tommi Korpela onkii rottinkivavalla Töölönlahdella

Näyttelijä Tommi Korpela tunnetaan myös kalavesiansioistaan. Tässä jaksossa hän onkii kilpaa toimittaja Matti Tieahon kanssa Töölönlahdella. Rottinkivavat notkuvat, kun Korpela kertaa henkeäsalpaavia kalastusmuistojaan. Joskus on tarvittu myös meripelastajia tilanteesta selviämiseen... Leikkimielinen onkikilvoittelu äänitettiin 19.10.2023 Helsingin Töölönlahdella.

1h 34m
Oct 25, 2023
89. Esa Heinäjärvi ja jännittävä pystykorvasafari Vintilätunturissa

Savukoskelainen Esa Heinäjärvi,59, on vannoutunut pystykorvametsästäjä. Hän vie toimittajan kanalintusafarille Savukosken Vintiläntunturille. Samalla puhutaan lajista, Lapin oloista, metsästyskulttuurista ja ennen kaikkea, kuinka suomenpystykorvalla ja luodikolla toimitaan niin, että haukkuun ajettu lintu saadaan eräksi. Nauhoituksessa kuullaan puheen lisäksi huohotusta, varovaisia askelia, kuiskauksia ja koirahaukkua. Safari äänitettiin Savukosken selkosilla 3.-4.10.2023.

2h 42m
Oct 11, 2023
88. Riistapäällikkö Ohto Salo näkee metsästyksen tulevaisuudessa myös uhkia

Kaakkois-Suomen riistapäällikkönä elokuussa 2023 aloittanut Ohto Salo hoitelee alueellisten tehtäviensä lisäksi myös valtakunnallisia poikkeuslupia. Hänen mielestään karhunkaato on Suomessa edelleen asiaankuuluvaa riistanhoitoa, johon lainsäädännöstä löytyy pätevät perusteet. Itävallassakin aikanaan ammattimetsästäjänä toiminut Salo pitää suomalaista metsästyskulttuuria hyvänä, joskin ukkoutuminen ja maapalstojen pirstaloituminen luovat uhkaa kulttuurin jatkumiselle tulevaisuudessa. Äänite taltioitiin Mikkelissä 8.9.2023.

56m
Sep 27, 2023
87. Ville Viljaranta hakee hirvet itäsiperianlaikalla

Kouvolan Varuskunnan Metsästäjät ry:n puheenjohtaja päätyi reilut 7 vuotta sitten koiravalinnassaan itäsiperianlaikaan. Kyseessä on varsinainen monitoimikoira, jota voi käyttää jopa linnun puusta haukkumiseen. Varsinkin länninsiperanlaikaa on käytetty myös linnustuksessa, mutta Viljarannan itäsiperianlaika on erikoistunut hirvi- ja karhujahteihin. Tallenne on äänitetty Kouvolassa 9.8.2023

1h 24m
Sep 13, 2023
86. Pauli Kärkkäinen Tukesista kertoo, kuinka lyijyhaulikielto vaikuttaa maalintujen metsästykseen

Tukesin ryhmäpäällikkö Pauli Kärkkäinen kertoo, miten lyijyhaulikiellon voimaan tulon jälkeen on varminta liikkua ampumaradoilla ja erämaissa. Euroopan komission lyijyhaulikielto tuli voimaan helmikuussa 2023. Syksyn metsästyskauden alla on tärkeää tietää, missä lyijyhauleilla voi vielä ampua. Kärkkäinen antaa siihen selkeät ohjeet. Keskustelu on taltioitu elokuussa 2023.

45m
Aug 31, 2023
85. Luonnonsuojeluliitto Tapiolan Leena Iivonen haluaa metsästykseen oikeuden tulkintaa

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan puheenjohtaja Leena Iivonen kertoo, miten entisestä autourheiluharrastajasta tuli Tapiolan puheenjohtaja. Tapiola muistetaan muun muassa siitä, että se teki yli sata valitusta karhun kaatoluvista vuonna 2022. Iivonen kertoo, että Tapiolan missio on valittaa metsästysluvista, jotta lupamyöntöjen perusteluihin saataisiin selkeä oikeuden tulkinta.

1h 10m
Aug 09, 2023
84. Japo Jussila kertoo, missä järjestyksessä ravut mertaan tulevat

Rapubiologi Japo Jussila on työskennellyt rapujen parissa 1980-luvun puolivälistä alkaen niin Suomessa kuin ulkomailla. Tässä jaksossa käydään läpi lähes kaikki: mistä ja miten rapua pyydetään, miten se kannattaa valmistaa, mitä rapumertaan pannaan ja miten rapurutto ehkäistään. Jokiravun lisäksi puhutaan myös täpläravusta, jolla on kiusallinen tapa ajaa jokirapu ahtaalle, vaikka ei rapuruttoa levittäisikään. Verkkokeskustelu käytiin 8.5.2023. Heinolan Ristijärveltä äänitetty lintuambienssi on lisätty äänitteeseen myöhemmin toukokuussa.

1h 18m
May 24, 2023
83. Ilpo Suoknuuti on huolissaan karhustajien oikeusturvasta

Miehikkäläläinen Ilpo Suoknuuti on kokenut karhunmetsästäjä. Hän on huolissaan karhustajien oikeusturvasta. Viime syksynä hallinto-oikeus epäsi karhulupia Pohjois-Karjalassa, ja kausi jäi kokonaan väliin. Kouvolassa puolestaan alettiin tutkia, oliko karhunmetsästyksessä hyödynnetty alueella olevia ruokintapaikkoja. Tapaus on syyteharkinnassa. Suoknuutin mukaan tulkinnat uhkaavat nyt metsästäjien oikeusturvaa. Karhutilanne voi äityä Suomessa pahaksi, jos karhumetsästykseen ei saada selkeitä toimintaohjeita.

1h 0m
May 10, 2023
82. Jaakko Ojanperä on Pohjoismaiden kovin trofeemetsästäjä

Vuonna 1939 syntynyt Jaakko Ojanperä on Pohjoismaiden kovin trofeemetsästäjä. 1960-luvun alussa hän muutti Pohjois-Amerikkaan, jossa hän kierteli yksin muun muassa Karhujen perässä. Seuraavalla vuosikymmenellä hän otti haltuun afrikkalaisen suurriistan. Tiukkoja tilanteita on riittänyt, mutta Suomen Metsästysmuseossa on salillinen Ojanperän ampumia trofeita. Haastattelu tehtiin eräneuvoksen Munkkiniemen kodissa 26.1.2023

1h 57m
Apr 26, 2023
81: Mikko Vermas huiputti Mount Everestin ja hiihti molemmille navoille

Mikko Vermas on yhdeksäs ihminen, joka on hiihtänyt sekä etelä- että pohjoisnavoille ja huiputtanut Mount Everestin. Lisähapen avulla tehtyä huiputusta keväällä 2010 hän ei pidä lainkaan yhtä rajuna suorituksena kuin napahiihtoja. Etelänavalle hän hiihti Tero Teelahden kanssa 17. tammikuuta 2023. Sitäkin kovempana suorituksena Vermas pitää Laskuvarjojääkärikillan 7-henkisen ryhmän hiihtoa Pohjoisnavalle vuonna 2006. Vermas kertoi kokemuksistaan Vantaalla 27.3.2023.

1h 59m
Apr 12, 2023
80. Veikko Karinkanta: perhojen teko ei ole kengännauhan solmimista kummempaa

Kaakkois-Suomen kalastuspiirin puheenjohtaja Veikko Karinkanta, 78, kävi ensimmäisen kerran kalassa vuonna 1949. Lahden Perhokalastajien puheenjohtaja ja Vapaa-ajankalastajien liiton kalastusohjaaja kertoo perhomaeriaaleista, perhovälineistä ja kalastuskulttuurin muutoksesta. Äänitys tehtiin Kouvolan Voikkaalla 20.3.2023.

1h 25m
Mar 29, 2023
79. Pilkkimisen maailmanmestari Toni Stenberg esittelee taktiikkaansa Jaalan Pyhäjärvellä

Voikkaalainen Toni Stenberg on Suomen ensimmäinen pilkkimisen maailmanmestari vuodelta 2013. Jaalan Pyhäjärven jäällä mestari kertoo tavastaan pilkkiä. Kilpapilkinnässä lähes kaiken kokenut taitaja tietää senkin, miltä tuntuu pudota Lapin erämaassa suksineen jäihin. Taltiointi tehtiin pilkkireiällä 13.3.2023

1h 50m
Mar 15, 2023
78. Metsästystubettaja Mikko Urhovaara panee näätäloukkuun heijastinteippiä

Haminalainen Mikko Urhovaara tekee metsästyksestä Youtube-videoita, joissa mennään eikä meinata. Monipuolisesti metsästystä harrastava Urhovaara vei toimittajan talviselle loukkupyyntikierrokselle. Näätää ei saatu, mutta talvisen näädänpyynnin resepti tuli selväksi. Havunoksat ja heijastinteipit kuuluvat Urhovaaran rutiineihin... Äänitys tehtiin 27.1.2023 Miehikkälän metsissä Venäjän rajan tuntumassa.

1h 1m
Mar 01, 2023
77. Luontokuvaaja Eija Kujansuu: Jänis on älykäs, viisas ja rohkea eläin

Luontokuvaaja Eija Kujansuu on seurannut läheltä metsäjäniksen elämää lähes 10 vuotta. Tämän perusteella hän kuvailee jänistä viisaaksi ja rohkeaksi eläimeksi, jonka yhteisössä jänikset pelaavat nerokkaasti yhteen. Jäniksen metsästyksen aloittamisaikaa hän siirtäisi sydäntalvea kohti. Syyskuussa metsästäjä voi nitistää emon, jolloin jäniksenpoika ei selviydy syksystä ja talvesta. Äänitys tehtiin verkkopalaverina 10.2.2023

1h 31m
Feb 15, 2023
76. Metsästysmuseo talviriistan kimpussa - Jouni Partanen kertoo...

Metsästäjä ja Metsästysmuseon viestintäsuunnittelija Jouni Partanen valottaa, millaista on suomalainen metsästys lumen aikaan. Metsästysmuseon talviriista-näyttely keskittyy etupäässä nykyaikaan, mutta podcast-jaksossa päästään myös sadan vuoden takaisiin meininkeihin. Nauhoitus tehtiin Suomen Metsästysmuseon esinevarastossa 16.1.2023

1h 9m
Feb 01, 2023
75. Eräkirjailija Juha Jormanainen kertoo, mitä latvalinnustukseen tarvitaan

Suomen tuotteliain tietokirjailija eräkirjallisuuden saralla on Juha Jormanainen, jonka intohimo on latvalinnustus, jota hän kuvailee metsästyksen kuninkuusluokaksi. Kovissa oloissa tarvitaan hyvän fysiikan ja mielenlaadun lisäksi paljon muuta, joista Jormanainen puhuu Saappaat jalassa -podcastin 9. tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa. Puhelinsessio taltioitiin 9.1.2023.

1h 21m
Jan 18, 2023
74. Teemu Suikkanen muistaa satojen teerien parvet Kaakkois-Suomen aapasoilta

Haminalainen Teemu Suikkanen on Kaakkois-Suomen vanhimman yhä toimivan metsästyseuran kunniapuheenjohtaja. Välirauhan aikana metsästyksen kunnolla aloittanut Suikkanen täyttää joulukuun lopulla 90 vuotta. Hän muistaa hyvin ajat, jolloin Kaakkois-Suomen aapasoilla oli jopa 200 teeren parvia. Ensimmäisen metsonsa hän ampui vuona 1948. Äänitys taltioitiin Luumäellä metsästysyhdistys Tuliluikun metsästyskämpän tulilla.

1h 32m
Dec 21, 2022
73. Tangokuningatar Aino Niemi ehdi metsästää niin paljon kuin haluaisi

Kouvolalainen, vuoden 2017 tangokuningatar Aino Niemi tunnetaan myös kymenlaaksolaisissa metsästyspiireissä. Vuonna 2015 hänet valittiin Kymenlaakson eränuoreksi. Metso-leireillä ohjaajana toiminut Niemi haluaisi metsästää enemmänkin, mutta laulajan keikat ja lääkärinopinnot vievä aikaa hyvältä harrastukselta. Tallenne äänitettiin Anjalassa 18.10.2022

53m
Dec 07, 2022
72. Jukka Bisi lopettaisi aikaistetun hirvenpyynnin Lapissa

Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi teki aikanaan väitöskirjansa susikonfliktista. Hän on edelleen sitä mieltä, että konflikti on ratkaisematon. Ruotsissa susiasiassa on Suoma parempi konsensus susikeskustelussa. Bisi kannattaa ajatusta, että Lapissa voitaisiin palata takaisin käytäntöön, jossa sikäläiset eräoppaat saisivat metsäkanalintujahteihin oman kiintiön. Tähän tarvittaisiin lakimuutos. Bisin henkilökohtainen mielipide on sekin, että aikaistettu hirvenpyynti Lapissa lopetettaisiin. Keskustelu äänitettiin Evon metsästysmajalla 24.10.2022.

1h 32m
Nov 23, 2022
71. Asko Hämäläinen on nähnyt, miten vaarallinen on kiimassa oleva hirvisonni

Kouvolalainen Asko Hämäläinen on kuvannut hirviä yli 40 vuotta. Hän on päässyt läheltä seuraamaan, miten tutuiksi tulleet hirvet luonnossa toimivat. Hämäläinen tietää, mistä hirvet löytyvät. Hän on todistanut myös sen, miten vaarallinen voi olla kiimainen hirvisonni toiselle. Joskus on käynyt huonosti myös lehmälle. Äänite taltioitiin Kymijoen länsirannalla Ahviossa 12.10.2022.

1h 32m
Nov 09, 2022