Maailmankansalaisia

Yle Areena

About

Puheen Päivän torstaisarjassa tavataan suomalaisia maailmalla.

Available on

Community

35 episodes

Maailmankansalaisia: Wienin pompööseissä kuliseissa kukkii myös nykytaide

Joonas Lahtinen on Wienissä ja Helsingissä asuva suomalainen taiteilija ja väitöskirjatutkija. Wien tunnetaan kaupunkina monista upeista kulttuurinähtävyyksistään, rikkaasta taidetarjonnasta ja historiasta. Monelle nousevat mieleen ensimmäisenä pompöösit rakennukset tai uudenvuoden klassikkokonsertti, mutta Wienissä on paljon muutakin - kuten esimerkiksi vilkas ja kiinnostava esitystaiteen ja nykytanssin tarjonta. Kaupungin monipuolisuus viehättää myös jo vuodesta 2009 Wienin ja Helsingin väliä kulkenutta Joonas Lahtista. Silja Raunio haastattelee.

21m
Jan 20, 2017
Maailmankansalaisia: Tieto-Finlandia -voittaja Mari Manninen: Miten yhden lapsen politiikka vaikutti Kiinaan?

Kiinan yhden lapsen politiikka on aiheuttanut suuria, dramaattisia muutoksia maan väestörakenteessa. Se on tuonut mukanaan vinoutuneen sukupuolijakauman, maaseudun poikamiehiä, vaimokauppaa ja muita inhimillisiä tragedioita. Viime vuonna kiinalaisille päätettiin sallia kaksi lasta. Aikaisemminkaan politiikka ei ihan kaikkialla Kiinassa ole ollut täysin yksilapsisuuteen pakottava. Toimittaja, tietokirjailija Mari Manninen on asunut Pekingissä nyt nelisen vuotta. Hän lähti selvittämään, miten yhden lapsen politiikka vaikutti - sillä se on vaikuttanut jollakin tapaa lähestulkoon jokaisen kiinalaisen elämään.

36m
Nov 24, 2016
Maailmankansalaisia: Luksus-Suomesta Afrikan syrjäseuduille

Miten Afrikassa luodaan hyvinvointia ja bisnestä? Muun muassa keksimällä, että lääkkeitä voi toimittaa syrjäseuduille kauko-ohjattavilla lennokeilla tai myymällä edullisia kuukautissuojia, jotta tytöt pääsevät kouluun. Johtava yrittäjyyskonsultti Kristiina Lähde kertoo myös mietteitään työkeskeisestä luksus-Suomesta, jossa polkupyörälähetti tuo noutaruokaa kotiin vain kilometrin päästä. Lähde vietti Afrikassa seitsemän vuotta, Etelä-Afrikassa ja Tansaniassa. Työhön kuului ja kuuluu edelleen kehityshankkeita, joissa hyödynnetään muun muassa korkeaa teknologiaa ja tuetaan paikallista yrittäjyyttä. Koska mukana oli myös perhe ja puoliso, jatkui myös perisuomalainen lavatanssiharrastus. Heidi Laaksonen kyseli lisää muun muassa sikäläisistä innovaatioista sekä afrikkalaisesta rahakäsityksestä. Sekin selviää, miksei ole aivan ongelmatonta, että dumppaamme vanhat henkkamaukkakuteemme Afrikkaan. Kuva: Kristiina Lähde

29m
Oct 28, 2016
Maailmankansalaisia: "Kolumbiassa maaseudun ja kaupungin ero on hyvin suuri"

Maailmankansalaisia-sarjan vieraana rauhanvälitysjärjestö CMI:n tutkija Elisa Tarnaala, joka on asunut pitkään Kolumbiassa. Maa on ollut paljon otsikoissa ja tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon saajakin oli Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos. Santos sai Nobelin rauhanpalkinnon päättäväisyydestään Kolumbian rauhansopimukseen johtaneessa prosessissa. Oslon Nobel-komitean mukaan palkinto kuuluu lisäksi Kolumbian kansalle ja se on tarkoitettu kannustukseksi, jotta kansa voi aikanaan “korjata rauhan hedelmät”. Presidentti on kertonut, että aikoo lahjoittaa palkintorahansa maan sisällissodan uhreille. Millainen merkitys palkinnolla on rauhantyölle? Silja Raunio haastattelee.

31m
Oct 14, 2016
Maailmankansalaisia: ”Ugandassa jengillä ei ole yhtään mitään ja ne ei valita yhtään mistään –kaikki hymyilee”

Ugandan pääkaupungin lähistöllä Entebbessä Ukko Liikkanen ja Niina Prittinen perustivat viime vuonna oman safaribisneksen maahan, jonka moni muistaa edelleen esimerkiksi Idi Aminin hirmuhallinosta ja taisteluista maan pohjoisosissa. Yhä useampi kuitenkin tietää, että Ugandassa on nykyisin pääasiassa rauhallista ja esimerkiksi upea luonto. Ukko Liikkasen ja Niina Prittisen haaveena on ollut luoda maahan toimivampi turismi. Millaista kiinnostusta safarit ovat herättäneet? Ja millaisia yllätyksiä pariskunta on kohdannut? Toimittajina Silja Raunio ja Jarmo Laitaneva.

36m
Oct 07, 2016
Maailmankansalaisia: Universaali ylilääkäri voisi määrä suomalaisille avarakatseisuutta

Kirjailija, tv-tuottaja ja YK:n virkamies Juha Vakkuri on kosmopoliitti, joka lähti maailmalle 45 vuotta sitten. Tuoreessa elämäkerrassaan "Olkilinna" Vakkuri kuvailee yhteiskunnallisia mullistuksia kolmella mantereella, viidellä eri vuosikymmenellä. Vakkurin toinen kotimaa on länsiafrikkalainen Benin. Hän on perustanut sinne kulttuurikeskus Villa Karon. Rakkaus Beniniin syttyi kuitenkin vasta vuosia sen jälkeen kun Vakkuri oli ensi kerran matkustanut Afrikkaan UNDP:N töihin Sambiaan. Mistä palo matkailuun ja erityisesti Afrikkaan syttyi 60-70-luvun taitteessa, jolloin monien suomalaisten tiedot valtavasta maanosasta olivat Pekka Lipposen ja Tarzanin seikkailujen varassa? Mitä maailmankansalainen miettii suomalaisten ja afrikkalaisten elämänasenteesta? Heidi Laaksonen tapasi Juha Vakkurin ja kyseli. Kuva: Tuula Heinilä / Like

33m
Sep 30, 2016
Maailmankansalaisia: Amerikansuomalaiset vaalivat juuriaan

Ossi Rahkonen on ollut maailmalla jo 50 vuotta. Nyt hän on amerikansuomalaisen Finlandia Foundation Nationalin puheenjohtaja. Rahkosen kansainvälinen ura kohti Maailmanpankkia ja suurlähetystöä alkoi jo nuorena, ja iso merkitys on ollut myös ruotsin kielellä - sen Rahkonen oppi jo lapsena. Miltä Suomi näyttää, kun sitä katsoo kymmenenien vuosien USA:ssa oleskelun jälkeen? Mitä hyvää on Suomessa, entä Yhdysvalloissa? Entä miten yhdistys vaalii suomalaisia juuria? Silja Raunio haastattelee. Kuvassa Ossi Rahkonen ja Suomen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde Finlandia Foundation Nationalin 60-vuotisgaalassa vuonna 2013.

31m
Sep 23, 2016
Maailmankansalaisia: San Francisco - maailman suvaitsevaisin paikka?

Yhdelle tulee mieleen San Franciscosta Kalifornian aurinko, toiselle maailman johtava teknolgiakeskittymä Piilaakso, kolmannelle kenties Castron kaupunginosan vapaa rakkaus. Pirkka Aunola ja Samuli Sulamäki ovat asuneet San Franciscossa jo muutamia vuosia. Heille San Francisco on kaikkea edellä mainittua, mutta myös paljon muuta. Piilaakson ja luovuuden kehdossa asumisella on myös hintansa, maailman menestyneimmät yritykset ovat hilanneet Friscon asuinkustannukset koko Yhdysvaltain kalleimmiksi. Myös liikenneruuhkat ovat valtavat. Aunola ja Sulamäki piipahtivat hiljan Suomessa, samalla reissulla tavattiin ystäviä ja sukulaisi sekä toimittaja Jarmo Laitaneva.

32m
Sep 16, 2016
Maailmankansalaisia: Suomen korruption vähäisyys ilahduttaa Meksikossa asuvaa

Linda Lönnqvist on todellinen maailmankansalainen. Hän on asunut lapsuutensa Afrikassa, opiskellut Englannissa ja työskennellyt kestävän kehityksen parissa ja kehitysyhteistyössä Tansaniassa, Bangladeshissa ja nyt Meksikon Chiapaksessa. -Mulle on maailmalla selvinnyt, ettei Suomi olekaan mikään ideaali, mihin pyritään, vaan korruptio jyrää. Onko Suomi hyvä maa kun sitä katsoo kaukaa? Muun muassa tätä Heidi Laaksonen kyselee tämän viikon maailmankansalaiselta. Lisäksi puhutaan intiaaneista, maissista ja Tansanian kultakaivoksista.

29m
Sep 08, 2016
Maailmankansalaisia: Millaista on nomadielämä? Päivi ja Santeri Kannisto ovat olleet maailmalla 12 vuotta

Maailmankansalaisissa tavataan kaksi vierasta, jotka ovat valinneet nomadielämäntavan. He siis matkaavat ympäri maailman reput selässään, suurimpana rikkautenaan vapaus. Päivi ja Santeri Kannisto jättivät elämän Kauniaisissa 12 vuotta sitten. Viimeisimmällä reissullaan maailmanmatkaajat havainnoivat elämää ja eriarvoisuutta viidessä eri maassa. Näistä kokemuksista syntyi myös kirja, "Superrikkaat ja rutiköyhät". Silja Raunio haastattelee.

31m
Sep 02, 2016
Maailmankansalaisia: Paljonko poskisuukkoja on Ranskassa riittävästi?

Helena Liikanen-Renger on maman finlandaise. Hän asuu perheineen Etelä-Ranskan Antibesissa. Siellä Helena, freelance-toimittaja, on asunut nyt muutamien vuosien ajan, ja kirjoittaa kokemuksistaan muun muassa suositussa blogissaan Chez Helena. Häneltä on ilmestynyt myös kirja, jossa hän perkaa Suomen ja Ranskan eroja, ja sitä, miten Suomi on poissaolon aikana muuttunut. Myös Ranska on muuttunut. Useat terroriteot ovat järkyttäneet Ranskaa viime kuukausina ja ne ovat vaikuttaneet myös Helenan elämään. Silja Raunio haastattelee. Kuva: Helena Liikanen-Renger.

36m
Aug 26, 2016
Maailmankansalaisia: Suomalaiset rauhanturvaajat puhuvat vaikeista asioista saunan lauteilla

Suomalainen rauhanturvaaminen täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Rauhanturvatyö on muuttunut vuosien varrella merkittävästi, kertoo kenraalimajuri Juha Kilpiä. Enää rauhanturvaaminen ei ole ainoastaan kahden valtion välisen rauhan ylläpitoa, sillä monissa tapauksissa ei ole rauhaa, mitä turvata. Joukot toimivat keskellä sisällissotaa, kansanmurhan todistajina ja terrorismin keskellä. Tätä rauhanturvaamisen uutta aikakautta kutsutaan “toisen sukupolven rauhanturvaamiseksi”. Minkälaista on rauhanturvaajan arki leirillä? Onko alkoholin nautiskelu sallittua? Pelottaako työ kriisialueella? Entä minkälaista vertaistukea rauhanturvaajat saavat? Kenraalimajuri Juha Kilpiä on toiminut rauhanturvaamisen johtotehtävissä useassa eri operaatiossa. Viimeisimpänä niistä hän toimi Lähi-idässä YK:n sotilastarkkailijaoperaatio UNTSO:n johdossa. Juha Kilpiää haastatteli Tanja Paananen.

26m
Aug 12, 2016
Maailmankansalaisia: Chilen tuloeroilta on vaikea ummistaa silmänsä

-Chile on hyvä maa asua, jos on paljon rahaa, sanoo pitkään maassa asunut Riitta Alanen. Yhteiskunnalliset epäkohdat ja tuloerot rassaavat häntä yli 20:n maassa vietetyn vuoden jälkeenkin. Toisaalta voisimme hänen mielestään ottaa oppia esimerkiksi chileläisten perheiden tavasta viettää aikaa yhdessä sunnuntain aterian yhteydessä. Työ Norjan lähetystössä tarjoaa pohjoismaalaisen työyhteisön, joka on demokraattinen ja jossa voi puhua ruotsia. Riitta Alanen lähti aikoinaan muutamaksi vuodeksi Ruotsiin luomaan uraa, mutta päätyikin toiselle puolelle maapalloa tavattuaan chileläisen miehen. Salme Unkuri tapasi Riitta Alasen.

29m
Aug 05, 2016
Maailmankansalaisia: Juhlapyhät Espanjan Aurinkorannikolla

Toimittaja-tietokirjailija Maija Salmi asuu Espanjan aurinkorannikolla Malagassa. Hän päätyi Espanjaan sattumalta Chilessä tapaamansa miehen ehdotuksesta. Kahdeksan Espanjan-vuoden aikana maan juhlapyhät, myös joulunvietto Espanjassa, ovat tulleet tutuiksi. Linda Vettanen haastattelee.

6m
Dec 23, 2015
Maailmankansalaisia: Italiassa ollaan perhekeskeisiä joulunakin

Elina Saarinen on toiminut psykiatrisena sairaanhoitajana Suomen lisäksi Iso-Britanniassa ja Italiassa. Miten joulunvietto näissä maissa poikkeaa meikäläisestä? Vastaus ei ehkä yllätä, Italiassa korostuu lahjomisen sijaan perheen yhdessäolo, Iso-Britanniassa joulu on taas mennyt monikansallisempaan suuntaan. Jarmo Laitaneva haastattelee.

3m
Dec 23, 2015
Maailmankansalaisia: Virolainen joulu

Sisuradion kieliposkella tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten jouluvietto näyttäytyy hyvin ankeana ja surumielisenä, jos vertaa ruotsalaisten iloiseen perhejuhlaan. Mutta millaista joulua vietetään etelänaapurissamme Virossa? Suvi Puukangas pohti sitä yhdessä entisen toimittajan ja vuoden 2016 alusta Viron Suomen instituutin ohjelmapäällikkönä aloittavan Anna Laineen kanssa.

4m
Dec 23, 2015
Maailmankansalaisia: Brittijouluun kuuluu brandy

Koko syksyn ajan Puheen Päivässä on kuultu tarinoita Suomesta, maamme rajojen ulkopuolelta. Useissa eri maissa asuvat ja asuneet suomalaiset ovat kertoneet miltä suomalaisuus näyttää muualta katsottuna. Kysyimme muutamilta heiltä myös joulunviettoperinteitä. Hanna-Leena Manderson kertoo, miten brandy liittyy brittiläiseen joulunviettoon ja sen, miltä saarivaltion joulu tuntuu. Suvi Puukangas haastattelee.

6m
Dec 23, 2015
Maailmankansalaisia: Virolaiset ovat teknisesti ketteriä, mutta arvoiltaan hyvin konservatiivisia

Runsaasti omaa kulttuuritarjontaa, designia, maailman ensimmäinen maa, joka tarjoaa ulkomaalaisille e-kansalaisuuksia, mutta samaan aikaan rasismia ja epätasa-arvoisin naisten euro. Sitä mm. on etelänaapurimme Viro. Mutta miltä Suomi näyttää Virosta käsin katseltuna? Mikä meitä veljeskansoja erottaa ja yhdistää? Maailmankansalaisia -sarjassa Suvi Puukankaan vieraana on entinen toimittaja ja vuoden 2016 alusta Viron Suomen instituutin ohjelmapäällikkönä aloittava Anna Laine.

34m
Dec 17, 2015
Maailmankansalaisia: Kolmen maan työkokemus rikastuttaa

Psykiatrinen sairaanhoitaja Elina Saarinen on työskennellyt syömishäiriöihin keskittyneissä hoitolaitoksissa kolmessa eri maassa. Suomessa, Iso-Britanniassa ja Italiassa. Kuten moni muukin nuori nainen, myös Saarinen aloitti kansainvälistymisensä au pair -reissulla, kohdemaa oli Iso-Britannia. Niinpä paluu töihin Lontooseen oli varsin helppo. Toisen kerran Elina muutti ulkomaille Roomaan, sieltä reissulta tuli muutakin kuin työkokemusta, nimittäin mies. Onko hoitotyö erilaista eri maissa? Millaisia oppeja ja asioita jäi ulkomailta mieleen? Jarmo Laitaneva kävi jututtamassa Elina Saarista

21m
Dec 10, 2015
Maailmankansalaisia: Auringossa kasvaneet espanjalaiset ovat rentouttaneet suomalaisenkin

Lämpöä, valoa, aurinkoa ja rentoa elämän menoa yhdistettynä perhekeskeiseen kulttuuriin. Mitä muuta on elämä Espanjassa? Miten Euroopan laajuinen talouden taantuma näkyy suomalais-espanjalaisessa arjessa? Entä millaiset ovat joulut suomalais-espanjalais-chileläisessä perheessä? Kokemuksistaan ja elämästään kertoo nyt Suomessa ja Espanjassa asuva vyöhyketerapeutti Reija Skurnik. Hanna Kinnunen haastattelee.

24m
Dec 03, 2015
Maailmankansalaisia: Nina Vaahteran maat ovat Suomi ja Kreikka

Niina Vaahtera on asunut useammassakin kohdemaassa, toimiessaan matkaoppaana kuutisen vuotta. Toiseksi kotipaikakseen hän mieltää Kreikan saariston, tarkemmin, meille suomalaisille tutun lomakohteen, Kreetan. Suomalaisten, myös suomalaisturistien, mainetta Nina Vaahtera pitää maailman eri kolkissa hyvänä. Jarmo Laitaneva haastattelee.

25m
Nov 26, 2015
Maailmankansalaisia: Rakastan englannin kieltä ja brittiläistä tyyntä arvokkuutta

Joskus minua suututtaa brittiläisen yhteiskunnan lokeroituminen ja yhteiskuntaluokat. On paljon ihmisryhmiä, joiden maailmat eivät koskaan kohtaa. Se näkyy näkökulmien yksipuolisuutena. Maksan mielelläni täällä Suomessa veroja, koska se hyödyttää koko yhteiskuntaa. Britanniassa taksikuskit ja lääkärit ovat käyneet eri koulut, toisin kuin meillä, sanoo Hanna-Leena Manderson. Maailmankansalaisia- sarjassa tapaamme Iso-Britanniassa, Cheltenhamin kaupungissa asuneen englanninkielen lehtori Hanna-Leena Mandersonin . Ainaisen sateen maa, Harry Potterin kotipaikka, kärkkään politiikan G8-maa vai muodin mekka? Millainen on yksi maailman rikkaimmista saarivaltioista? Entä millaiselta Suomi sieltä katsottuna näyttää? Suvi Puukangas haastattelee.

25m
Nov 19, 2015
Maailmankansalaisia: Terveisiä Teksasista!

Millaista on arki ja elo Pohjois-Amerikassa? Lähes kaksi vuotta perheensä kanssa Teksasissa, Yhdysvalloissa asunut oululainen Ani Kokkonen kertoo, että hän on sopeutunut amerikkalaiseen elämänmenoon helposti. Uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ratkaisevaa on hänen mielestään oma asenne ja Kokkosen perhettä auttaa myös aiempi kokemus ulkomailla asumisesta. Teksasiin heidät vei miehen työ, mutta kolmilapsinen perhe pitää tärkeänä uusista kulttuureista ja kansainvälisyydestä oppimista. Ani Kokkosen tapasi perheen lomamatkalla Suomessa Hanna Kinnunen.

16m
Nov 12, 2015
Maailmankansalaisia: Maija Salmi: "Väli-Amerikassa ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä"

-Toivon, että Eurooppa ei toista Yhdysvaltojen virheitä siirtolaisten kohtelussa, pohtii toimittaja-tietokirjailija Maija Salmi, joka on asunut Espanjan aurinkorannikolla Malagassa kahdeksan vuotta. Hän on lähtenyt maailmalle Turun läheltä Liedosta ja työura on kulkenut Fuengirolan suomalaislehtien kautta siirtolaisten kulkureittien varrelle Marokkoon ja Latinalaiseen Amerikkaan. Espanjalaisen ulkonäkökeskeisen kulttuurin lisäksi Salmen kanssa käydään läpi hänen kokemuksiaan Väli-Amerikasta. Tuoretta kirjaansa Paholaisen juna varten hän tapasi ja haastatteli Latinalaisen Amerikan maista tulevia, Yhdysvaltoihin laittomasti matkaavia siirtolaisia Meksikossa. Paholaisen junan reittiä kulkee vuosittain arviolta puoli miljoonaa ihmistä kohti parempaa elämää Yhdysvalloissa. Matka on vaarallinen ja epätoivoinen ja myös Salmi itse joutui matkan varrella tekemisiin siirtolaispoliisin kanssa. Toimittaja on Linda Vettanen.

35m
Nov 05, 2015
Maailmankansalaisia: Itärajan takaa suomalaiset näyttäytyvät rehellisenä, mutta valittavana kansana

Se on maa, jossa ihmiset elävät hetkessä, kävelevät mosaiikkikäytäviä pitkin, ihastelevat kauniita rakennuksia ja herkuttelevat valtavan määrän sokerikuorrutettuja munkkeja kerralla. Toisaalta se on maa, jossa sotilaiden kuolema on valtionsalaisuus, kiroilu on kielletty mediassa ja valtion propaganda on hyvin tietoista. Maailmankansalainen, vapaatoimittaja Anneli Ahonen asuu venäläisen miehensä kanssa Pietarissa, viiden miljoonan ihmisen metropolissa, jossa Prismaankin voi mennä aamu kolmelta. Kaupungista, josta katsottuna suomalaiset näyttäytyvät rehellisinä, mutta valittavana kansana. Mutta millaista Suomi kuvaa venäläinen media Suomesta välittää? Millaista on asua suomalaisena Venäjällä? Anneli Ahonen on Suvi Puukankaan vieraana Maailmankansalaiset ohjelmassa.

23m
Oct 29, 2015
Maailmankansalaisia: Kuun ja tähden maa on nuorekas ja sosiaalinen

Maailmankansalaisia -ohjelmassa tapaamme toimittaja-tietokirjailija Reeta Paakkisen, joka on elänyt lähes koko aikuisikänsä Turkissa. Puhumme mm, maan pakolais-, ihmisoikeus- ja sananvapaustilanteesta sekä siitä, miltä Suomi näyttää kaukaa? Millainen on kuun ja tähden maa kliseiden takana? Toimittajana Heidi Laaksonen.

29m
Oct 22, 2015
Maailmankansalaisia: Rennot tanskalaiset toivottavat mamut tervetulleiksi

Olli Puranen muutti vuosi sitten Kuopiosta Kööpenhaminaan perheensä kanssa. Tanskalaiset ovat ottaneet ulkomaalaiset vastaan lämpimästi, lisäksi tukiverkostona on tiivis suomalaisten yhteisö. Ammatiltaan Puranen on salkunhoitaja. Työ osakkeiden ja pörssikurssien parissa on Suomessa ja Tanskassa melko samanlaista, mutta työskentelykulttuuri ei. Tanskalaiset ovat tosi rentoja, pokkurointia ei ole, ja koska irtisanomisaikaa ei tunneta, potkuista ja niiden mahdollisuudesta puhutaan paljon avoimemmin kuin meillä Suomessa. Heidi Laaksonen tapasi Purasen ja kyseli lisää.

17m
Oct 15, 2015
Maailmankansalaisia: Afganistanissa asunut suomalaisnainen: "Kaipaan normaalimpaa konfliktialuetta"

Millaista on asua kriisialueella? Maassa ja kaupungissa, jossa räjähtelevät pommit? Kahdeksan vuotta eri konfliktialueilla asunut Anna Palmén sanoo, että kaipaa reilun kahden Afganistan-vuoden jälkeen normaalimpaa konfliktialuetta kodikseen. Kabulin saasteet ja jatkuvat iskut turruttavat. Kun ei voi liikkua vapaasti ilman turvaliivejä, turvamiehiä ja panssariautoa, niin osaa arvosta liikkumisen vapautta ja puhtaan meren tuoksua. Vaativissa olosuhteissa elämään tottunut Anna Palmén tuntee itsensä kosmopoliitiksi, eikä osaa kuvitella palaavansa Suomeen, vaikka rakastaa kotimaataan. Toimittaja on Salla Vuolteenaho.

26m
Oct 08, 2015
Maailmankansalaisia: "Yhdysvallat on maailman helpompia maita olla mamuna"

Saku Aura toimii apulaisprofessorina Missourin yliopistossa Yhdysvalloissa. Takana on lähes 20 vuotta ulkosuomalaisen elämää. Valtaosa noista vuosista on vietetty Yhdysvalloissa, mutta mukaan mahtuu myös yksi vuosi Milanossa, Italiassa. Saku Aura sanoo, että vaikka Suomi ja Yhdysvallat eroavat toisistaan paljonkin, on suomalaisen silti helpompi kotiutua Yhdysvaltoihin. - Amerikka on yksi helpoimpia maita maahanmuuttajalle, toteaa Aura. Miltä Suomi näyttää kaukaa, huippuyliopisto MIT:sta valmistuneen miehen silmin? Miltä vaikuttaa maassamme käytävä talous- ja monikulttuurisuuskeskustelu? Jarmo Laitaneva haastattelee.

29m
Oct 01, 2015
Maailmankansalaisia: Kolmen maanosan asukas

Merja Valkonen-Hernandez on ehtinyt asua kolmessa maanosassa ennen paluutaan Suomeen reilu vuosi sitten. Tutuksi ovat tulleet niin Peru, Ranska kuin Australiakin. Miten elämänmeno eroaa Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa? Mikä ihmisiä lopulta ympäri maailman yhdistää? Entä, miltä muutto Suomeen on tuntunut pariskunnan arjessa, jossa toinen puolisko on Suomesta ja toinen Venezuelasta? Siitä kertoo nyt hyvinvointivalmentaja, yrittäjä Merja Valkonen-Hernandez. Mikä naisen maailmalle vei: työ, rakkaus vai vapauden kaipuu? Hanna Kinnunen haastattelee.

23m
Sep 24, 2015