

Elokuvaohjaaja Finn "Power" Lyckoberg, käsikirjoittaja, tuottaja alkuperäiseltä nimeltä Jari Nieminen. Ohjannut 21 lyhytelokuvaa ja tv-dokumenttia. Aikaisemmin toiminut myös kuvaajana 36 elokuvassa. Lisäksi ohjannut ei- fiktiivisiä tv-sarjoja sekä toiminut kuvaajana myös niin fiktiivisessä tv-sarjassa kuin TV:n reality-sarjassa esim. Sinun unelmiesi tähden, jossa tavalliset ihmiset pääsevät toteuttamaan unelmansa ja esiintymään haluamanaan musiikki- tai elokuvatähtenä. PWE pääsi keskustelemaan elokuvatoimialan kiemuroista, rahoituksesta, rajallisuudesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tarkastelussa Elokuvasäätiö (SES) ja siihen liittyvät elokuva-alan kuviot. ”Suomen elokuvan menestyksen ja varsinkin kansainvälisen menestyksen mahdollisuudet ovat pääosin jossain aivan muualla kuin Suomen elokuvasäätiössä ja tai Suomen kaupallisessa mielessä pienillä (lähes olemattomilla) kotimarkkinoilla toiimivissa TV- ja elokuvalevitysyhtiöissä (pätee pitkälti myös kansainvälisten elokuvalevitysyhtiöiden Suomen tomintoihin) joiden henkilöt ovat osa samaa pieni piiri hyörii sosiaalista kaveripiiriä.” --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/popcornwithesko/message


Tervetuloa takaisin, arvoisat kuuntelijat! Olen Esko, ja tänään meillä on huikea jakso edessä. Puhumme uudesta Disney+ -sarjasta, Ahsoka, ja tarkastelemme erityisesti sen ensimmäisiä kahta jaksoa. Kuten tiedätte, olen suuri Star Wars -fani, joten tämä sarja on ollut erityisen odotettu. Pysy mukana, kun käymme läpi tarinan alkua, hahmojen esittelyä ja tunnelmaa, jonka sarja onnistuu luomaan. Joten laittakaa kuulokkeet päähän ja valmistaudu sukeltamaan Ahsokan maailmaan! --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/popcornwithesko/message


PWE arvostelee innokkaasti seuraavaa uutta jatko-osaa George Lucasin vuoden 1988 fantasiaseikkailuelokuvalle WILLOW. Useita vuosia pienen keisarinna Elora Dananin pelastamisen jälkeen, Nelwynin velho Willow Ufgood palaa johtamaan hylkiöjoukkoa vaaralliseen tehtävään – halki mielikuvituksen rajat ylittävän valtakunnan. Warwick Davis palaa nimirooliinsa, ja sarjan vastaavina tuottajina toimivat Jonathan Kasdan, Ron Howard, Wendy Mericle, Kathleen Kennedy ja Michelle Rejwan. Willow alkaa Disney+ -palvelussa 30. marraskuuta. Traileri. Willow - Suuri seikkailu (1988) on katsottavissa Disney+ -palvelussa. Arvostelun sponssaa Ugly Cookie! Käytä -10% alennus https://ugly.fi/shop?cdat=LEFFAMEDIA-ZHNjPTEw #willowseries #disneyplussuomi #pwe #sarja --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Maassa koittaa pian joulu, ja Galaksin Vartijat Drax ja Mantis päättävät järjestää joulujuhlat piristäkseen Peter Quilliä, joka on yhä alla päin Gamoran menettämisestä, sekä etsiä Maasta täydellisen lahjan hänelle. Tässä PWEn jouluspesiaalissa käyn läpi Disney+ suoratoistopalveluun 25. päivä marraskuuta ilmestyvää 44 minuuttista Guardians of the Galaxy Holiday Special jouluspesiaalia. Erikoispätkä on James Gunnin käsikirjoittama ja ohjaama ja mukana on jopa suomalaista Hanoi Rocksia! Chris Pratt, Pom Klementieff, Dave Bautista, Karen Gillan, Sean Gunn, Bradley Cooper ja Vin Diesel palaavat elokuvista tuttuihin rooleihinsa. Spesiaalissa näyttelevät myös Maria Bakalova ja Kevin Bacon. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Tässä jaksossa Popcorn with Eskolla vieraina Liana ja Leo, jotka kävivät syyslomalla katsomassa Supermarsu 2 elokuvan, kertovat mietteitään ja lempikohdistaan sekä trailerissa ja itse elokuvassa. Popcorn with Esko, Liana ja Leo sukeltavat hauskoissa tunnelmissa elokuvakokemukseen ja kertovat hienosti siitä, mitä myös oppivat. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Netflixin uusin sotaelokuva Im Westen Nichts Neues - All Quiet on the Western Front - Länsirintamalta ei mitään uutta sekä PWE leffa-arvio nyt uusimmassa Youtube-jaksossa. Jakso toimii vastineena Helsingin Sanomien televisioarvostelulle, josta satun olemaan täysin eri mieltä. Leffa-arvostelussa keskitytään keskustelemaan näyttelijöistä, roolisuorituksista sekä ajankuvauksesta. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Ant-Man saa vihdoin kolmannen elokuvansa vuoden 2018 jälkeen ja Popcorn with Eskon trailerireaktiossa päästään sukeltamaan hetkeksi taas Marvel-universumiin. Ohjaajana jälleen Peyton Reed, joka ohjannut edellisenkin Muurahaismieselokuvan. Trailerissa myös yllärinäyttelijä sekä uusi pahis Avengers: End Gamen Thanosin jälkeiselle ajalle. Tsekkaa jakso ja kerro, mitä olet itse mieltä. Sponsored by Ugly Cookie - 10% alennusta leffacookieseista! #uglycookieteam #elokuva #trailerireaktio #trailer #movies #marvel #antmanandthewaspquantumania #popcornwithesko --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


PWE pääsi komedian Sieniretki elokuvan ennakkoon ja yllätysvieraaksi saapui ohjaaja JP Siili kertomaan elokuvan lähtökohdista, lokaatiosta sekä kehotuksesta mennä katsomaan elokuva elokuvateatteriin: "Tehkää elokuvasta omanne." oli JP:n kehoitus - sitä suosittelen myös kaikille teille ja annan samalla muutaman ajatuksen elokuvasta itsestään. #sieniretkielokuva #biorexredi #elokuva-arvostelu Martti Suosalo on PJ, elokuvakäsikirjoittaja. Ville Myllyrinne on Jami, autokauppias, PJ:n paras ystävä. Molemmat ovat kyllästyneet siihen, miten piinallisesti oma pää on jämähtänyt uomiinsa. He päättävät tehdä asialle jotakin ja vuokraavat saaristosta mökin viikonlopuksi, räjäyttääkseen tajuntansa — taikasienillä. Pieni irtiotto miesten kesken karkaa käsistä, kun useat kohtaamiset kääntävät heidän suunnitelmansa päälaelleen. Hulvattomien käänteiden täplittämän Sieniretken ytimessä kuplii miesten syvä ystävyys ja haave siitä, että vielä keski-iässäkin voi muuttua. Retken näyttämönä toimii maailman uljain saaristo. Suosalon ja Myllyrinteen lisäksi elokuvassa nähdään Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Jaana Saarinen, Eero Ritala, Vesa Vierikko, Anu Sinisalo, Titta Jokinen, Sanni Haahdenmaa, Heidi Herala ja Tatu Siivonen. Sieniretken on tuottanut Severi Koivusalo. Turussa ja Turun saaristossa kesällä 2021 kuvattu elokuva on Aurora Studiosin tuotantoa ja se saa ensi-iltansa elokuvateattereissa syksyllä parhaaseen sienestysaikaan, 30.9.2022. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


PWE pääsi haastattelemaan LeffaMedian edustajana ikonista elokuvasäveltäjä Alan Silvestriä ja lauluntekijä Glen Ballardia, jotka loivat rakastettuun klassikkouudistukseen Pinocchio (ohj. Robert Zemeckis) viisi alkuperäistä laulua. Erityisesti kiinnosti Alanin vastaus, miltä tuntui tehdä yhteistyötä Tom Hanksin (Geppetto) ja Luke Evansin (Coach Rider) kanssa, jotka näyttelevät live-näytellyssä elokuvassa. Molemmat taiteilijat tunnetaan monista kuuluisista teoksistaan ja yhteistöistään. Silvestri on säveltänyt yli 100 elokuvaan, joista ehkä tunnetuimmat ovat Paluu tulevaisuuteen trilogia, Forrest Gump, Avengers-trilogia, Cast Away, Captain America ja Abyss. Ballard tunnetaan elokuvista kuten Titan A.E. ja sadoista tutuista lauluista Michael Jacksonille (esim. Thriller, Bad, Dangerous) ja monille muille artisteille kuten Katy Perry, Alanis Morisette, Van Halen, Aerosmith jne. Mukana myös muita toimittajia, joilta todella hyviä kyssäreitä - bongaatko PWEn kyssärin? :) #pinocchio #alansilvestri #glenballard --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Mitä taas tullut katsottua, mitä kannattaa katsoa ja mikä ei välttämättä oikein koukuta? PWE käy syksyä varten mielenkiintoisimmat leffat, suoratoistosarjat sekä suositukset leffateatteriensi-illoille iltojen pimetessä. Miltä sinun listasi näyttää? :) #toplistaa #elokuvat #suoratoisto #netflix #primevideosuomi #amazon #disneyplussuomi #hbomax #skyshowtime #appletv --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


PWE leffa-arvostelussa Marvel Studiosin 4. Thor elokuva Thor: Love and Thunder. Ukkosenjumala (Chris Hemsworth) aloittaa aivan uudenlaisen seikkailumatkan, kun hän etsii sisäistä rauhaa ja uutta itseään. Thorin sieluntutkiskelu katkeaa kuitenkin tylysti, kun kuvaan astuu pahis nimeltä Gorr the God Butcher (Christian Bale), joka haluaa teurastaa kaikki jumalat. Thor käy taistoon värväämällä avukseen Valkyrien (Tessa Thompson), Korgin (Taika Waititi) ja ex-tyttöystävänsä Jane Fosterin (Natalie Portman), joka – Thorin suureksi hämmästykseksi – osaa käyttää hänen taikavasaraansa Mjölniriä Mighty Thorin hahmossa. Taika Waititin (Thor: Ragnarök, Jojo Rabbit) ohjaama ja Kevin Feigen ja Brad Winderbaumin tuottama elokuva Thor: Love and Thunder sai maailmanensi-iltansa keskiviikkona 6. heinäkuuta 2022 ja tulee Disney+ suoratoistoon 25. elokuuta. Mikä oli sinun lempijuttusi elokuvassa? --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Predator-franchise palaa takaisin. Prey-niminen esiosaelokuva saa ensi-iltansa 5. elokuuta Disney+ suoratoistopalvelussa. Metsästys jatkuu… tai alkaa taas kesällä. Prey kertoo kuinka Predatorit saapuivat ensimmäistä kertaa Maapallolle. Elokuvan on ohjannut 10 Cloverfield Lanen Dan Trachtenberg. Pääosassa nähdään Amber Midthunder. Muissa rooleissa ovat muun muassa Dakota Beavers, Stormee Kipp, Michelle Trush ja Julian Black Antelope. #prey --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Vuonna 1975 toukokuun 26. päivä perustettiin Industrial Light&Magic elokuvatuotantoyritys Van Nuysissa Kaliforniassa. George Lucas tarvitsi ennennäkemättömiä erikoisefektejä uuteen skifielokuvaansa ja alkuperäiseen tiimi: Ken Ralston, Richard Edlund, Dennis Muren, Robert Balalack, Joe Johnston, Phil Tippett, Steve Gawley, Lorne Peterson ja Paul Huston jättivät jälkensä elokuvahistoriaan, kun ILM:n työn tuloksesta koko elokuvateollisuus mullistui. PWE käy läpi tätä muutosta lyhyesti ja antaa oman arvionsa uudesta Disney+ dokumenttisarjasta. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Tässä jaksossa päästään tutustumaan jokavuotiseen San Diegon Comic-Coniin. Popcorn with Esko tutustuttaa uusimpiin uutisiin, julkaisuihin ja paljastuksiin - samalla kertoo LeffaMedian UglyCookie.fi yhteistyöstä, josta tähän jaksoon oikein vastanneiden kesken arvotaan 12 kpl leffaherkkupaketti. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Pitkästä aikaa PWE haastattelu - Viimeksi Leffakulissien takana- podcast sarjassani haastattelin elokuvaohjaaja Tuukka Temosta kun toimiala oli vielä vahvasti koronan temmellyksessä. Nyt pääsemme Tuukan kanssa pohtimaan hänen viimeisintä Pohjolan satoa - elokuvan menestystä sekä mitä nyt näin koronan jälkeen on tapahtumassa. Pääsemme mielenkiintoiseen keskusteluun myös seksuaalivähemmistöjen edustuksesta, elokuvarahoituksesta sekä dramaattisesta katsojakäyttäytymisen muuttumisesta. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Tällä kertaa arvostelussa uusin Thor-elokuva, neljäs laatuaan ja jo toinen Taika Waititin ohjaama Marvel-elokuva. Tässä minun lyhyt leffa-arvosteluni elokuvasta. :) --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Pixarin uusimmassa luomuksessa ikoninen Toy Storyn sankari Buzz Lightyear elokuva pääsee PWEn erikoisarvosteluun. Erikoisvieraina arvostelemassa Popcorn with Eskon lapset, Leo ja Liana sekä yllätysksenä www.uglycookie.fi leffaherkut! Voi sisältää pieniä spoilereita! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Kuinka monta tähteä antaa Popcorn with Esko uusimmalle Top Gun: Maverick toiminta/draama elokuvalle? Yli kolmen vuosikymmenen jälkeen tätä ensi-iltaa odotettu, tarkkaan ottaen 36 vuotta kun viimeksi Top Gun saapui elokuvateattereihin vuonna 1986 ja Tom Cruise lensi suoraan supertähteyteen. Tsekkaa jakso ja katso muut tähtiarviot myös osoitteesta www.leffamedia.fi --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Moni Popcorn with Esko seuraaja ja kuuntelija on varmasti ihmetellyt 'radiohiljaisuutta' ja pientä 'luovaa taukoa' - nyt on kuitenkin aika kertoa teille kaikille, minkä parissa olen tässä parin kuukauden aikana viettänyt aikaani. Tässä erikoisjaksossa kerron teille uudesta alustasta tai oikeastaan uudesta alusta kaikille leffafaneille. Esittelen teille tässä jaksossa Leffamedia.fi-sivuston. Mikä se on? Mitä sieltä löytyy? Ketä varten sen on? Miksi se on syntynyt tai synnytetty? Kenen idea? Miten se on tehty ja mikä on sen tulevaisuus? Kaikkiin näihin saatte vastauksia ja kenties enemmänkin. Uusi LeffaMedia on täällä ja Popcorn with Esko on osa sitä. :) --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Popcorn with Eskolla erikoisvieraita, kun arvostellaan yhdessä juuri julkaistu traileri - Tänä kesänä Jurassic-elokuvasaaga saa eeppisen päätöksen, kun kaksi sukupolvea yhdistää voimansa ensimmäistä kertaa. Jurassic Worldissa vuonna 2015 sarjan uusiksi tähdiksi nousseet Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard saavat seurakseen alkuperäisen Jurassic Park -elokuvan (1993) näyttelijät, Oscar®-voittaja Laura Dernin, Jeff Goldblumin ja Sam Neillin. Uusi, ajankohtaisia teemoja käsittelevä toimintaseikkailu Jurassic World: Dominion vie sankarit maailman ympäri. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Vuoden 2022 toisessa jaksossa PWE traileriarvio Marvel Studiosin uusimmasta elokuvasta MOON KNIGHT, jossa pääosaa esittää Oscar Isaacs ja pahista Ethan Hawke. Elokuva perustuu 70-luvun samannimiseen sarjakuvaan ja itse traileria on odotettu pitkään sillä tiisaustrailereita on netissä ollut jo jonkin aikaa. Ensi-iltansa elokuva saa poikkeuksellisesti Disney+ palvelussa 30.3. - tutustu traileriarvioon, kommentoi ja tykkää! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Kohua herättävä ja mielipiteitä jakava Netflixin uusin leffa DON'T LOOK UP Popcorn with Eskon ja Leffahullut arvostelussa. Tsekkaa jakso ja laita kanava seurantaan - kommentoidakin saa! 😎 Satiirielokuva kertoo kahdesta avaruustieteilijästä (DiCaprio ja Lawrence), jotka tajuavat komeetan osuvan maapalloon puolen vuoden kuluttua lähes sadan prosentin todennäköisyydellä. Tieteilijät yrittävät varoittaa kaikkia komeetasta, jopa Yhdysvaltain toopea Trump-henkistä presidenttiä (Meryl Streep) sekä mediaa, mutta koko maailma tuntuu kieltävän koko komeetan olemassaolon ja keskittyy ennemminkin kuuluisan artistin (Ariana Grande) kihlautumiseen pettämiskohun jälkeen - ihmiskunnan tuho lähenee. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Jos vahingossa joku elokuva meni ohi tänä vuonna, niin eipä hätää - tässä jaksossa päästään mukaan vuoden leffamaailmaan. PWE:llä oli ilo ja kunnia käydä leffa sisällöntuottajien Leffahullu ja Kuvakarju kanssa läpi vuoden 2021 parhaimpia elokuvia ja keskustella myös tulevista vuoden 2022 elokuvista. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Popcorn with Esko tuo uusimmat uutiset leffateatteri ja elokuvamaailmasta. Selviää, miten esimerkiksi uusi Hämisleffa pärjää sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti, mitä leffaa kannattaa joulun välipäivinä mennä katsomaan sekä tietenkin uusimmat uutiset. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Pääsin Leffahullun kanssa haastattelemaan suomalaista freelancenäyttelijää ja ohjaajaa Miska Kajanusta. Hänet tunnetaan näyttelijänä elokuvista Teit meistä kauniin ja 21 tapaa pilata avioliitto ja televisiosarjoista Kotikatu, Salatut elämät ja Sorjonen. Legendaarinen Hollywood matka alkoi Miskalla jo vuosia sitten hänen on onnistunut päästä suosittuihin tv-sarjoihin kuten Moderni perhe, jossa hän näytteli tiedemies Yngvaria. Kajanus on myös ohjannut Vihanpidot-nimisen suomalaisen kauhuelokuvan, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 2020. Kajanus kertoo jännittävästä matkastaan Hollywoodiin ja samalla selviää, miksi parta on se juttu! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


DISNEY+ JULKAISI JÄNNITTÄVÄN TRAILERIN JA UUDEN KEY ART -KUVAN THE BOOK OF BOBA FETT -SARJALLE. Lucasfilmin tuottama uuttuussarja alkaa yksinoikeudella Disney+ -palvelussa 29. joulukuuta. Tuttuun tapaan Popcorn with Esko ja Leffahullu käyvät läpi ensireaktion huikeasta Sagasta, jota jatketaan suositun Mandalorian-sarjan jälkihumussa. Mukana pohdintaa tulevasta ja myös yllätystraileri 38 vuoden takaa. Mahdollisia spoilereita jos ei sattumoisin ole nähnyt Star Warsia tai Mandalorian sarjaa - Enjoy! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


25. Marvel-elokuva Eternals tulee ensi-iltaan 4.11. ja nyt PWE tuo teidät punaiselle/siniselle matolle ja fiilistelee hieman elokuvaa kanssanne. Marvel Studiosin Eternals seuraa sankariryhmää tähtien tuolta puolen, joka on suojellut Maata aikojen alusta. Kun hirviömäiset olennot, deviaanit, joiden luultiin jo jääneen historian hämärään, palaavat salaperäisesti, täytyy ryhmän yhdistää voimansa puolustaakseen ihmiskuntaa jälleen kerran. Gemma Chan on ihmiskuntaa rakastava Sersi, Richard Madden on rajattoman voimakas Ikaris, Kumail Nanjiani on Kingo, Lia McHugh on ikuisesti nuori, vanha sielu Sprite, Brian Tyree Henry on älykäs keksijä Phastos, Lauren Ridloff on supernopea Makkari, Barry Keoghan on syrjään vetäytyvä Druig, Don Lee on voimakas Gilgamesh. Kit Harrington on Dane Whitman, Salma Hayek on viisas ja henkevä johtaja Ajak ja Angelina Jolie on peloton soturi Thena. Chloé Zhao on elokuvan ohjaaja, Kevin Feigen ja Nate Mooren toimiessa tuottajina ja Louis D’Espositon, Victoria Alonson ja Kevin de la Noyn vastaavina tuottajina. Elokuvan tarinasta vastaavat Ryan Firpo & Matthew K. Firpo ja käsikirjoituksesta Chloé Zhao & Patrick Burleigh. --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Jo toista kertaa DC-faneille tarkoitettu virtuaalinen live-lähetys DC FANDOME paljastaa universumin uudet tulokkaat, tulevat ensi-illat ja mikä tärkeintä uusimman Batman-trailerin with Robert Pattinson! PWE ja Leffahullu pureutuvat teasereihin ja viimeisimpiin huhuihin ja fiiliksiin DC:n tulevaisuudesta ja kaikesta julkistetusta (mm. Black Adam, Aquaman 2, The Flash movie, Shazam 2, Peacemaker series), jotta te, arvon katsojat ja kuulijat, saatte tunnissa sen, mikä normaalisti kestää kokonaiset neljä tuntia. You're welcome! :) --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Pelottavan huvittava trailerireaktio PWE feat. Leffahullu tyyliin. Kyseessä siis klassinen kauhuleffa Scream (viides semmoinen) ja siitä tullut juuri nyt uunituore traileri julki, jota Leffahullu Niken kanssa tässä katsomme yhdessä. Enjoy! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message


Tässä jaksossa valmistaudutaan bondailuun - pian on nimittäin Bond: No Time to Die elokuvateattereissa 30.9. ensi-illassa ja sitä ennen on hyvä muistella Leffahullu Niken kanssa, mitä edellisessä Bond-Spectressä oikein tapahtuu, miten Bond-hahmo on oikein kehittynyt ja mihin ollaan kenties menossa uusimmassa Bondissa. Joten ei muuta kuin agentti-moodi päälle ja syvennytään yhdessä Daniel Craigin toiseksi viimeiseen Bondin tarinaan yhdessä. Enjoy! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message