Eeron konserttietkot

Eero Lehtimäki

About

Eeron konserttietkoilla avataan klassisten musiikin konserttien rentoutta ja helppoutta. Touhu ei todellisuudessa ole turhan vakavaa, eikä ymmärtää tarvitse – mutta ymmärtämällä enemmän saa enemmän irti.

Available on

Community

41 episodes

Eri estradeilta

Sinfoniakausi päättyy Joensuussa ja samalla päättyvät myös Eeron konserttietkot. Solistitriomme kertoo, miksi Beethoven on niin suuri säveltäjä ja avaa konserton erilaisia rooleja. Joensuun kaupunginorkesterin Eri estradeilta -konsertin torstaina 20.5.2021 johdan minä ja solisteina ovat pianisti Laura Mikkola, viulisti Petri Aarnio ja sellisti Jaani Helander.

24m
May 18, 2021
Nuoret solistit

Kymmenen nuorta solistia ilahduttavat meitä taidoillaan ja hienoilla tulkinnoillaan. Aiheeseen liittyen puhumme vierailevan kapellimestarin kanssa nuoren taiteilijan tärkeistä hetkistä ja kannustajista sekä kasvusta taiteiteilijaksi. Joensuun kaupunginorkesterin Nuoret solistit -konsertin torstaina 6.5.2021 johtaa Petri Komulainen ja solisteina ovat Aleksandra Barsanova, Pietari Ovaskainen, Iiris Heiskanen, Eerika Perkkiö, Gabriel Kivivuori, Lauri Lodders, Kerttu Kaihola, Sviatoslav Lavrenchuk, Hanna Kurttila ja Daniel Kivivuori.

17m
May 03, 2021
Pariisin taivaan alta

Minna avaa Konserttietkoilla sitä ranskalaisuutta, joka liittyy Beethovenin viulukonserttoon, joka olisi viimeistellyt säveltäjämestarin 250-vuotisjuhlavuoden Joensuussa, ellei konsertti olisi peruuntunut pandemian vuoksi. Konsertin toinen säveltäjämestari on Louise Farrenc, jonka kolmas sinfonia kantaesitettiin päivälleen 172 vuotta ennen meidän konserttiamme. Joensuun kaupunginorkesterin Pariisin taivaan alta -konsertin 22.4.2021 johdan minä, ja solistina on taiteellinen partnerimme Minna Pensola.

29m
Apr 18, 2021
Sillanrakentajat

Siltoja rakennetaan tällä viikolla eri aikakausien, musiikillisten aiheiden, maiden sekä taidemuotojen välille. Konserttietkoilla vierailee viikon solistin lisäksi säveltäjä Antti Auvinen, jonka uusi teos videolle ja orkesterille kantaesitetään konsertissa. Joensuun kaupunginorkesterin Sillanrakentajat-konsertin torstaina 25.3.2021 johdan minä ja solistina on oboetaiteilija Takuya Takashima.

33m
Mar 22, 2021
Lapsuuteni sankarille

Miljoonasade juhlii 35-vuotista taivaltaan musiikillisella läpileikkauksella pitkästä urasta. Konserttietkoilla vierailevat yhtyeen laulaja Heikki Salo ja kosketinsoittaja Tomi Aholainen sekä kapellimestari Jukka Myllys. Miljoonasateen ja Joensuun kaupunginorkesterin Lapsuuteni sankarille -konsertti torstaina 18.3.2021 toteutetaan ilman yleisöä live-streamin välityksellä.

35m
Mar 17, 2021
Eläinten karnevaalit

Eläintarhan sulkeutuessa yleisöltä pistävät tarhan asukit bileet pystyyn. Eläimellistä musiikkia siis luvassa, minkä lisäksi Satu kertoo mm. ajatuksiaan lastenkulttuurista ja paljastaa suosikkieläimensä. Joensuun kaupunginorkesterin Eläinten karnevaalit -konsertissa torstaina 4.3.2021 eläintenhoitajana toimii Satu Sopanen ja eläintarhan ylivalvojamestarina saan olla minä.

15m
Mar 02, 2021
Yhteys sisimpään

Joensuun Musiikkitalvi-festivaalin 40. kerta on pandemian vuoksi erityinen, muttei ihan toivotulla tavalla. Toisaalta, monet tapahtumat ovat nyt katsottavissa ympäri Suomea striimattuna. Poikkeustilanteiden vuoksi myös konsertin solisti Tami Pohjola joutui yllättäen perumaan tulonsa, ja hänen tilalleen hyppää Kasmir Uusitupa. Viikolla kuullaan erikseen myös säveltäjä Cecilia Damströmin Nixus-teoksen kantaesitys. Joensuun kaupunginorkesterin Pyhyyden äärellä -konsertin torstaina 25.2.2021 johdan minä ja solistina on Kasmir Uusitupa.

28m
Feb 22, 2021
Pyhyyden äärellä

“Mihin pelleilyyn tää on menossa tää musiikkikulttuuri?”, totesi Kari kuultuaan nykymusiikkia ensimmäistä kertaa, mutta päätyikin lopulta itse maailmankuuluksi nykymusiikkispesialistiksi. Vieraat ovat ensimmäistä kertaa itse mukana Konserttietkoilla, joilla Emilia puolestaan kertoo mm. siitä, miten konsertin säveltäjät houkuttelevat kuulijat muodostavat jokaisen kuulijan muodostamaan oman tulkintansa musiikista. Joensuun kaupunginorkesterin Pyhyyden äärellä -konsertin torstaina 18.2.2021 johtaa Emilia Hoving ja solistina on Kari Kriikku.

31m
Feb 17, 2021
Tango del Ángel

Uusi vuosi, uusi juhlavuosi ja uusi tango. Astor Piazzollan syntymästä tulee vuonna 2021 kuluneeksi sata vuotta, joten vuosi vaihtukoon tango nuevon ja bandoneonin parissa. Joensuun kaupunginorkesterin Uudenvuoden konsertin "Tango del Ángel" torstaina 31.12.2020 johtajana ja solistina on Henrik Sandås.

16m
Dec 31, 2020
Maestrojen maestro

Suomalaisen kapellimestarikoulutuksen isä ja maailmankuulu pedagogilegenda johtaa itsenäisyyspäiväkonsertin. Rajoitusten vuoksi yleisö ei saa tulla paikalle, mutta pääset mukaan live-striimin välityksellä. Joensuun kaupunginorkesterin Maestrojen maestro -konsertin torstaina 3.12.2020 johtaa maestro Jorma Panula ja solistina on Sanna Heikkinen. Johtamassa ovat lisäksi Panulan oppilaat Markus Luomala, Lauri Haapanen, Ross Jamie Collins ja Henriikka Teerikangas.

26m
Dec 01, 2020
Rinnakkaistodellisuuksia

Filosofi Maurice Merleau-Ponty totesi, että “emme tule taideteoksen äärelle katsoaksemme sitä vaan katsoaksemme maailmaa teoksen kautta.” Tällä viikolla pohditaankin taideteosten paljastamia tai luomia erilaisia todellisuuksia. Joensuun kaupunginorkesterin Rinnakkaistodellisuuksia-konsertin torstaina 19.11.2020 johtaa Laura Linkola ja solistina on Trio Lumos.

17m
Nov 19, 2020
Ella ja kaverit konsertissa

Tällä viikolla tehdään maailman tärkeintä kulttuuria – nimittäin lastenkulttuuria. Kirjojen maailma herää henkiin Iiro Rantalan musiikissa, joka on vain yksi osa tätä näyttämöllistä tarinakonserttia. Joensuun kaupunginorkesterin Ella ja kaverit konsertissa -konsertin torstaina 12.11.2020 johtaa Maria Itkonen, Lotta Kuusisto on Ella, Paavo Kerosuo Opettaja ja Timo Parvela kertoja.

20m
Nov 11, 2020
Kiihko

Kiihkeitä tulkintoja kiihkeistä teoksista. Joensuun kaupunginorkesterin Kiihko-konsertissa torstaina 5.11.2020 johtaa Aliisa Neige Barrière ja solisteina ovat Arttu Takalo ja Niko Kumpuvaara.

25m
Nov 03, 2020
Opettaja ja oppilas

Kolme vierailijaa, neljä roolia. Kolme teosta, neljä säveltäjää. Opettajan ja oppilaan välinen kunnioitus ja oppijan matka ovat esillä viikon musiikissa, säveltäjien kesken sekä solistien välillä. Joensuun kaupunginorkesterin Opettaja ja oppilas -konserteissa torstaina 29.10.2020 kapellimestarina ja laulusolistina Taavi Oramo ja pianosolisteina ovat Tuija Hakkila ja Iiro Rantala.

23m
Oct 28, 2020
Eleitä

Kahden sinfonian vuoropuhelu rakentuu erilaisista eleistä. Ranskalaisuuteen nojaavassa konsertissa kuullaan Kai Niemisen uuden sinfonian kantaesitys, jotka tutkiskelee tiloja ja avaruuksia. Joensuun kaupunginorkesterin Eleitä-konserteissa torstaina 22.10.2020 kapellimestarina olen minä.

22m
Oct 19, 2020
Wienin perintö

Viikon suuret klassikot vievät suuren perinnön äärelle, vaikkei kaikki kunnia ehkä kuulukaan Wienille. Joensuun kaupunginorkesterin Wienin perintö -konsertissa torstaina 8.10.2020 johtaa Janne Nisonen ja solistina on Jonathan Nikkinen.

21m
Oct 06, 2020
Kaukaisia tuulia

Kaupunginorkesterin puhaltajat valtaavat lavan moniulotteisella kattauksella puhallinmusiikin harvinaisia helmiä. Joensuun kaupunginorkesterin Kaukaisia tuulia -konsertin torstaina 1.10.2020 johdan minä ja solistina on tuubataiteilija Ari Varpula.

22m
Sep 28, 2020
Bird 100

Nuori virtuoosi sai lisänimen "Little Bird", mutta jatkuva vertailu Charlie "Bird" Parkeriin sai hänet ärtymään ja välttämään toivottujen tribuuttikonserttien soittamaista. Jazz-legendan satavuotisjuhlan kunniaksi Jukka Perko kuitenkin tarttuu esikuvansa musiikkiin yhdessä orkesterimme kanssa. Joensuun kaupunginorkesterin Bird 100 -konserteissa torstaina 24.9.2020 solistina ja johtajana on saksofonisti Jukka Perko.

22m
Sep 21, 2020
Keisari

Kunnioitetut mestarit antavat kunnioitusta toisillekin. Beethoven ei kuitenkaan itse antanut Keisari-konsertolle tätä tuntemaamme lisänimeä. Joensuun kaupunginorkesterin Keisari-konserteissa torstaina 17.9. ja perjantaina 18.9.2020 johtaa Huba Hollókői ja solistina on pianotaiteilija Janne Mertanen.

22m
Sep 16, 2020
Ihmeellisellä soinnillaan

"Torvi kutsuu kaikki valtaistuimen eteen", ja on ihana palata taiteen alttarin äärelle sinfoniakauden käynnistyessä. Meille tuttu Haydnin trumpettikonsertto oli aikalaisille suuri yllätys, kun taas omana aikanaan tunnettu Farrenc on meille yllättävä säveltäjänimi. Joensuun kaupunginorkesterin Ihmeellisellä soinnillaan -konsertit torstaina 10.9.2020 johdan minä, ja solistina on trumpettitaitelija Jouko Harjanne.

23m
Sep 07, 2020
RESTArt

Konserttimusiikki uudelleenkäynnistyy Joensuussa! Beethovenin 7. sinfoniasta löytyy klassisen arvokkuuden leiman takaa kujeilua, harhautuksia ja kätkettyjä melodialinjoja – ja säveltäjämestarin sinfoniakirjallisuuden ensimmäinen "forte fortissimo". Joensuun kaupunginorkesterin RESTArt-konserteissa perjantaina 21.8.2020 johtaa Huba Hollókői.

21m
Aug 19, 2020
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Konsertit ovat katkolla, mutta pitkästä aikaa ollaan taas etkoilla! Syyskausi julkaistaan etänä YouTube Liven välityksellä perjantaina 5.6.2020 (HUOM! Uusi päivämäärä), ja siihen valmistaudutaan nyt tutkiskelemalla, mitä kaikkea konserttien ja kauden suunnitteluun liittyy. HUOM! Julkistusta jouduttiin korona-epävarmuuden vuoksi siirtämään kahdella viikolla eteenpäin – podcastissa mainittu päivämäärä siis ei valitettavasti toteudu.

30m
Apr 28, 2020
Oopperan suuruudet

Suuret oopperasäveltäjät intiimeissä asetelmissa. Ohjelmassa on oopperalavoilta tunnettujen tekijöiden teoksia, joista saadaan nauttia myös oopperatalojen ulkopuolella. Joensuun kaupunginorkesterin Oopperan suurudet -konsertin torstaina 12.3.2020 johtaa James Sherlock ja solistina on mezzosopraano Angelika Kirchschlager.

22m
Mar 11, 2020
Lintu Sininen

Tällä viikolla viedään lapset ja aikuiset satumaailmaan Zachris Topeliuksen näytelmän pohjalta. Jonne Valtosen säveltämä musiikki ja Katri Kirkkopellon kuvitukset kuljettavat tarinaa konsertissa vuorotellen suullisen kerronnan kanssa. Sadun teemat – oikeudenmukaisuus, rakkaus, rohkeus ja uskollisuus – ovat äärimmäisen tärkeitä tänäkin päivänä. Ja lastenkulttuurin tärkeydestäkin sanon pari sanaa podcastissa. Joensuun kaupunginorkesterin Lintu Sininen -konsertit keskiviikkona 26.2. ja torstaina 27.2.2020 johdan minä, ja solisteina ovat pianisti Nazig Azezian ja sellisti Jussi Makkonen.

29m
Feb 24, 2020
Rakkauden ilo

Ystävänpäivän perään on ihanaa jatkaa rakkauden teeman parissa. Joensuun Musiikkitalvi -festivaali tuo jälleen yhteen eri genret sekä paikallisten että vierailevien huippujen esittämänä. Tarjontaa on niin runsaasti, että yksi konsertti jäi vahingossa mainitsematta podcastia nauhoittaessa; Lauluyhtye Mysteriumin Rakkaudesta Palestrinaan -konsertti siis Taidemuseolla lauantaina klo 16. Pahoittelut unohduksesa! Torstaina käydään läpi tunneskaalaa traagisesta surusta intohimoon ja onnellisuuteen klassisen musiikin hittibiisien sekä räväköiden suomalaissäveltäjien teosten kautta. Joensuun kaupunginorkesterin Rakkauden ilo -konsertin torstaina 20.2.2020 johdan minä, ja solistina on klarinettivelho Olli Leppäniemi.

33m
Feb 17, 2020
Ykköset

Numeron yksi ympärille rakennetussa konsertissa pääsemme maagisesta numerosta huolimatta kunkin säveltäjien eri elämänvaiheisiin kiinni. Othmar Schoeckin Serenadi on nuoren säveltäjän Op. 1, Šostakovitšin ensimmäinen sellonkonsertto puolestaan yli viisikymppisen säveltäjän taidonnäyte. Beethovenin juhlavuosi käynnistyy luontevasti osaltamme sinfonialla numero yksi. Joensuun kaupunginorkesterin Ykköset-konsertin torstaina 30.1.2020 johdan minä, ja solistina on sellovirtuoosi Senja Rummukainen.

31m
Jan 27, 2020
Zeuksen karkelot

Uusi kevätkausi ja uusi vuosikymmen alkavat juhlavasti ja tanssillisesti Schulhoffin, Ahon ja Mozartin sävelin. Myös Orkesteri omaksi -sessiot käynnistyvät jälleen viikon solistimme seurassa kirjastolla. Joensuun kaupunginorkesterin Zeuksen karkelot -konsertin torstaina 23.1.2020 johtaa Ville Matvejeff ja solistina on bassoklarinettitaiteilija Mikko Raasakka.

24m
Jan 20, 2020
Uudenvuoden konsertti

Vuosikymmen huipentuu yllätysohjelmaan, joka yhdistelee musiikkia ja sketsejä, ja Iiro kertoo huumorista musiikissa myös Orkesteri omaksi -sessiossa Joensuun kirjastolla. Joensuun kaupunginorkesterin Uudenvuoden konsertissa tiistaina 31.12.2019 Antti Tikkanen sekä taiteelliset partnerimme Minna Pensola ja Iiro Rantala vastaavat (kuvainnollisesta) ilotulituksesta, joka siivittää sinut 20-luvulle.

15m
Dec 26, 2019
Pähkinänsärkijä

Viimeiset Konserttietkot ennen joulua pyörivät jouluklassikoiden ympärillä. Edeltävän viikon näytelmäteema jatkuu vielä vähän Ibsenin Peer Gyntin muodossa. Joensuun kaupunginorkesterin ja Keski-Karjalan musiikkiopiston yhteisessä Pähkinänsärkijä-konsertissa torstaina 12.12.2019 vierailevana kapellimestarina on Huba Hollókői ja solistina pianisti Siiri Sivonen.

34m
Dec 09, 2019
Suomi stagella

Itsenäisyyspäiväviikon kunniaksi on syytä nostaa esiin kulttuurin merkitys kansan identiteetille sekä koko itsenäisen Suomen synnylle. Viikon ohjelma rakentuu näyttämötaiteelle poimien musiikkia tasaisin väliajoin koko itsenäisyyden taipaleelta. Näytelmien ja myytin kautta päädymme lopulta nykyaikaan, kun stagen valtaa beatbox. Joensuun kaupunginorkesterin Suomi stagella -konsertin torstaina 5.12.2019 johdan minä, ja solistina on beatbox-velho Felix Zenger.

36m
Dec 02, 2019