Ennen vanhaan suomalainen neito teki juhannuksena taikoja sulhasen löytämiseksi. Mutta mitä tekevät nykyajan Suomi-neidot tulevaisuutensa eteen? Vieraina ovat Lenita Airisto ja kirjalija Laura Paloheimo.
Tähän aikaan vuodesta tuhannet nuoret saavat opintonsa päätökseen ja edessä on työuran rakentaminen. Sari Helinin ohjelmassa keskustellaan siitä, mitä työnsaannin ja työuran varmistamiseksi kannattaa tehdä? Ja miksi niin moni koulutettu suomalainen ei millään pääse tukevasti kiinni työelämään? Ja voiko uran ja perhe-elämän yhdistää onnistuneesti? Vieraina ovat viestinnän tekijä Sari Tomperi ja kauppatieteiden tohtori Miia Kosonen.
Pertti Kurikan Nimipäivien Euroviisumenestys nosti Suomen suvaitsevaisuuden maailmankartalle, mutta vammaisen arki ei silti ole vammattomien kanssa tasaveroista. Kehitysvammaisten laitosasumista puretaan pikku hiljaa, mutta asuntoja ei riitä vielä likikään kaikille. Tuhannet kehitysvammaiset ihmiset kykenisivät palkkatyöhön oikeanlaisen tuen avulla. Nyt monella paikakkunnalla kehitysvammaisille tarjotaan avotyötä, josta ei makseta palkkaa. Valvira keräsi viime vuonna ensimmäistä kertaa tilastoa siitä, kuinka usein Valviran luvalla toimivissa kehitysvammaisten asumispalveluyksiköissä toteutetaan pakottava toimenpide.Tulos oli 39 700 kertaa vuodessa. Pyörätuolissa ei pääse joka paikassa edes äänestyskoppiin, saati kaupan sovituskoppiin. Millainen on vammaisen asema Suomessa ja millaista on vammaisperheen arki? Vieraina ovat vammaisten lasten vanhemmat Leena Tyynilä ja Ilkka Liekari.
Pojat menestyvät koulussa huonommin kuin tytöt. Pisa-tutkimuksen mukaan tytöt ovat kaikissa kouluaineissa parempia kuin pojat. Tyttöjen parempi menestys jatkuu lukiossa ja myös yliopistossa. Miksi pojat eivät viihdy koulussa? Kumman pitäisi muuttua: koulun vai poikien? Tästä puhutaan Sari Helinin ohjelmassa. Hänen vierainaan ovat erityisluokanopettaja Kirsi Ihalainen ja opetusneuvos Martti Hellström.
Alkoholihaitat aihettuvat Suomen julkiselle sektorille noin miljardin euron lisälaskun vuodessa. Miksi Suomessa edelleen suositaan kännäämiskulttuuria ja miksi alkoholin haittoja ei saada vähennettyä? Pitäisikö myös niin sanottujen kohtuukäyttäjien vähentää juomistaan? Sari Helinin vieraina ovat päihdetyöntekijä Eija Nyman-Janatuinen ja erikoistutkija Pia Mäkelä.
Useimmille ihmisille kevät ja lisääntyvä valon määrä on iloinen asia mutta paljon on myös niitä, joille kevään herääminen on painajainen. Itsemurhia ja itsemurhan yrityksiä tapahtuu eniten juuri kevään kynnyksellä ja alkukesästä. Kevätmasennus on vakava sairaus, joka voi vaatia hoitoa. Miksi kevät masentaa ja miten masennusta pitäisi hoitaa? Sari Helinin vieraina ovat toimittaja Päivi Storgård ja tutkimusprofessori Timo Partonen.
Nyky-Suomessa terveys on suosittu puheenaihe. Lehdissä terveysjutut ovat keskeinen juttuaihe ja netissä keskustellaan joka päivä vilkkaasti sairauksista ja niiden hoidosta. Terveyspalveluja myös mainostetaan ahkerasti. Onko terveydestä tullut meille pakkomielle? Tyrkytetäänkö meille hoitoja joita emme oikeasti tarvitse? Hoidetaanko meitä jo liikaa? Näitä kysymyksiä pohditaan tänään Sari Helinin ohjelmassa. Sari Helinin vieraina ovat terveydenhoidon tutkija Iris Pasternack ja terveystoimittaja Ulla Järvi.
Lapset istuvat erilaisten pelien ääressä jopa viisi tuntia päivässä, vaikka aikuisia patistetaan istumisen sijaan tekemään töitä muissa asennoissa. Mitä jatkuva istuminen tekee kasvavalle ihmiselle? Entä miten saada lapsi koukutettua koneen seurasta liikuttamaan itseään? Teknologian parissa kasvavien lastemme tulevaisuudesta ovat nyt keskustelemassa kasvatustieteilijä ja pelitutkija Mikko Meriläinen sekä erikoistutkija Minna Aittasalo UKK-instituutista.
-Vanha totuus on että laihduttaminen lihottaa, sanoo lihavuustutkija professori Aila Rissanen. Rissasen mukaan rankat ja nopeat laihdutuskuurit eivät johda pysyvään laihtumiseen mutta ne voivat olla terveydelle vaarallisia, koska niillä on haitallisia vaikutuksia luustoon ja lihaksiin. Rissasen mukaan liian tiukka laihdutuskuuri johtaa lähes aina ahmimiseen. Ahmiminen on ihmiseen biologiaan liittyvä luontainen reaktio nälkiintymiseen. Ahmimiskyky on ominaisuus joka on ollut ihmiselle aivan välttämätön. Laihtuminen onnistuu varmemmin jos pysyy muuttamaan hitaasti omaa arkea siten että liikunta lisääntyy ja syöminen vähenee. Liian raju laihdutus johtaa ahmimiseen, josta seuraa taas huono omatunto, jota paikataan entistä tiukemmalla dieetillä. Tästä tulee helposti kierre, jossa raju laihdutus ja ahmimisjaksot seuraavat toinen toistaan eikä paino pysy kurissa. On myös muistettava, että laihtuminen on yksilöllistä. Eri ihmiset laihtunut eri tahtiin ja jotkut voivat joutua odottaman tuloksia jopa vuosia. Tavoitteita ei kannata asettaa liian korkealle. Vähäinenkin liikunta ja jokainen poistunut gramma edistää terveyttä, professori Aila Rissanen muistuttaa. Sari Helinin vieraina olivat lihavuustutkija, professori Aila Rissanen ja laihduttaja Katri Pirinen.
Miksi feminismiin suhtaudutaan epäluuloisesti tai jopa pelokkaasti? Suomessa sukupuolten välisellä tasa-arvolla on vankka kannatus, mutta silti monet vierastavat feminismiä. Ruotsissa feminismi on näkyvämmin esillä julkisessa keskustelussa. Mihin feminismiä tänä päivänä tarvitaan? Miksi aate on niin usein pilkan kohteena? Sari Helinin vieraina ovat Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg ja Euroopan historian professori Laura Kolbe.
Suomalaiset ovat olleet Euroopan ahkerimpia lukijoita. Mutta nyt sekä kirjojen ostaminen että lainaaminen ovat kääntyneet laskuun. Miten käy kirjallisuuden? Tappaako sosiaalinen media lukuharrastuksen? Sari Helinin vieraina ovat kustantaja Leena Majander ja kirjailija Minna Lindgren.
Tuoreen tutkimuksen mukaan naisten ja miesten palkkaero on viime vuosina vain kasvanut varsinkin nuorilla ja koulutetuilla naisilla. Tilastokeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan naisten palkat jäävät jälkeen miesten palkoista vaikka naisten koulutustaso on keskimmärin korkeampi. Onko naisen euro oikeasti pienempi kuin miehen euro? Eikö Suomessa vieläkään makseta samasta työstä samaa palkka? Sari Helinin ohjelmassa puhutaan tänään palkkatasa-arvosta. Vieraina ovat EK:n työmarkkina-asiantuntija Eeva Korolainen ja Naisasialiitto Unionin hallituksen puheenjohtaja. Katju Aro.
Omakotirakentamisen suosio on Suomessa romahtanut. Samaan aikaan taajamien kahden sadan neliön uudenkarheat omakotitalot odottavat ostajiaan hyvin pitkään tai päätyvät pakkomyyntiin. Milloin ja miksi suomalaiset luopuivat omakotitalounelmastaan? Sari Helinin vieraina ovat arkkitehti Heini Korpelainen sekä kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas.
Mistään lapsiperhe-elämään liittyvästä ei kiistellä yhtä paljoin kuin imetyksestä. Onko äidinmaito korviketta parempaa, kuinka kauan lapsen on saatava pelkkää äidinmaitoa ja onko äidillä oikeutta olla imettämättä lainkaan? Entä jos imetys ei onnistu, pilaako se äitiyden ja lapsen terveyden? Sari Helinin vieraina ovat kiinteistökuningatar Kaisa Liski ja Marissa Jalasvirta. Uusinta marraskuulta 2014.
Päiväkotien varhaiskasvatus on päässyt pahasti rapautumaan., sanoo Helsingin yliopiston varhaituskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala. Kallialan mukaan osa päiväkodeista on ”hengailupäiväkoteja” joissa kasvatus on hyvin ohutta ja osaamatonta. Yksi syy tähän on siinä että päiväkotien työntekijöissä on liian vähän pedagogisesti koulutettuja ammattilaisia. Opetuksessa lapset voidaan opettaa tyytymään vähään. Marjatta Kallialan mukaan suomalaisien päivähoidon laatuun ei voi enää luottaa. Meillä ei ole mitään ohjausta, joka velvoittaisi päiväkodit tekemään tietyt asiat kunnolla. Kallialan mukaan yksi syy on päiväkotien heikko työnjako. Kaikki tekevät kaikkea, jolloin opetustehtäviäkin sälytetään niille, joilla ei ole niihin koulutusta. Toinen syy on se, että pedagogisesti koulutettuja ammattilaisia on liian vähän. Vain viidenneksellä lastentarhaopettajista on riittävä pedagoginen koulutus.
Ilmainen kouluruoka on suomessa pitkä perinne ja kansallinen ylpeyden aihe. Ruoan laatu on kuitenkin jatkuva kiistan aihe. Koululaiset moittivat ruokaa mauttomaksi ja yksitoikkoiseksi. Asiantuntijat kiistelevät jatkuvasti ruoan ravintoarvoista ja terveellisyydestä. Usein käy niin että suosikkiruoka loppuu kesken ja inhotut ruokalajit päätyvät jäteastiaan. Onko kouluruokailussa kaikki kohdallaan? Miten kouluruoka saataisiin sellaiseksi että kaikki olisivat tyytyväisiä?
Jihadistijärjestö Isis, terrori-iskut ja maahanmuutto ovat tänäkin vuonna ruokkiineet keskustelua islamin uskon olemuksesta. Tänään Sari Helinin ohjelmassa keskustellaan siitä, miten islam kehottaa kohtelemaan naisia ja tyttöjä? Ja millainen on Suomen musliminaisten asema? Vieraina ovat Seida Sohrabi ja Suaad Onniselkä.
Ukrainan tapahtumat ja Venäjän toiminta Itämerellä ovat saaneet Naton kannatuksen nousuun niin meillä kuin Ruotsissa. Molemmissa maissa on ruvettu vaatimaan myös lisää rahaa puolustukseen. Suomen ulkopolitiikka on korostanut malttia ja rauhallisuutta. Mutta onko Venäjästä tullut vaarallinen maa naapureilleen? Pitääkö Venäjää pelätä? Onko Suomi edelleen suomettunut suhteessaan itänaapuriin? Sari Helinin vieraina ovat ulkoministeriön alivaltiosihteeri Matti Anttonen sekä Venäjän-tuntija toimittaja Jarmo Koponen.
Lapset istuvat erilaisten pelien ääressä jopa viisi tuntia päivässä, vaikka aikuisia patistetaan istumisen sijaan tekemään töitä muissa asennoissa. Mitä jatkuva istuminen tekee kasvavalle ihmiselle? Entä miten saada lapsi koukutettua koneen seurasta liikuttamaan itseään? Teknologian parissa kasvavien lastemme tulevaisuudesta ovat nyt keskustelemassa kasvatustieteilijä ja pelitutkija Mikko Meriläinen sekä erikoistutkija Minna Aittasalo UKK-instituutista.
Sari Helinin aatonaaton ohjelma tavoittelee joulun iloa. Miten ilo, toivo ja valo voivat löytyä elämään, vaikka kävisivät kateissa? Miten arjen onnellisuutta voi vaalia, miksi tavoittelemme ikuista onnea ja voisimmeko oppia jotakin kohtuullisuudesta? Ohjelmassa pysähdytään myös joulun merkitykseen tässä maailmassa, jossa joulumaa sielunrauhan valtakuntana on monelta kadonnut. Vieraina ovat Katri Helena, onnellisuusprofessori Markku Ojanen ja Kaisaniemen ala-asteen 5C-musiikkiluokka.
Tuoreen hyvinvointitutkimuksen mukaan suurin osa yli 80-vuotiaista suomalaisista on tyytyväisiä elämäänsä. Miksi sitten vanhuus usein halutaan nähdä kurjana asiana? Elämä vanhuksena on normaali jatko ihmisen elämänkaarelle. Onko iäkkäät ihmiset turhaan haluttu hävittää pois näkyvistä? Ikäihmisten asioista Sari Helinin kanssa keskustelevat vanhusten henkistä hyvinvointia tutkinut psykologi Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista ja eläkeläinen Pentti Sauro.
Yli puolet suomalaisista kokee, että vuodenajalla on merkitystä mielentilaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen muistuttaa, että pimeydestä voi myös nauttia. Inarista etelään palannut Emilia Nieminen tietää, että pohjoisimmassa Suomessa juuri alkanut kaamos on monille myönteinen asia revontulineen ja tähtitaivaineen. Kaamosaika on alkanut pohjoisimmassa Suomessa. Tekeekö valon puute ihmisen hulluksi, kysyy Sari Helin.
Talvivaara, Saimaan norppa ja nyt Korvatunturille suunniteltu Soklin kaivos nostavat ympäristötunteet pinnalle. Kumpaa pitää kuunnella, rahaa vai ympäristön mahtia? Asiaa selvittävät Sari Helinin lähetyksessä ympäristöasioista väitellyt Eija-Riitta Korhola ja Suomen Greenpeacen maajohtaja Sini Harkin kanssa. Keskusteluun puhelimitse osallistunut dokumentaristi, luontokuvaaja Juha Taskinen muistutti Saimaan norpan olevan edelleen erittäin uhanlainen. Korhola haluaisi lopettaa "ruikuttamisen", sillä hänen mukaansa muun muassa norpan suojelussa on menty paljon eteenpäin.
Lastensuojelu nousee säännöllisin väliajoin vakavan keskustelun kohteeksi. Sekä isien että äitien julmat teot ovat olleet viime viikkojen uutisia, ja ovat jatkossakin. Mitä pitäisi tehdä? Sari Helinin kanssa asiasta keskustelevat lastensuojelutyötä tekevä Otso Vapaavuori sekä sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen. Tekijöiden mukaan ongelmaa ei poisteta rakenteita tai lastensuojelijoita lisäämällä.
Mistään lapsiperhe-elämään liittyvästä ei kiistellä yhtä paljoin kuin imetyksestä. Onko äidinmaito korviketta parempaa, kuinka kauan lapsen on saatava pelkkää äidinmaitoa ja onko äidillä oikeutta olla imettämättä lainkaan? Entä jos imetys ei onnistu, pilaako se äitiyden ja lapsen terveyden? Sari Helinin vieraina ovat kiinteistökuningatar Kaisa Liski ja Marissa, joka tässä esiintyy vain etunimellään.
Ebola tappaa, Isis levittää kauhua ja Venäjä vähintään epäilyttää pientä ihmistä. Karmaisevia uutisia on kuultu ihan viime päivinä kotimaastakin, ja ne askarruttavat, kun ne tajuaa. Miksi maailmasta tuli näin epävakaa? Ja miten levottomaan maailmaan kannattaa suhtautua? Sari Helinin kanssa aiheesta keskustelevat psykologi Kirsti Palonen ja ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski Helsingin Sanomista.
Hoitovapaalle jäävä isä on Suomessa yhä harvinaisuus. Vain viisi prosenttia isistä jää kotiin, kun vaimo menee töihin. Mitä jos isä hoitaisikin lapset ja vaimo tekisi uraa? Millaiset ovat ruuhkavuodet isän näkökulmasta? Miessakit ry:n kehittämispäällikkö, työnohjaaja Peter Peitsalo sekä insinööri ja isä Tommi Grönholm tietävät vastaukset ja kertovat ne Sari Helinin kanssa meille kaikille.
Meillä on lankapuhelin, lapsillamme on Whatsup, Facebook, Instagram ja elämä pilvessä. Onko lasten pilvielämän vastainen taistelu ajanhukkaa? Millaisten mahdollisuuksien maailmaan tulevat pelimiljonäärit kasvatetaan? Tätä pohtii Sari Helin Rails Girlsin perustajan Linda Liukkaan ja Microsoftin äänisuunnittelupäällikön Tapio Hakasen kanssa.
Aika mittaa arkkitehtuurin arvon. Millainen on suomalainen arkkitehtuuri nyt ja tarvitaanko taloudellisesta haastavina aikoina kauniita rakennuksia? Entä miksi on vaikeaa rakentaa hyvin? Asiantuntijat uskovat, että ainakin puurakentaminen yleistyy. Keskustelemassa palkittu arkkitehti Mikko Summanen K2S -toimistosta sekä arkkitehti Tero Saanisto, kiinteistökehitysjohtaja Lujatalo Oy:stä.
Asuntojen hintojen laskua on osattu odottaa. Osa ekonomisteista on varoitellut asuntokuplasta jo vuosia, osan mielestä mistään kuplasta ei ole kysymys. Joka tapauksessa asuntomarkkinat ovat nyt eriskummallisessa tilanteessa. Onko mahdollista sanoa mitään yleistä tämänhetkisestä markkinatilanteesta? Sari Helin selvittää asuntokaupan tilannetta yhdessä Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajan Ari Paunan ja Vuokraturvan toimitusjohtajan Timo Metsolan kanssa.