Koodarikuiskaajan podcast

Elisa Heikura

About

Jos se liittyy ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja devaajan ammattiin, se liittyy tähän podcastiin.

Available on

Community

66 episodes

Ole oma ittes | Jori Eskolin

Jori Eskolin https://www.jorisanterieskolin.com/ sai ADHD-diagnoosin vuonna 1996, jolloin asiaan suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin tänään. Hän laittoi ADHD:n piiloon ja eikä puhunut siitä kenellekään. Ikä, kokemukset ja hiljalleen muuttunut maailma ovat lopulta rohkaisseet Joria ennemmin olemaan oma itsensä ja puhumaan avoimesti siitä, millainen on. Maailma, joka ottaa huomioon esimerkiksi ADHD:n, on hyvä maailma muillekin. JAKSON MUISTIINPANOT Aivosäätiö https://www.aivosaatio.fi/ Rebase https://rebase.fi/  

1h 8m
Mar 31, 2024
Yrityskulttuurin ytimessä on yhteinen tarina | Outi Sivonen

Yritysten kulttuurityöpajat saattavat tuntua päälleliimatulta workshop-humpalta ja joskus ne myös ovat sitä. Sen sijaan kun yrityksen arvot ohjaavat vahvasti koko liiketoimintaa, alkaa yritykselle luontaisesti muodostua oma tarinansa: “tällaisia me olemme”. Tuosta tarinasta syntyy kulttuuri, jonka arvopohjainen ydin voi säilyä kulttuurimurroksessakin. Jakson vieraana on aiheeseen intohimoisesti suhtautuva Outi Sivonen https://www.linkedin.com/in/outi-sivonen-1288744/, Solitan CHRO:n ja Yrityskulttuurit murroksessa https://shop.almatalent.fi/sivu/tuote/yrityskulttuurit-murroksessa/4045889-kirjan kirjoittaja. JAKSON MUISTIINPANOT Yrityskulttuurit murroksessa – Inhimillinen työelämä ei rakennu pelkällä itseohjautuvuudella https://shop.almatalent.fi/sivu/tuote/yrityskulttuurit-murroksessa/4045889 Working Culture https://www.workingculture.fi/ Solita https://www.solita.fi/  

1h 15m
Feb 25, 2024
Huipuksi tullaan harjoittelemalla | Mikko Hyppönen

Miten puhutaan teknisistä asioista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti kaikenlaisille yleisöille? Miten tie vie ohjelmistokehittäjästä Suomen kysytyimmäksi tietoturvapuhujaksi? Entä miten 25-vuotiaasta Mikosta, joka ei tuntenut oloaan kotoisaksi esiintymislavalla, kasvoi 54-vuotias Mikko, joka puhuu jännittämättä 7500 hengen yleisölle? Jakson vieraana on maailman tunnetuin tietoturva-asiantuntija, WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen https://mikko.com/. JAKSON MUISTIINPANOT Herrasmieshakkerit /hakkerit.fi Mikon kirja: Internet https://www.wsoy.fi/kirja/mikko-hypponen/internet/9789510464410 Pölli tästä -blogi https://pollitasta.fi/ Scott Galloway https://www.profgalloway.com/ Retoriikan kesäkoulu https://www.retoriikankesakoulu.fi/ Nordic Bisnes Forum https://www.nbforum.com/ Museokeskus Vapriikki, Suomen pelimuseo https://www.vapriikki.fi/museo/suomen-pelimuseo/ American Rhetoric -puhekokoelma https://www.americanrhetoric.com/ TED Talks https://www.ted.com/ Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille https://www.adlibris.com/fi/e-kirja/linnunradan-kasikirja-liftareille-9789510464816

1h 7m
Jan 28, 2024
Ohjelmistoalan psykoterapeutti ymmärtää ihmistä | Ari-Pekka Skarp

Ohjelmistoalan maailmankuva on muuttunut kuluneina vuosikymmeninä puhtaasti luonnontieteellisestä kohti humanistisempaa. Ketterä ohjelmistokehitys edellyttää ymmärrystä ihmisestä ja ihmisen toiminnasta, sillä pelkkä matematiikka ei riitä ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyvät useammin ihmisiin kuin teknologiaan. Lisäksi teknisillä aloilla halutaan vahvistaa esimerkiksi sisäsyntyistä motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Näkökulmia näihin teemoihin antaa jakson vieras, agile coachina OP:lla toimiva psykologi ja psykoterapeutti Ari-Pekka Skarp https://www.linkedin.com/in/ari-pekka-skarp-48116312. JAKSON MUISTIINPANOT Valvira https://valvira.fi/etusivu Voimavara- ja ratkaisukeskeinen suuntaus https://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2013/06/07/voimavara-ja-ratkaisukeskeinen-nakokulma-ohjaustyossa/ Integratiivinen psykoterapia https://www.integratiivinenpsykoterapia.fi/psykoterapia/ Ralph D. Stacey https://www.researchgate.net/profile/Ralph-Stacey Douglas Griffin https://de.linkedin.com/in/douglas-griffin-30219632/en Esko Kilpi https://www.hs.fi/muistot/art-2000006386370.html Jeremy D. Safran, J. Christopher Muran: Negotiating the Therapeutic Alliance https://www.adlibris.com/fi/kirja/negotiating-the-therapeutic-alliance-9781572308695 Tietoisuustaidot-blogi https://tietoisuustaidot.com/ Fractal Sauna -blogi (englanniksi) https://fractalsauna.wordpress.com/ Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto https://www.adlibris.com/fi/kirja/mindfulness-mielenselkeys-ja-myotatunto-9789523792517 Mielen laboratorio https://www.adlibris.com/fi/kirja/mielen-laboratorio-9789527240687 G.H.Mead: Mieli ja minä: Mielen dialoginen rakentuminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa https://www.adlibris.com/fi/e-kirja/ghmead-mieli-ja-mina-mielen-dialoginen-rakentuminen-sosiaalisessa-vuorovaikutuksessa-9789523304338

1h 5m
Dec 17, 2023
Valmentava palaute katsoo eteenpäin | Eeva Lennon

Palaute (engl. feedBACK) katsoo usein taaksepäin: mikä meni hyvin, mikä huonosti. Onneksi enenevässä määrin katse siirtyy palautekeskusteluissakin menneestä kohti tulevaa. Miten voisimme parantaa? Mitä tehdään seuraavaksi? Mitä sovitaan? Palautteen pyytämisessä, antamisessa ja vastaanottamisessa on monia eri puolia, joista rakentuu hyvin erilaisia palautekulttuureja. Tässä jaksossa pohditaan muun muassa valmentavaa palautetta, muutokseen tähtäävää palautetta sekä vertaispalautetta yhdessä Optofidelityn https://www.optofidelity.com/en/ Software Team Leadin Eeva Lennonin https://www.linkedin.com/in/elennon/ kanssa. JAKSON MUISTIINPANOT Aiheeseen liittyvät kirjat __ __ Aiheeseen liittyvät blogipostaukset __ __ Aiheeseen liittyvät podcast-jaksot __ __ Muuta jaksossa mainittua __ __ Muuta aiheeseen liittyvää __ __

1h 7m
Nov 26, 2023
Tietoturvakonsultointia positiivisella otteella | Tuomo Makkonen

Tietoturvakonsultoinnilla on vähän synkähkö kaiku. Mielikuviin liittyy ihmisten heikkouksien hyväksikäyttäminen ja virheiden osoittelu sormella. Asiaa voi lähestyä kuitenkin myös toisin, kuten tekee jakson vieras, Fraktalin https://www.fraktal.fi/ CTO Tuomo Makkonen https://twitter.com/tmakkonen. Miten tietoturvatestausta voidaan tehdä yhdessä sinisen ja punaisen tiimin voimin? Millaista on positiivinen tietoturvatyö? Entä kuinka paljon foliota tämän jakson kuuntelun jälkeen tekee mieli kääriä itsensä ympärille?  

55m
Oct 29, 2023
Puhukaamme neuromonimuotoisuudesta | Lopperi ja Rasimus

Neuromonimuotoisuus saattaa tuntua jotenkin isolta, vaikealta ja hämärältä kokonaisuudelta. Mitä se tarkoittaa yksilölle, mitä organisaatiolle? Miten aiheesta voi, saa tai pitää puhua? Käytännössä kuitenkin kaikki kuuluvat neuromonimuotoisuuden piiriin, niin kutsutut neurotyypillisetkin. Jakson aiheesta keskustelemaan saapuvat Goforen https://gofore.com/ Head of Continuity Services Ella Lopperi https://www.linkedin.com/in/ella-lopperi/ja Mehiläisen https://www.mehilainen.fi/laakarit-ja-asiantuntijat/susanna-rasimus työterveyspsykologi Susanna Rasimus https://www.linkedin.com/in/susannarasimus/?originalSubdomain=fi. JAKSON MUISTIINPANOT Koodarikuiskaajan podcast: Itsemyötätunto ei tee veteläksi https://koodarikuiskaaja.fi/podcast/itsemyotatunto-ei-tee-vetelaksi/ Nörttitytöt https://geekgirls.fi/wp/  

1h 15m
Sep 24, 2023
Sisäinen viestintä voi olla toimivaa vain hetken | Olli Vistbacka

Firman sisäinen viestintä saa harvoin kiitosta. Sen sijaan se pitää kärkipaikkaa henkilöstötyytyväisyyskyselyiden kehityskohteiden listalla. Mistä oikein puhutaan, kun puhutaan sisäisestä viestinnästä ja sen kehittämisestä? Voiko sisäinen viestintä koskaan edes toimia täydellisesti – ainakaan enempää kuin ohikiitävän hetken? Tätä jaksoon pohtimaan saapuu yle.devin https://yle.dev/ valmentaja Olli Vistbacka https://www.linkedin.com/in/ollivistbacka/.

1h 24m
Aug 27, 2023
Hankalan maineessa | Christian Nikkanen

Maailma on suunniteltu “normaaleille” ja kun siitä normaalista poikkeaa riittävästi, saa herkästi hankalan leiman. Leimat istuvat yleensä tiukassa ja uusiutuvat sitkeästi pienimmästäkin todistusaineistosta. Etenkin, kun piirit ovat pienet eikä internet unohda. Miten hankalan maine syntyy ja millaista sen kanssa on elää? Kokemuksistaan tulee kertomaan ohjelmistokehittäjä Christian Nikkanen, joka tulee pääasiassa toimeen kaikkien kanssa. Mutta niistä muutamista poikkeuksista onkin sitten kertynyt kasa hiiltyneitä siltoja.

1h 3m
May 28, 2023
Sovittelija on kaikkien puolella | Ulla Sara-aho

Sovittelija on neutraali kolmas osapuoli, joka auttaa löytämään sovun ristiriitatilanteessa. Miten umpisolmussa asioiden täytyy olla, että sovittelija kannattaa kutsua paikalle? Miten etäinen sovittelijan olisi hyvä olla? Entä onko sovittelija puolueeton vai kenties kaikkien puolella? Asiaan pureudutaan yhdessä sovittelija Ulla Sara-ahon https://www.linkedin.com/in/ulla-sara-aho-2bb49212/ kanssa. JAKSON MUISTIINPANOT Vertaissovittelu kouluissa https://sovittelu.com/vertaissovittelu/koulutukset/verso-koulutukset/ Työyhteisösovittelijakoulutus https://hameenkesayliopisto.fi/koulutus/4092/

1h 8m
Apr 30, 2023
Projektinhallinnan vaikeuskerroin kaakkoon | Jussi Salmio

Ohjelmistoprojektin pahin sudenkuoppa on usein viestintä, mutta miten haastavaksi projektinhallinta ja -viestintä oikeastaan voikaan muuttua? Jos tiimi on täysin hajautettu, kokonaisuuteen kuuluu useita kansalaisuuksia ja kulttuureja ja asiakaskin on Saudi-Arabiassa? Jos projektissa on kolme eri työaikaa ja asiakas antaa palaveriaikataulut päivän tarkkuudella? Entä jos projektitiimi täytyy koota lennossa vähän kerrallaan, eikä aikaa tai mahdollisuutta tiimiyttämiseen ole? Nämä kaikki tapahtuivat projektipäällikkö Jussi Salmion https://www.linkedin.com/in/jussisalmio/ viimeisimmässä projektissa, josta hän saapuu kertomaan. JAKSON MUISTIINPANOT Saudi Energy Efficiency Center (SEEC) https://www.seec.gov.sa/en/seec/ SmoothTeam https://smoothteam.fi/ Lukuvinkki: Erin Meyer – The Culture Map https://erinmeyer.com/books/the-culture-map/

1h 14m
Mar 26, 2023
Vahvuuspuheen vallankumous | Aliisa Holkko

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen tekee ihmiselle hyvää. Olemme tuottavia ja sitoutuneita, kun saamme käyttää vahvuuksia töissämme. Miksi olemme kuitenkin niin vaivaantuneita, kun omista vahvuuksista pitäisi puhua? Mistä ylipäätään voi tietää, mitkä omat vahvuudet ovat? Aiheesta kertoo onnellisemman työelämän kehittäjä Aliisa Holkko https://fi.linkedin.com/in/aliisa-holkko. JAKSON MUISTIINPANOT Luonteenvahvuuksien testi: VIA Character https://viacharacter.org/ Positiivinen psykologia https://www.sppy.fi/positiivinen-psykologia/ Martin Seligman https://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Seligman Miia Paakkanen https://www.miiapaakkanen.com/

1h 3m
Feb 26, 2023
Tunti on hassu mittayksikkö luovalle työlle | Hape Haavikko

Mitä luovempaa aivotyötä tekee, sitä merkittävämpää on se, milloin ja millaisissa olosuhteissa työhön tarttuu. Etenkin jos sattuu olemaan toimitusjohtaja, graafinen suunnittelija, ohjelmistokehittäjä sekä musa- ja äänipuolen tekijä samassa paketissa. Silloin asioiden aikaansaaminen muuttuu keskeisen tärkeäksi taidoksi. Miten tämän kaiken ehtii tehdä normaalin työajan puitteissa? Aiheesta kertomaan saapuu Fakiirimedian http://www.fakiirimedia.com/ Hape Haavikko https://www.facebook.com/hape.haavikko. JAKSON MUISTIINPANOT Hapen muut työt: Fakiiriaudio https://fakiiriaudio.com ja Matkailukartta https://matkailukartta.fi Hapen bändit: The Spyro https://www.thespyro.com/ ja Brooke Logans https://brookelogans.com/ Cal Newport: Deep Work https://www.calnewport.com/books/deep-work/ Daniel Pink: When https://www.danpink.com/books/when/ Alan Cooper, Robert Reimann, David Cronin, Christopher Noessel: About Face https://www.amazon.com/About-Face-Essentials-Interaction-Design/dp/1118766571 Trello https://trello.com/

1h 1m
Jan 29, 2023
En tahtoisi neuvoa, mutta kuuntele Kimmoa | Kimmo Aro

Kun oma otsa alkaa vetäytyä ryppyyn ja ote kahvasta saa rystyset valkeaksi, on hyvä, että ympärillä on peilejä, jotka muistuttavat, että elämää se vain on. Siksi vuoden viimeisen jakson vieraaksi saapuu ystäväni, stand-up koomikko Kimmo Aro https://www.instagram.com/toisinaanajattelija/. Keskustelemme muun muassa siitä, miten pyörtyileminen parantaa elämänlaatua, kuinka omaa dopamiinituotantoa voi tehostaa, mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja miten eletään läpällä. Tarinaan liittyvät myös sienet, Tinder sekä parittelevat ketut.

1h 20m
Dec 18, 2022
Tunne- ja tietoisuustaidot tekevät koulussa ihmeitä | Sari Torniainen

Tunne- ja tietoisuustaidot kuuluvat yleiseen opetussuunnitelmaan. Koulua käyvä sukupolvi saa siis kasvaa ympäristössä, jossa opetetaan tuntemaan omia vahvuuksiaan, sanoittamaan tunteitaan, olemaan läsnä kehossaan ja tilanteessa, kohtelemaan toisia kunnioittaen ja olemaan antamatta periksi negatiiviselle minäpuheelle. Kuulostaa aika hyvältä. Miten näitä taitoja opetetaan? Mitä vaikutuksia sillä on? Ja ennen kaikkea, mitä me aikuiset voisimme tästä oppia? Vieraana jaksossa on koulunkäynnin ohjaaja Sari Torniainen https://twitter.com/sari_torniainen. JAKSON MUISTIINPANOT Opetushallitus: Dialogi- ja tunnetaidot opetuksessa https://www.oph.fi/fi/dialogi-ja-tunnetaidot-opetuksessa Daniel J. Rechtschaffen: Keskittymiskykyä luokkaan - Tietoisuustaitoharjoitusten opaskirja https://www.opettajantietopalvelu.fi/Daniel-J-Rechtschaffen/Keskittymiskyky%C3%A4-luokkaan.html Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus https://kesyli.net/kurssit/ratkaisukeskeinen-neuropsykiatrinen-valmentaja-30-op-28-9-2022-20-4-2023-imatra/ Mindfulness https://mindfulness.fi/mindfulness MBSR (Mindfulness-Based Stress Reduction) https://mindfulness.fi/miten-mbsr-ja-mindfulness-eroavat-toisistaan Mindfulness-kouluttaja Merja Tompuri https://www.silmuke.fi/merja-tompuri

1h 14m
Nov 27, 2022
Tarvitseeko jokainen yhteisö yhteiset pelisäännöt? | Timi Wahalahti

Yhteisö ei tarvitse yhteisiä pelisääntöjä, kunnes se tarvitsee yhteiset pelisäännöt. Koodarikuiskaajan Slack-yhteisössä tarve pelisäännöille alkoi hitaasti nousta esiin talvella 2021–2022. Code of Codunctin luomisen prosessi oli kivulias ja sisälsi paljon kantapään kautta oppimista. Tukena ja apuna oli muun muassa WordPress-yhteisössä paljon yhteisömanagerointia ja mentorointia tehnyt Timi Wahalahti https://twitter.com/wahalahti. Mitä tapahtui ja mitä siitä opittiin? JAKSON MUISTIINPANOT Code of Conduct Company http://codeofconduct.fi On mentoring a flagship WordCamp https://sipp.is/on-mentoring-a-flagship-wordcamp/ Finding My Place In The World https://heropress.com/essays/finding-my-place-in-the-world/ Koodarikuiskaajan Code of Conduct https://koodarikuiskaaja.fi/koodarikuiskaajan-slack-yhteison-pelisaannot/

1h 14m
Oct 30, 2022
Ohjelmistoala houkuttelee uranvaihtajia – ja syystäkin | Susanna Kyllönen

Uranvaihtajista puhutaan kyllä, mutta millainen temppu se noin niin kuin käytännössä oikeasti on ja kannattaako se? Jakson perimmäinen sanoma on, että kannattaa ja jos ei jää muutoksen kanssa yksin, niin onnistuminen on myös todennäköisempää. Vieraana on Twig the Code ry https://twigthecode.com/:n perustaja, itseoppinut uranvaihtaja Susanna Kyllönen https://www.linkedin.com/in/skyllonen/ Mehiläiseltä https://www.mehilainen.fi/. Lisäksi kuulemme kommentit Rosa Kaukolta https://twitter.com/KaukoRosa, Ulla Kruhse-Lehtoselta https://www.linkedin.com/in/ulla-kruhse-lehtonen-78a2096/ sekä Heikki Huhtaselta https://yle.fi/uutiset/3-11173856. JAKSON MUISTIINPANOT Hive Helsinki https://www.hive.fi/en/ DAIN Studios https://dainstudios.com/ Twig the code https://twigthecode.com/ Mimmit koodaa https://mimmitkoodaa.ohjelmistoebusiness.fi/ Koodiklinikan Slack https://koodiklinikka.fi/ Code Academy https://www.codecademy.com/ Udemy https://www.udemy.com/ GitHub https://github.com/ GitLab https://about.gitlab.com/ Huijarisyndrooma https://koodarikuiskaaja.fi/blogi/mika-on-huijarisyndrooma-eli-huijari-ilmio/

1h 32m
Sep 25, 2022
Yhteisöohjelmoinnissa tehdään yllättäviä asioita | Pyhäjärvi ja Salmi

Parikoodaus, yhteisöohjelmointi – ne herättävät jo pelkästään ajatuksena monenlaisia reaktioita. Toisaalta yhteisöohjelmointi myös kiehtoo, sillä se tarjoaa mahdollisuuden oppia, kehittyä ja aarteenmetsästää parempia työskentelytapoja. Jaksossa murretaan parikoodaukseen ja yhteisöohjelmointiin liittyviä myyttejä, kuten "yhteisöohjelmointi ei toimi konsultointityössä" tai "yhdessä tekeminen on hidasta". Jakson vieraina ovat BRYTERillä https://bryter.com/ koodaava Aki Salmi https://twitter.com/rinkkasatiainen ja  Vaisalan https://www.vaisala.com/fi ohjelmistokehittäjä Maaret Pyhäjärvi https://twitter.com/maaretp, joka kirjoittaa myös kirjaa Ensemble Programming Guidebook. https://ensembleprogramming.xyz/Download/EnsembleProgrammingGuidebook.pdf  

1h 10m
Aug 28, 2022
Voiko työminä olla ihmisen ainoa identiteetti? | Teemu Suoranta

Työidentiteetti on tärkeä osa monen persoonaa, mutta se ei suinkaan ole – eikä sen ehkä kannatakaan olla – ihmisen ainoa identiteetti. Mistä ja miten erilaiset identiteetit syntyvät ja voiko niiden syntyyn vaikuttaa? Miten ihmisestä tulee “ihminen, joka venyttelee”? Entä kuinka luetaan 150 kirjaa vuodessa ja onko siinä mitään järkeä? Näihin kysymyksiin vastaamaan saapuu Senior Web Developer ja internetin rakennusmestari Teemu Suoranta https://twitter.com/TeemuSuoranta. TUTUSTU AIHEESEEN LISÄÄ WordPress Finland Slack https://fi.wordpress.org/chat/ WordPress-tapahtumat https://fi.wordpress.org/osallistu/ Kirjojen sosiaalinen media Goodreads https://www.goodreads.com/ Teemun 150 kirjan lukuhaasteen kirjat https://www.goodreads.com/user_challenges/25813946 Vuoden 2022 ainoa kirja: Can't Hurt Me (David Goggins) https://www.amazon.com/Cant-Hurt-Me-Master-Your/dp/1544512287 Teemun käyttämä kuntosalivalmennus (Vahava, Legion) https://www.vahava.fi/legion/ Teemun käyttämä kehonhuolto-ohjelma (Vahava, Daily Mobility) https://www.vahava.fi/kehonhuolto-daily-mobility/ Vieraskynä: Ohjelmointi ei voi olla elämän ainut sisältö https://koodarikuiskaaja.fi/blogi/vieraskyna-ohjelmointi-ei-voi-olla-elaman-ainut-sisalto/

1h 37m
Jun 19, 2022
Monimuotoisuus syntyy mukaan ottamisesta | Salmani & Saarinen

Monimuotoisuuskeskustelu (diversity, equity, inclusion, DEI) pyörii paljon rekrytoinnin ympärillä ja mietitään, pitääkö diversiteettiä hankkia vain diversiteetin vuoksi. Mutta mitä jos koko aihetta lähestyisi enemmän mukaan ottamisen näkökulmasta? Onko työpaikkamme sellainen, että eri taustoista olevat osaajat haluaisivat tänne töihin? Millaista täällä olisi olla töissä ihmisellä, joka poikkeaa enemmistöistä tavalla tai toisella? Aiheesta keskustelevat jaksossa Riimu Solutionsin https://www.riimusolutions.com/ toimitusjohtaja Ville Saarinen https://www.linkedin.com/in/vsaarin/ sekä DEI-asiantuntija Sara Salmani https://www.sarasalmani.com/. TUTUSTU AIHEESEEN LISÄÄ Harvard Implicit Association Test https://implicit.harvard.edu/implicit/ Yhdenvertaisuussanasto https://yhdenvertaisuus.fi/sanasto Setan sateenkaarisanasto https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/ THL:n tasa-arvosanasto https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/tasa-arvosanasto Findix: Report on the Diversity of Finnish Companies 2020 http://findix.fi/uploads/1/2/4/4/124448646/findix_2020_en.pdf Atomico: The State of European Tech 2020 https://2020.stateofeuropeantech.com/ Peakon Employee Expectation Report 2021 https://heartbeat.peakon.com/reports/employee-expectations-2021/#section-2 Caroline Criado Perez: Invisible Women https://carolinecriadoperez.com/book/invisible-women/ Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow https://www.amazon.com/Thinking-Fast-Slow-Daniel-Kahneman/dp/0374533555 Jennifer L. Eberhardt: Biased: Uncovering the Hidden Prejudice That Shapes What We See, Think, and Do https://www.amazon.com/Biased-Uncovering-Hidden-Prejudice-Shapes-ebook/dp/B07DH89ZDY June Sarpong: Diversify http://www.diversify.org/ Patty McCord: Powerful: Building a Culture of Freedom and Responsibility https://www.amazon.com/Powerful-Building-Culture-Freedom-Responsibility/dp/1939714095 Pamela Fuller, Mark Murphy, Anne Chow: The Leader's Guide to Unconscious Bias: How To Reframe Bias, Cultivate Connection, and Create High-Performing Teams https://www.amazon.com/Leaders-Guide-Unconscious-Bias-High-Performing/dp/1982144319 Ibram X. Kendi: How to Be an Antiracist https://www.amazon.com/How-Be-Antiracist-Ibram-Kendi/dp/0525509283 Erin Meyer: The Culture Map https://erinmeyer.com/books/the-culture-map/ Dolly Chugh: The Person You Mean to Be: How Good People Fight Bias https://www.dollychugh.com/book/the-person-you-mean-to-be Catherine Sanderson: The Bystander Effect: The Psychology of Courage and Inaction https://www.amazon.co.uk/Bystander-Effect-Catherine-Sanderson/dp/0008361622

1h 24m
May 29, 2022
Entä jos saisitkin käyttää työssäsi vahvuuksiasi? | Susanna ja Miika

Mitä jos tiimit rakennettaisiin niin, että kiinnitettäisiin huomiota siihen, millaisia työpersoonia tiimiin tarvitaan? Mitä jos substanssiosaamisen lisäksi rooleja tarkasteltaisiin pehmeiden taitojen ja luonteen vahvuuksien näkökulmasta? Ework Group https://www.eworkgroup.com/fi halusi tuoda kevyen tavan arvioida konsultin työpersoonan soveltuvuutta roolin vaatimuksiin ja toisaalta työn soveltuvuutta konsultin mieltymyksiin. Niin syntyi Workstyles-profiili, josta jaksossa kertovat lisää Ework Groupin Business Operations Partner Susanna Kekäläinen https://www.linkedin.com/in/susanna-kek%C3%A4l%C3%A4inen-928b1124/ ja Team manager Miika Nykänen. https://www.linkedin.com/in/miikanykanen/ JAKSON MUISTIINPANOT Ework Group https://www.eworkgroup.com/fi Verama https://www.verama.com/en/ U.S. Department of Labour https://www.dol.gov/ O*NET Work Styles https://www.onetonline.org/find/descriptor/browse/Work_Styles/ Marcus Buckingham & Ashley Goodall – Nine Lies About Work https://www.adlibris.com/fi/kirja/nine-lies-about-work-9781633696303

1h 11m
Apr 24, 2022
Itsemyötätunto ei tee veteläksi | Ronnie Grandell

Moni pelkää, että luopumalla itsekritiikistä ihminen muuttuu veltoksi. Mutta mitä jos itsemyötätunto onkin avain myönteiseen elämään? Mitä jos itsemyötätuntoiset ihmiset saavat enemmän aikaan, oppivat virheistään ja kohtaavat haasteita ketterämmin? Mitä jos itsemyötätunto voi tehdä ihmisestä paremman koodarin? Teemaa kanssani pohtii myötätuntokeskeiseen terapiaan erikoistunut Ronnie Grandell https://www.itsemyotatunto.com/. Itsemyotatunto.com https://www.itsemyotatunto.com/ @itsemyotatuntoa Instagramissa https://www.instagram.com/itsemyotatuntoa/ Ronnie Grandell: Itsemyötätunto https://www.itsemyotatunto.com/itsemyoumltaumltunto1.html Ronnie Grandell: Irti itsekritiikistä https://www.itsemyotatunto.com/irti-itsekritiikistauml.html

1h 9m
Mar 27, 2022
Emme puhu digipalveluiden hiilijalanjäljestä | Jaakko Alajoki

Kun otetaan huomioon, kuinka merkittävä osa kaikesta sähkönkulutuksesta hulahtaa lähitulevaisuudessa ennusteiden mukaan konesaleihin, digipalveluiden kuormituksesta puhutaan hämmentävän vähän. Siispä jakson vieraana on Evermaden https://www.evermade.fi/ CTO Jaakko Alajoki https://twitter.com/mrjaamo, joka puhuu aiheesta ja yrittää selvittää digipalveluiden hiilijalanjälkeä.  LUE LISÄÄ AIHEESTA Usage impact on data center electricity needs: A system dynamic forecasting model https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0306261921003019 Data Centres and Data Transmission Networks – Analysis - IEA https://www.iea.org/reports/data-centres-and-data-transmission-networks How to stop data centres from gobbling up the world’s electricity https://www.nature.com/articles/d41586-018-06610-y Espoo ja Kirkkonummi hamuavat jättimäisiä datakeskuksia – vastustajat ihmettelevät laskelmia keskusten ympäristöhyödyistä https://yle.fi/uutiset/3-12084411 Which Programming Languages Use the Least Electricity https://thenewstack.io/which-programming-languages-use-the-least-electricity/ Reducing Carbon Emissions On The Web https://www.smashingmagazine.com/2021/09/reducing-carbon-emissions-on-web/

1h 12m
Feb 27, 2022
Itseoppineiden ja uranvaihtajien asema ohjelmistoalan rekrytoinnissa | Marko Nissilä

Itseoppineiden ja uranvaihtajien asema ohjelmistoalan rekrytoinnissa ei ole sen huonompi kuin muidenkaan junioreiden. Kaikki juniorit joutuvat hakemaan töitä vähäisellä työkokemuksella. Omalla aktiivisuudella, osaamisen tuotteistamisella ja omilla projektella voi erottautua joukosta, ohjeistaa Teamitin https://teamit.fi/ rekrytoija Marko Nissilä https://www.linkedin.com/in/marko-nissil%C3%A4/. JAKSON MUISTIINPANOT Twig the Code https://twigthecode.com/ kummalpuoljokke.fi https://kummalpualjokke.fi Pipsa Aron CV-malli https://www.linkedin.com/posts/pipsaaro_sama-ihminen-sama-osaaminen-3-eri-cvt%C3%A4-activity-6833997892798312449-xal9/ Coach Arto Miekkavaara https://koodarikuiskaaja.fi/podcast/coach-aukoo-kysymyksilla-tieta-kohti-ratkaisua/

51m
Jan 30, 2022
Oletukset ovat huonosti kommunikoituja odotuksia | Sami Söderblom

Odotustenhallinnassa kyse on siitä, kuinka kuuntelemalla, ymmärtämällä ja kommunikoimalla asiat saadaan päivänvaloon käsiteltäväksi. Jakson vieraana on SOK:n https://s-ryhma.fi/ QA-linjaorganisaation vetäjä Sami Söderblom https://www.linkedin.com/in/samisoderblom/, joka on opetellut hallitsemaan odotuksia – ulkoisia, sisäisiä, omia ja muiden. JAKSON MUISTIINPANOT Laura Olkkonen: Odotustenhallinta https://viestijat.fi/odotustenhallinta/#d614d6f7 Daniel Pink: Drive https://www.danpink.com/books/drive/ Miralles Francesc, García (Kirai) Héctor: Ikigai https://www.akateeminen.com/kirja/ikigai/9789512411917/ Buckingham Marcus, Ashley Goodall: Nine Lies About Work https://www.amazon.com/Nine-Lies-about-Work-Freethinking-ebook/dp/B07C3ZT28C Alfie Kohn: Punished by Rewards https://www.amazon.com/Punished-Rewards-Trouble-Incentive-Praise/dp/0618001816

1h 17m
Dec 19, 2021
Millainen on omena, jos on afantasia? | Aleksis Tulonen

Noin prosentilla ihmisistä on afantasia eli mieli ilman kuvia. Mitä hyviä puolia aistimuistittomuus tuo tullessaan ja mitä hankaluuksia siitä voi seurata? Asiasta keskustelemaan saapuu Taisteen https://www.taiste.fi/ projektipäällikkö Aleksis Tulonen https://www.linkedin.com/in/aleksistulonen/, joka oppi 35-vuotiaana, että hänelläkin on afantasia. JAKSON MUISTIINPANOT VIERAANA ALEKSIS TULONEN Twitterissä: @Al3ksis https://twitter.com/al3ksis LinkedInissä: Aleksis Tulonen https://www.linkedin.com/in/aleksistulonen/ Internetissä: aleksistulonen.com https://www.aleksistulonen.com/ Töissä: @Taiste https://www.taiste.fi/ MAINITUT ASIAT Aphantasia Wikipediassa https://en.wikipedia.org/wiki/Aphantasia Ylen artikkeli afantasiasta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/07/12/ajatuksissani-ei-ole-kuvia-aanta-hajua-makua-eika-tuntoa-millaista-on-elama Alan Kendle: Aphantasia – Experiences, Perceptions, and Insights https://www.amazon.com/Aphantasia-Experiences-Perceptions-Alan-Kendle-ebook/dp/B077G94R2M/ Extreme Imagination conference https://aphantasia.com/update-on-extreme-imagination/ Wired UK: Aphantasia – The People Without a Mind's Eye (YouTube) https://youtu.be/Xa84hA3OsHU Bret Victor http://worrydream.com/#!/LearnableProgramming

1h 10m
Nov 28, 2021
42: Koodi on kommunikaatiota ihmiseltä ihmiselle | Heikki Ritola

Koska koodia lukee myöhemmin joku toinen (tai tulevaisuuden minä), ei ole yhdentekevää, kuinka paljon tai vähän koodi kertoo omasta tarkoituksestaan. Jaksossa Heikki Ritola https://twitter.com/heikkiritola Reaktorilta https://www.reaktor.com/pohtii, miksi meitä ei opeteta koodaamaan näin ja kuinka muutos kohti selkeämmin viestivää koodia olisi mahdollinen. JAKSON MUISTIINPANOT Podcast: Kommunikaatiokatkokset aiheuttavat bugista koodia https://koodarikuiskaaja.fi/podcast/kommunikaatiokatkokset-aiheuttavat-bugista-koodia Podcast: Algoritmit eivät ole objektiivisia tai puolueettomia https://koodarikuiskaaja.fi/podcast/algoritmit-eivat-ole-objektiivisia-tai-puolueettomia/ Reaktor Breakpoint 2018: Heikki Ritola, The main purpose of source code is communication https://youtu.be/hRc9O-eELfo Alan Perlis: Epigrams on Programming http://pu.inf.uni-tuebingen.de/users/klaeren/epigrams.html Screaming Architecture https://blog.cleancoder.com/uncle-bob/2011/09/30/Screaming-Architecture.html Koodarikuiskaaja LinkedInissä https://www.linkedin.com/company/76101893/ Koodarikuiskaajan podcast Suplassa https://www.supla.fi/podcast/koodarikuiskaajan-podcast

1h 10m
Oct 31, 2021
41: Kuinka lähdetään koodaamaan Kaliforniaan | Otto Kivikärki

Miten lähdetään töihin Kaliforniaan? Miten hoituvat viisumit ja vakuutukset? Millaista on työnteko Kaliforniassa, entä vapaa-aika? Kysymyksiin saapuu vastaamaan Vincit USAn https://www.vincit.com/ lead developer Otto Kivikärki https://www.linkedin.com/in/otto-kivikarki/, joka on työskennellyt USAssa kohta kolme vuotta. Löydät Oton myös Koodiklinikan Slackista https://koodiklinikka.fi/ sekä Twitteristä https://twitter.com/ottokk.

1h 3m
Sep 26, 2021
40: Suorinta reittiä unelmatyöhön IT-konsultiksi | Eetu Niemi

Kenelle IT-konsultin työ on unelmatyö ja miten sen saavuttaa suorinta mahdollista reittiä? Kysymyksiin vastaa aiheesta kirjankin https://www.amazon.com/dp/B0918JB48D kirjoittanut Eetu Niemi https://www.linkedin.com/in/eetuniemiphd/, joka on arkkitehtuurikonsultti ja partneri Coalassa https://coala.fi/. JAKSON MUISTIINPANOT Eetu Niemi – Technology Consultant Fast Track: How to Get Your Dream Job in IT Consulting https://www.amazon.com/dp/B0918JB48D Eetu Niemi – Enterprise Architecture Benefit Realization https://trepo.tuni.fi//handle/10024/115273 Kirjoituscoach Sakari Turunen https://bookme.name/sakari/ Arkkitehtihenkiseksi konsultiksi Coalalle https://coala.fi/yritys/rekrytoinnit Eetun kirjoittamat blogiartikkelit https://coala.fi/ajankohtaista/uutiset-blogi?blogger_id=640

50m
Jun 27, 2021
39: Rohkeasti haavoittuvuuden äärellä | Jaakko Alajoki

Koodarikuiskaajan podcastin ensimmäisessä kirjakerhojaksossa pohditaan Brené Brownin Dare to Lead -kirjaa yhdessä Evermaden CTO:n, kampiapina Jaakko Alajoen https://www.linkedin.com/in/jaamo/ kanssa. Jaksossa seikkaillaan arvojen, johtajan tärkeimpien ominaispiirteiden ja haavoittuvuuden ristiaallokossa. Sekä melotaan töihin ja pyöräillään Everestin korkeuksiin. VIERAANA JAAKKO ALAJOKI Twitterissä: @mrjaamo https://twitter.com/mrjaamo YouTubessa: @kampiapina https://www.youtube.com/channel/UC2Prp3t7Ol-a041FXTyCzNQ Töissä: Evermade https://www.evermade.fi/ JAKSON MUISTIINPANOT Brené Brown – Dare to Lead https://www.goodreads.com/book/show/40109367-dare-to-lead Brené Brown – The Gifts of Imperfection https://www.goodreads.com/book/show/7015403-the-gifts-of-imperfection Brené Brown – Rising Strong https://www.goodreads.com/book/show/23317538-rising-strong Brené Brown – Braving the Wilderness https://www.goodreads.com/book/show/34565022-braving-the-wilderness Brené Brown – Daring Greatly https://www.goodreads.com/book/show/13588356-daring-greatly Brené Brown – The Power of Vulnerability https://www.ted.com/talks/brene_brown_the_power_of_vulnerability Dare to Lead hub https://daretolead.brenebrown.com/ Daring Leadership Assessment https://daretolead.brenebrown.com/assessment/ Brené Brown Simon Sinekin podcastissa https://youtu.be/J16Zyknu9Mw James Clear – Core values https://jamesclear.com/core-values The Arbinger Institute – Leadership & Self-deception https://www.goodreads.com/book/show/180463.Leadership_and_Self_Deception Sheila Heen & Douglas Stone & Bruce Patton – Difficult Conversations https://www.goodreads.com/book/show/774088.Difficult_Conversations

1h 23m
May 30, 2021