

15. Batman on hahmona yksi lemppareistani, joten totta kai katsoin myös uusimman The Batman -elokuvan. Vaikka se ei suosikkilistalle päässytkään, halusin silti ottaa podcastissa esille, mistä elokuvassa pidin ja mikä hiersi.


14. Päätin lähestyä Rammsteinin Herzeleid-debyyttialbumia siten, että panin kappaleet omaan suosikkijärjestykseeni. Helppoa se ei ollut, mutta onnistuin silti. Biisien listaamisen lomassa heitän ilmoille tulkintojani tekstien tarinoista. Tulkinnat ovat omia vajavaisia näkemyksiäni, eivät syväluotaavia analyyseja. Sisältövaroitus koskee jaksoa siinä mielessä, että Rammsteinin biisit käsittelevät väkivaltaa, seksiä ja kyseenalaista rakkautta, ja aiheet saattavat järkyttää herkimpiä.


13. Nylon Beatin Satasen laina oli ensimmäinen NB-albumini, ja siitä syystä ehkä tärkeinkin. Mitkä ovat mielestäni albumin viisi kovinta biisiä? Mitkä taas vähemmälle kuuntelulle jääneitä?


12. Tieni Rammstein-diggariksi ei tapahtunut hetkessä vaan vaati useamman vuoden kypsyttelyn. Nyt jaan muutamia muistojani tuolta matkalta: mitä ajattelin bändistä aluksi, miten suhtauduin Liebe ist für alle da -erikoispainokseen ja mikä oli se hetki, kun paluuta entiseen ei enää ollut. Eins, Zwei, Drei...Wilkommen in der Dunkelheit.


11. Kuuntelin Juustopäät-trioa vain muutaman vuoden, mutta silti se jätti omalla tavallaan lähtemättömän vaikutuksen. Jaksossa kerron, miten bändiin tutustuin ja muutamia suosikkibiisejäni.


9. Jaksossa käyn läpi muutamia suosikkihetkiäni Frendien ensimmäisestä tuotantokaudesta. Huom! Sisältää juonipaljastuksia!


10. Jenni Vartiainen on yksi pitkäaikaisimmista suosikkiartisteistani, ja jaksossa kerron ensimmäiset muistot hänestä ja mikä on suosikkialbumini. Älä mene väärään suuntaan vaan tartu maljaan ja liity seuraani.


8. Frendit on yksi suosikkisarjoistani, jota olen katsonut ehkä liiankin monta kertaa. Jaksossa kerron, mikä on ensimmäinen kohtaus, jonka muistan ja miltä tuntui katsoa sarjan viimeisiä jaksoja? Huom! Spoilereita sarjan päätösjaksoista!


7. Leevi and the Leavings tuli minulle tutuksi 90-luvun puolivälissä, ja on siitä asti ollut yksi suurimpia kotimaisia suosikkejani. Tämänkertaisessa jaksossa kerron ajatuksiani yhtyeen Mies, joka toi rock'n'rollin Suomeen -albumistaa, joka julkaistiin vuonna 1981. Tsekkaa aiemmista jaksoista myös Suuteleminen kielletty -albumin fiilistelyni.


6. Olen kuunnellut Jenni Vartiaista Tunnoton-sinkusta asti, mutta Monologi-albumin jälkeen kuuntelu on jäänyt vähemmälle. Niinpä palasin Vartiaisen musiikin pariin ja listasin kymmenen suosikkibiisiäni.


5. Jaksossa kerron ajatuksiani Nylon Beatin debyyttialbumista: mitkä biisit toimivat edelleen ja mitä en ole oikein koskaan ymmärtänyt? Vanha Nylon Beat -diggari nostalgisoi - osa 1.


4. The Voyage on ABBAn paluualbumi 40 vuoden tauon jälkeen. Jaksossa yksinkertaisesti hehkutan jokaista biisiä. Hyppään mukaan, jos ABBA kolahtaa.


3. Jakson nimi kertoo kaiken: kerron fiiliksiäni ABBAn mahtavasta paluu-uutisesta ja kahdesta ensimmäisestä biisistä.


2. Aikakoneen Tähtikaaren taa ilmestyi vuonna 1995, ja ihastuin siihen saman tien. Podcastin jaksossa jaan albumiin liittyviä muistojani, nostalgisoin ysäriä ja kerron, mikä biisi on jäänyt vähemmälle kuuntelulle.


1. Tiedotusjakso. Sanojen tahdissa -nimi jää historiaan ja podcastin uusi nimi on Sekalaiset suosikit. Samalla aiheet tiivistyvät: kirjahöpötykset jäävät pois, mutta musiikki ja elokuvat pysyvät. Somekanavien kohtalosta en vielä tiedä, mutta ilmoittelen, kun tiedän tarkemmin. :)


Jaksossa kerron ajatuksiani Peter Toshin No Nuclear War -albumista. Huom! Arkistojakso! Julkaistu alunperin vuonna 2019 eri podcastin alla. Tästä syystä alun intro kuulostaa erilaiselta, pahoitteluni.


Jaksossa kerron ajatuksiani Jenni Vartiaisen Monologi-albumista. Huom! Arkistojakso! Julkaistu alunperin vuonna 2019 eri podcastin alla. Tästä syystä alun intro kuulostaa erilaiselta, pahoitteluni.


Jaksossa kerron fiiliksiäni Jarkko Aholan Romanssi-albumista. Huom! Arkistojakso! Julkaistu alunperin vuonna 2019 eri podcastin alla. Tästä syystä alun intro kuulostaa erilaiselta, pahoitteluni.


Jaksossa kerron fiiliksiäni Rammsteinin Rammstein-albumista. Huom! Arkistojakso! Julkaistu alunperin vuonna 2019 eri podcastin alla. Tästä syystä alun intro kuulostaa erilaiselta, pahoitteluni.


Helmet-musahaasteen innoittamana kuuntelin ensimmäistä kertaa ajatuksella HIMin debyyttialbumin. Parempi näin "vähän" myöhään kuin ei koskaan, eikös vaan? Jaksossa kerron, miksi albumin kuuntelu venyi ja mistä biisistä tuli heti uusi suosikkini.


Ysärifiilistelyä ja nostalgisointia Spice Girlsin biisien tahdissa. Ihastuin Spice Girlsin musiikkiin vuonna 1996 ja se oli minulle yksi isoimpia bändejä tuolloin - ja toisaalta on edelleen omalla tavallaan. Valitsemieni kymmenen biisin ulkopuolelle jäi monta hyvää, joten ehkä jossain vaiheessa täytyy palata Spice-aiheeseen ja jutella biiseistä enemmänkin.


Jaksossa fiiliksiäni ysärillä alkaneesta Siskoni on noita -sarjan ensimmäisestä kaudesta. Kerron kauden jaksoista inhokit ja suosikit, ja kerron myös kuka siskoksista on suosikkini. * Siskoni on noita (Charmed) on tv-sarja, jota esitettiin vuodesta 1998 vuoteen 2006. Sarja kertoo San Fransiscossa asuvista Halliwellin siskoksista, jotka saavat aikuisiällä tietää olevansa noitia, joilla on ainutlaatuisia taikavoimia. Prue, Piper ja Phoebe tunnetaan yliluonnollisen maailman puolella Lumottuina, joita demonit pelkäävät.


Vuonna 1973 ABBA julkaisi Ring Ring -debyyttialbumin, joka ei menestyksestään huolimatta vielä nostanut yhtyettä kaikkien tietoisuuteen. Olen kuunnellut ABBAa 90-luvulta alkaen, joten ajattelin, että olisikin kiva fiilistellä ABBAn kutakin albumia myös täällä podcastin puolella. Jaksossa kerron suosikkibiisini ja kappaleet, joille en erityisemmin ole lämmennyt.


Musikaalidiggarina kiinnostuin Broadway-musikaaliin perustuvasta elokuvasta kimaltevan ja iloisen trailerin perusteella, joten odotukset olivat korkealla. Elokuvaan oli lisäksi saatu mukaan Meryl Streep ja Nicole Kidman, joten mikä voisi mennä pieleen? Huom! Jaksossa juonipaljastuksia.


JP Leppäluoto on tuttu mm. Charonista, Poisonblackista ja Raskasta joulua -poppoosta. Hän julkaisi Piilevää pimeää -sooloalbumin kesällä 2020, ja tämänkertaisessa jaksossa kerron fiiliksiä pitkäsoitosta. Löytyikö lempibiisiä ja miltä kuulosti duetto Aikakoneestakin tutun Sanin kanssa?


Irene Caon kirjoittama Sinun katseesi on eroottinen viihderomaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Venetsiaan. Tarinassa 29-vuotias Elena kohtaa mystisen Leonardo-komistuksen eikä Elenan elämä ole enää ennallaan. Tämänkertaisessa jaksossa kerron kirjasta syntyneitä fiiliksiä ja muutamia juonipaljastuksia. Jostain syystä kutsun kirjaa välillä väärällä nimellä (Sinun kanssasi), pahoittelut tästä, huomasin sen vasta jaksoa editoidessani.


Leevi and the Leavings tuli minulle tutuksi jo 90-luvun puolivälissä, ja on siitä asti ollut yksi suurimpia kotimaisia suosikkejani. Tämänkertaisessa jaksossa fiilistelen yhtyeen Suuteleminen kielletty -debyyttialbumia, joka julkaistiin vuonna 1980.


BEHM julkaisi Draaman kaari viehättää -debyyttialbumin syyskuussa 2020, ja tuntui siltä, että siitä puhuttiin joka puolella. Niinpä otin itsekin sen kuunteluun ja podcastin tämänkertaisessa jaksossa fiiliksiäni levyn liittyen.


Jo Nesbølta ilmestyi syksyllä 2020 Valtakunta-niminen uutuus. Luin kirjan kolmessa päivässä, vaikka yritin olla ahmimatta. Kirja oli niin loistava, ettei sitä malttanut laskea käsistään. Nesbø siis teki sen taas, ja podcastissa hieman hehkutusta aiheesta.


Tutustuin Jarkko Aholan luotsaamaan Teräsbetoniin vuonna 2005, ja olen siitä asti kuunnellut bändin musiikkia kausiluontoisesti. Nyt päätin tehdä oman listaukseni poppoon parhaista biiseistä. Lista ei ole metalliin kaiverrettu totuus eikä seuraa listamenestystä vaan syntyi täysin omalta fiilispohjalta näin syksyllä 2020.