Television tiiliskivet
About
Available on
Community
86 episodes
Anna Brotkinin kirjoittama ja Anna Dahlmanin ohjaama Aikuiset (2019-2022) kertoo pääasiassa Helsingin Kallion kaupunginosassa asuvasta nuorten aikuisten ystäväpiiristä. Oona (Anna Airola), Arttu (Elias Salonen) ja kumppanit elävät ikuista kesää, toimivat yksityisyrittäjinä, tekevät taideprojekteja, käyvät baareissa, etsivät ja rajaavat omaa identiteettiään, sekä keskustelevat loputtomasti. ”Independent girl pärjäis kyl yksin” sanoo sarjan keskushahmo Oona. Katsoja tajuaa välittömästi, että Oona tarvitsee ystäviään. Aikuiset on nimenomaan sarja ystävyydestä. Vaikka Aikjuiset paikantuu 30 jaksossaan nimenomaan Kallioon ja kuvaa urbaania elämäntapaa, sen hahmot ja asetelmat ovat tunnistettavia myös Kehä III:n pohjoispuolella aina kaukaista Kokkolan kaupunkia myöten. JP Pulkkisen vieraina keskustelemassa Aikuisista ovat elokuvaohjauksen professori Saara Saarela ja kirjailija Iida Sofia Hirvonen.
Vuonna 2018 startannut tv-sarja Succession (HBO) on brittiläisen käsikirjoittajan Jesse Armstrongin luomus, jossa voi nähdä kaikuja tosielämän mediasuvusta, jonka johtohahmona on vuosikymmenten ajan nähty Rupert Murdoch. Armstrongin sarjan Waystar Royco -yhtiötä johtaa sarjan alussa 80 täyttävä Logan Roy (Brian Cox). Hänen neljä lastaan - Conor, Kendall, Siobhan ja Roman - odottavat patriarkan luopuvan vallasta. Niin kuin Roman Roy sanoo, Waystar Royco "myy vihapuhetta ja vuoristoratoja". Se on hyvin lähellä vallan huippua, sen siirrot vaikuttavat lukemattomien hyvin- ja pahoinvointiin. Millaiseksi tämä asema tekee ihmisen? Television tiiliskivissä JP Pulkkisen vieraina keskustelemassa Successionista ovat toimituspäällikkö ja kirjailija Anu Silfverberg ja kustannustoimittaja ja kirjailija Antti Arnkil.
Vauraat länsimaiset turistit saapuvat eksotiikkaa tai historiaa tihkuvaan luksuslomakohteeseen. Kaikki on kaunista, elämä kevyttä, kunnes tummemmat sävyt hiipivät paratiisiin. White Lotuksen luoja Mike White on vuonna 1970 syntynyt amerikkalainen käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja, jolla on myös osallistunut tosi-tv -ohjelmiin kuten Amazing Race ja Survivor. Vuonna 2021 ensi-iltaan tullut White Lotus on draamakomedia ja satiiri. Sitä on tähän mennessä nähty kaksi kautta, joista ensimmäinen sijoittui Havaijille, toinen Napoliin. Juonen tasolla kausia yhdistää vain yksi hahmo, Jennifer Coolidgen esittämä Tanya, mutta temaattisesti yhteistä on hyväksikäyttö monissa muodoissaan. JP Pulkkisen vieraina keskustelemassa White Lotuksesta ovat vapaa kirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti.
“Mikä on valheiden hinta? Emme me luule niitä totuudeksi. Suurin vaara on, että kun kuulemme riittävästi valheita, emme enää tunnista totuutta.” Näin puhuu Chernobyl-sarjan alkumetreillä Valeri Legasov, kemisti josta tulee ydinvoimaonnettomuuden myötä sekä sankari että uhri. Chernobyl on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut viisiosainen sarja, jossa keskeisiä rooleja näyttelevät tunnetut länsimaiset näyttelijät: Jared Harris, Stellan Skarsgård, Jessie Buckley ja Emily Watson. Käsikirjoittaja on amerikkalainen Craig Mazin ja ohjaaja ruotsalainen Johan Renck. Sarja kuvattiin pääosin Liettuassa, mutta sen avaama maisema osoittaa suoraan kohti pian luhistuvan neuvostojärjestelmän ydintä. Tai halutessaan siitä voi löytää vertauskuvan 2000-luvun keskeisiin uhkakuviin. Television tiiliskivissä JP Pulkkisen vieraina ovat professori ja mediatutkija Anu Koivunen ja kirjailija-toimittaja Markus Leikola.
Keski-ikäinen naispoliisi Mare Sheehan tutkii kadonneen nuoren äidin tapausta. Paine pikkukaupungissa kasvaa - toinen nuori nainen on ollut kateissa jo vuoden. Mare, entinen lukion koripallojoukkueen tähti on hahmo, johon monet tukeutuvat, mutta hän on myös kärttyinen ja katkeroitunut - taustalla on traumaattinen tapaus omassa perheessä. Marfe of Easttownin (HBO) kuvitteellinen paikkakunta, Easttown, sijaitsee Pennsylvanian ruostevyöhykkeellä, taantuneen teollisuuden alueella. Noilta USA:n itärannikon osavaltion seuduilta on kotoisin myös vuonna 1980 syntynyt sarjan luoja Brad Inglesby. 7-osainen sarja tuli ensi-iltaan 2021. Television tiiliskivissä keskustellaan muun muassa siitä, mitä lisäarvoa Kate Winsletin kaltainen tähti tuo tv-sarjaan. JP Pulkkisen vieraina elokuvatoimittaja Anna Möttölä ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti.
Perry Masonista Pohjolan lakiin lakiasiaintoimistot ovat yksi sarjadraaman perusnäyttämöistä ja asianajajat yksi niiden keskeinen ammattikunta. Robert ja Michelle King loivat 2009-2016 pyörineen lakisarjan Good Wife, jolle 2017 startannut Good Fight (CBS, HBO) on niin kutsuttu spinoff. Siinä lajityyppi saa uusia, jopa surrealistisia kierroksia. Sarja sijoittuu Chicagoon mustien omistamaan lakifirmaan, johon myös Good Wifessa esiintynyt Chicagon kermaa edustava juristi Diane Lockhart (Christine Baranski) siirtyy. Good Fightin alku sijoittuu hetkeen, jolloin Donald Trump vannoo virkavalansa - mistä myös nimi, demokratian puolesta käytävä "hyvä taistelu" - ja se loppuu kuusi kautta ja 60 jaksoa myöhemmin Trumpin jälkeiseen aikaan, jossa Amerikka yrittää välttyä sisällissodalta. Television tiiliskivissä JP Pulkkisen vieraina ovat toimittaja-kirjailija Leena Virtanen ja kustantaja ja toimittaja Tuomas Rantanen.
Ruotsalaisen poliisisarjan nimessä on vihje. Tunna blå linjen viittaa sinisellä värillään sellaisiin sarjaklassikoihin kuin Hill Street Blues ja NYPD Blue. Ja kun suomalainen nimi on Ohuella langalla, löytyy yhteys myös sarjaan Langalla, The Wire. Poliisin arkinen työ on polttopisteessä. Tukholmalaisen Cilla Jackertin (s. 1968) kirjoittama sarja sijoittuu Malmön kaupunkiin Etelä-Ruotsissa. Jackert on korostanut sitä, miten yksityiskohdat tekevät ihmisen. Sarja kaivaakin neutraaliutta ja persoonattomuutta korostavan univormun alta ihmisiä, joilla on omat ongelmansa ja arvostuksensa. Millainen on se poliisisarjojen perinne, jonka osaksi Sara, Magnus, Leah, Jesse ja muut malmölaispoliisit solahtavat? Millainen on heidän muodostamansa ohut, sininen lanka, jonka perinteinen tarkoitus on ollut estää yhteiskuntaa vajoamasta kaaokseen? JP Pulkkisen vieraina Television tiiliskivissä ovat median ja viestinnän tutkimuksen professori Kaarina Nikunen ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.
Aluksi se oli yhden naisen show, monologi teatterin lavalle. Suuren yleisön tietoisuuteen Fleabag nousi vuonna 2016, kun kolme vuotta näyttämöversion ensi-illan jälkeen nähtiin BBC:llä kuusiosainen tv-sarja, jossa keskushenkilö on monologin ja sarjan kirjoittaja Phoebe Waller-Bridge. Menestystä ja palkintoja tuli kiihtyvään tahtiin, kun Fleabagin toinen kausi tuli nähtäville vuonna 2019. Waller-Bridgen tavaramerkkinä ja ehkä myös muistumana näyttämöversiosta ovat Fleabagin suoraan yleisölle osoittamat katseet ja repliikit - neljännen seinän rikkominen. Katsojan tulkinnan varaan jää se, kenelle Fleabag itse asiassa puhuu. Tv-sarjassa kohdataan Fleabagin edesmennyt ystävä Boo, sisar Claire surkeine aviomiehineen, isä ja posketon äitipuoli ja joukko todellisia ja mahdollisia poikaystäviä kruununa Andrew Scottin esittämä pappi. JP Pulkkisen vieraana keskustelemassa Fleabagista ovat käsikirjoittaja ja teatterintekijä Olga Palo ja elokuvatoimittaja Anna Möttölä.
Akiva Shtisel on surusilmäinen ja taiteellisesti lahjakas nuori mies, ainoa Shulem Shtiselin lapsista, joka ei vielä ole naimisissa. Hän on myös keskeinen tarinan moottori Ori Elonin ja Yehonatan Indurskyn luomassa israelilaissa televisiosarjassa Shtisel. Vuosina 2013-2021 se kolmen kauden ja 33 jakson verran kertoi Shtiselin perheen vaiheista Jerusalemin ortodoksijuutalaisessa haredi-yhteisössä. Modernin, maallistuneen Israelin keskellä patriarkka Shulem Shtisel, hänen äitinsä ja lapsensa perheineen elävät maallistuneen Israelin keskellä tarkkaan rajattua elämää, jossa on juonittelua, pelkuruutta ja sankaruutta, ahdas- ja avaramielisyyttä. JP Pulkkisen vieraina ovat kirjailija Riikka Ala-Harja ja teologian tohtori Matti Myllykoski.
Ulkomaantiedustelun agentti Guillaume Debailly palaa Syyriasta Ranskaan. Komennuksen aikana hän on rakastunut Nadia al-Mansouriin, joka on syyrialaisen ministerin vaimo. Le Bureau on Eric Rochantin luoma sarja, joka vuosina 2015-2020 kertoi viiden kauden ja 50 jakson ajan Ranskan ulkomaantiedustelun toiminnasta toimistossa, kaduilla ja kentällä. Mathieu Kassovitzin esittämä Guillaume Debailly yrittää tasapainoilla työn ja rakkauden vaatimusten välillä samalla kun oepraatiot monissa maissa etenevät ja epäluulo kasvaa. Le Bureau on monikielinen ja -ulotteinen ja sietämättömän jännittävä kuvaus tiedustelun ja vakoojien maailmasta. JP Pulkkisen vieraina siitä keskustelevat kirjailija ja tiedusteluhistorian tuntija Mikko Porvali ja sarjan kääntäjäryhmään Ylellä kuulunut Sampsa Peltonen.
Babylon Berlinin lähtökohtana on saksalaiskirjailija Volker Kutscherin vuonna 2008 ilmestynyt rikosromaani, jossa Kölnistä kotoisin oleva rikostutkija Gereon Rath saapuu vuonna 1929 Berliiniin. Weimarin tasavalta on muutostilassa, poliittiset intohimot kuohuvat, vallantavoittelijoita on sekä ns. edistyksen ja ns. taantumuksen puolella. Ystäviä ja vihollisia on kuohuvassa suurkaupungissa vaikea erottaa toisistaan eikä myöskään ole selvää kenen pussiin kukin pelaa. Asemalla on vartioitunut idästä tullut juna, joka muodostuu tv-sarjan kahdella ensimmäisellä kaudella kuudentoista jakson aikana juonen liikkeellepaneva voima. Tv-sarjan kaksi ensimmäistä kautta kattavat Kutscherin kirjasarjan ensimmäisen osan, alkuperäiseltä nimeltään Der Nasse Fisch, Märkä kala. Tähän mennessä Kutscherin Gereon Rath -kirjoja on ilmestynyt jo seitsemän ja suomennettu yksi. Viimeisin, nimeltään Marlow, ilmestyi vuonna 2018. Kutscher on sanonut, että sarja tulee koostumaan 9 kirjasta ja tarina päättyy marraskuuhun 1938, Kristalliyön tapahtumiin. Kuudenteen osaan saakka alaotsikko oli numeroitu esimerkiksi Gereon Raths sechster Fall, mutta viimeisin oli “seitsemäs Rath-romaani. Kutscher onkin sanonut, että Gereon Rath yhä tutkii, mutta hänet on potkittu poliisivoimista - eikä hän ole poliittisesti välinpitämätön. Ensimmäisen maailmansodan traumat ovat yhä pinnassa, raskas työ vaatii raskaat huvit, vasta-avattu suuri yökerho-kabaree Moka Efti vetää huikeaa show-ohjelmista. Sarjasta henkivä lopunajan tuntu yhdistyy genre-tietoiseen tyylien sekoitukseen, jolle voi hakea verrokkia esimerkiksi 20-luvun ekspressionistisesta kuvataiteesta. J.P. Pulkkisen kanssa Babylon Berlinistä keskustelee kirjailija Kjell Westö. Kuva: Frédéric Batier/Yle Kuvapalvelu
Trust-sarjan tarina perustuu öljypohatta J. Paul Gettyn pojanpojan kidnappaukseen vuonna 1973. Kuusitoistavuotias John Paul Getty III oli calabrialaisen rikollisjärjestön ‘Ndranghetan vankina viiden kuukauden ajan, kunnes hänen isoisänsä sai tingittyä lunnassumman kymmenykseen alun perin vaaditusta. Kahdeksanosaisen Trust-sarjan yksi keskeisistä teemoista on perheen ja solidaarisuuden käsite. Amerikkalainen Getty oli ulkonaisesti brittiläinen herrasmies, hän asuikin Englannissa. Toiminnaltaan ja periaatteiltaan hän oli kuitenkin pesunkestävä uuden maailman kapitalisti, joka hyväksyi vain voittoa tuottavat toimet. Perheen sisäisesti näillä periaatteilla oli tuhoisat vaikutukset. Omien poikiensa bisneskykyjä hän ei arvostanut, joten päätyi nöyryyttämään heitä. Seurauksena oli itsemurha, huumeongelmia, avioeroja ja itsevaltaisesti imperiumiaan johtava patriarkka, joka purki intohimonsa taiteen keräämiseen. Trust on yksi esimerkki siitä, että tarinat superrikkaista ovat nykyajan kuningasnäytelmiä. Trustin toinen perhe on kidnappauksen tehnyt calabrialainen ‘Ndrangheta, jonka perhearvot ovat paljon perinteisempiä. Pojat seuraavat isiä yhteisissä bisneksissä, heikon valtion takia yhteisöt ovat riippuvaisia järjestön onnistumisessa toiminnassaan. J. Paul Gettyä esittää kanadalaissyntyinen järkäle näyttelijäksi, Donald Sutherland, Sarjan on käsikirjoittanut Simon Beaufroy ja ohjauksesta vastaa pääosin Danny Boyle. J.P. Pulkkisen kanssa Trustista keskustelee kirjailija Markus Leikola. Kuva: AOP
Birmingham on Britannian toiseksi suurin kaupunki, mutta seksikkyydeltään se on tuskin kymmenen parhaan joukossa - ei vaikka sieltä on kotoisin niin Ozzy Osbourne, J.R.R. Tolkien kuin James Wattin höyrykone. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja siitä on suurelta osin kiittäminen 20- ja 30-luvulla toiminutta Steven Knightin luomaa gangsteriryhmää, Peaky Blindersia. Birmingham oli teollisuuden ja tavaratuotannon syntysijoja, joka vastaanotti modernin urbaanin maailman kiroukset jo kauan ennen muita kaupunkeja. Teollinen toiminta synnytti monenlaista aktiivisuutta ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupunki oli sekä monenlaisten ryhmien temmellyskenttä. IRA, kommunistit, paikallispoliisi, salainen palvelu ja kilpailevat gangsteriryhmät hakivat asemiaan. Tähän yhteyteen Steven Knight on rakentanut sukutarinan, jossa mustalaistaustaisen Tommy Shelbyn (Cillian Murphy) johtama ryhmä kohoaa ryysyistä rikkauksiin. Ensimmäinen maailmansota on vielä lähellä, väkivalta ja traumat ovat pinnassa. Knightin sarjaa on kuvattu Liverpoolin Stanleyn telakalla, mikä on antanut mahdollisuuden luoda maisema, jossa yksikään kukka ei kuki. Tunnarijakson musiikki, Nick Caven Red Right Hand antaa vihjeen äänimaisemasta, jossa hypätään suoraan särmikkääseen 2000-luvun musiikkiin: White Stripes ja PJ Harvey ja Black Keys. Steven Knight tunnetaan esimerkiksi elokuvasta Locke, jossa hän kykenee rakentamaan intensiteetin pelkästään yhden, autossa puhelimeen puhuvan miehen avulla. Tuo sama mies, Tom Hardy, esiintyy myös Peaky Blindersissa - kuten myös Sam Neill, Adrien Brody, Aidan Gillen, Sophie Rundle, Helen McCrory ja Charlotte Riley. J.P. Pulkkisen kanssa Peaky Blindersistä keskustelee kirjailija Kaisa Haatanen. Kuva: Robert Viglasky Photography
Ollaan syvällä USA:n maaseudulla, naistoimittaja tulee kesäiseen pikkukaupunkiin, ajelee ympäriinsä vanhalla Volvolla, luukuttaa Led Zeppeliniä ja naukkailee pikkupulloista vodkaa. Jotain on vialla, mutta mitä? Teräviä esineitä (2006) oli amerikkalaiskirjailija Gillian Flynnin esikoisteos. Flynn on sanonut, että hänen tarkoituksenaan oli luoda pikkukaupunki, jota hallitsevat naiset ja nuo naiset eivät ole lainkaan hyväntahtoisia. Flynn tunnetaan myös kirjasta Gone Girl, josta tehdyn menestyselokuvan hän myös käsikirjoitti. Samoin elokuvan Widows, jossa gangsterien lesket ottavat ohjat käsiinsä. Yhteistä näille kaikille on se, että naiset toimivat maailmassa, jossa toimimisen ja arvojen malli on maskuliininen. Sharp Objectsin kuvitteellinen pikkukaupunki Wind Gap yrittää selvitä kahden teinitytön murhasta. Wind Gapista kotoisin oleva toimittaja Camille Preaker tulee kaupunkiin ja kirjoittaa juttuja murhatutkimuksesta, joka ei tunnu etenevän. Hän majoittuu entiseen kotitaloonsa äitinsä ja isä- ja sisarpuolensa luokse. Äiti, paikkakunnan mahtinainen, suhtautuu tyttäreensä omituisella yhdistelmällä epäluuloa ja holhoavuutta. Paljastuu, että Camillen sisko on vuosia sitten kuollut ja Camille itsekin on ollut hoidettavana mielisairaalassa. Sharp Objectsia leimaa viipyilevä, iholle hiipivä ja aisteja kutitteleva syvän etelän ilmapiiri. Se on kuin modernia aistillista proosaa, jossa juopottelevat ja itseään lääkitsevät naiset yrittävät luovia perinteen, rooliodotusten ja myrkyllisten ihmissuhteiden ryteikössä. Sarjan ohjaaja Jean-Marc Vallée tunnetaan myös tv-sarjasta Big Little Lies, jossa naishahmojen keskinäinen virtapiiri on hyvin jännitteinen. Päärooleissa äitinä ja tyttärenä ovat upeat Patricia Clarkson ja Amy Adams. J.P. Pulkkisen kanssa Sharp Objectsista keskustelee Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth. Kuva: AOP
William Makepeace Thackerayn Vanity Fair (1847) eli Turhuuden turuilla ei ole sotaromaani eikä kerro sotasankareista, vaikka siinä sotaan mennäänkin. Vanity Fair on romaani ilman sankaria, niin kuin alaotsikko kertoo. Tämä on kiertoilmaisu sille, että tarinassa ei ole varsinaista miessankaria ja se on jo kannanotto. Thackeray halusi purkaa tapoja, joilla sankaruutta käsiteltiin. Vanity Fairin päättäväisin, dynaamisin ja skarpein hahmo on vaatimattomista lähtökohdista ponnistava, eteenpäin pyrkivä nainen. Nimi on Becky Sharp. Thackerayn kirja ja sen sankaritar ovat olleet suosittuja kohteita elokuville ja tv-sarjoille. Gwyneth Hughesin dramatisointi on jo kuudes tv-sarjaversio, eli sen myötä Thackeray kilpailee tasaveroisesti aikalaistensa Bronten sisarusten, Charles Dickensin ja edellisen sukupolven edustajan Jane Austenin kanssa. Becky Sharp on kaikkea muuta kuin puhdas pulmunen, mikä tekee hänestä erityisen kiinnostavan ja ristiriitaisen hahmon. Itse asiassa tarinassa on alusta saakka mukana kaksi naispäähenkilöä, mutta Beckyn ystävätär Amelia on kiltti, hyväntahtoinen, lojaali ja - tylsä. Becky sen sijaan viettelee, huijaa ja juonittelee tiensä sosiaalisessa portaikossa ylöspäin. Becky on helppo tunnistaa myös nykyisen instagram-sukupolven, itseään valokuvaavien ja markkinoivien selfie-nuorten sukulaiseksi. Jos Beckyltä kysyy, miksi menestys ja kuuluisuus ovat niin tärkeitä, niin vastaus voisi olla, että no, ne todistavat, että olen olemassa. J.P. Pulkkisen kanssa Vanity Fairista keskustelee draaman ja teatterin tutkimuksen professori Hanna Suutela. Kuva: Robert Viglasky/ITV
Juuri kukaan tv-käsikirjoittaja ei ole osannut tiivistää Liverpoolin henkeä niin hyvin kuin Jimmy McGovern. Liverpool, tuo teollisen vallankumouksen ja popmusiikin kehto on hienostelematon, työväenluokkainen, karhea kaupunki. Jos siellä yrittää näppärää lyhytsyöttöpeliä, niin äkkiä tullaan sukille - käyttääkseni futistermejä. McGovern näytti tämän jo läpimurtosarjassaan Fitz ratkaisee (Cracker, 1993-2006). Siinä Robbie Coltranen esittämä rikospsykologi murtaa konnien suojauksen ja sössii sivussa oman elämänsä. McGovern kävi Liverpoolissa katolista koulua ja on sanonut, että hänestä tuli käsikirjoittaja siksi, että hän otti omantunnon kysymykset vakavasti. Ja niin ottaa myös tämä sarja, Särkynyt enkeli, Broken. Se kertoo hyvin herkällä ja voimallisella tavalla tavallisista eli niin sanotusti pienistä ihmisistä, jotka keskellä yhteiskunnan armotonta myllyä joutuvat valitsemaan oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä. Sarjan keskushahmo on katolinen pappi, Sean Beanin esittämä Michael Kerrigan. Ja tässä seuraa yllätys: toisin kuin katoliset papit viime aikojen fiktioissa, hän on esimerkillinen ihminen. Hyvä katolinen pappi: ei hyväksikäytä poikia, ei jahtaa naisia, ei edes juo. Michael Kerrigan näyttää miten vaikeaa on pysyä totuudessa, miten tuskallista olla moraalinen kompassi monimutkaisessa maailmassa, jossa köyhyys, addiktiot, ihmisryhmien välinen kitka ja heikkojen hoivaaminen kaatuvat niskaan. “Skint” on sana, joka toistuu useasti, suomeksi se on rahaton tai auki, slangimuoto sanasta nyljetty, skinned. Onneksi Michael Kerriganin toimisto eli kirkko on auki myös heikoille ja vähävaraisille ja arpisille, kaikille niille eleanor rigbyille, joilta toivo tuntuu jo kadonneen. Ihmeellinen on elämä, niin kuin McGovern tässä viittaa, ihan Frank Capran klassikkoelokuvan hengessä. J.P. Pulkkisen kanssa Särkyneestä enkelistä keskustelee teologian tohtori Matti Myllykoski. Kuva: Des Willie/LA Productions 2016
Tasan neljäkymmentä vuotta sitten Britanniassa alkoi kummallinen oikeudenkäynti. Syytettynä oli liberaalipuolueen entinen johtaja Jeremy Thorpe. Syytteen ytimessä oli Thorpen masinoima murhayritys, joka oli kohdistunut Norman Scott -nimiseen kaksikymmentä vuotta Thorpea nuorempaan mieheen. Se mikä kiinnosti mediaa ja mikä teki asiasta skandaalin oli kuitenkin seksi. Kuusikymmenluvun alussa Thorpella ja Scottilla oli ollut suhde, josta Scott ei halunnut vaieta. Perienglantilaisen skandaalin on kirjoittanut Russell T Davies, joka tunnetaan esimerkiksi Manchesterin homo-skeneä kuvanneesta sarjasta Queer As Folk (1999). Davies myös herätti 2000-luvun alkupuolella henkiin lapsuutensa suosikkisarjan Doctor Who’n ja teki siitä kansainvälisen menestyksen. Perienglantilainen skandaalissa (A Very English Scandal) on mukana kaikki Daviesin ilmaisun tunnusmerkit, vauhti, komiikka, cliffhangerit, mehukkaat hahmot. Pinta kuplii kepeästi, mutta hahmot ovat syvältä piirrettyjä. Sarja ei naura heille vaan kokonaiselle eksentriselle ja tekopyhälle kulttuurille. Pääosassa Jeremy Thorpena on Hugh Grant, jota aiemmin on pidetty englantilaisen maskuliinisuuden vaarattomana edustajana. Vastaparina Norman Scottia esittää niin Shakespeare-rooleista kuin James Bondista tunnettu Ben Whishaw. J.P. Pulkkisen kanssa Perienglantilaisesta skandaalista keskustelee elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen. Kuva:Sophie Mutevelian/BBC/Blueprint Television Ltd
Jonas Gardellin kolmiosainen sarja lähtee liikkeelle kepeästi ja nostalgisesti. Eletään 70-lukua, muuttokuorma tulee esikaupunkialueelle, kolme perhettä tutustuu, Ingemar Stenmark voittaa maailmanmestaruuksia, kyläillään ja käydään cocktaileilla. Kulman takana odottaa äkkisyvä: kulissiperhet, uskottomuus, huumeongelma, Estonia, juutalaisten joukkotuho. Päivät joina kukat kukat kukkivat on sarja, joka vaatii katsojalta tarkkaavaisuutta. Gardell ei ole rakentanut dramaturgiaa helpoimmalla mahdollisella tavalla. Aikatasot risteävät, nykyhetki on raskaana menneisyyden tapahtumista. Ihmiset kantavat omaa ja kollektiivista historiaa mukanaan tavalla, joka tuo mieleen Ingmar Bergmanin elokuvat. Bergman-viittauksia sarjasta löytyykin. Gardellin omana alter egona toimii ohjaajaksi ja näytelmäkirjailijaksi päätynyt Benny, jota esittää Solsidan-sarjasta tuttu Johan Rheborg. Gardellin edellinen sarja Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin käsitteli AIDS-epidemiaa ja sai Ruotsissa suunnattoman suosion ja arvostusta. Päivät, joina kukat kukkivat käsittelee sellaisia katastrofeja, joihin hyvinvointivaltiolla, kansankodilla, turvajärjestelmillä ei ole selitystä. J.P. Pulkkisen kanssa Jonas Gardellin sarjasta keskustelee käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti. Kuva: Peter Cederling / SVT
Valeuutiset, totuudenjälkeisyys, toimittajat yhteiskunnan vihollisina. Tiedonvälitys ei ole pelkkää tiedonvälitystä, se on tarinoiden luomista ja tunteiden manipulaatiota - ja valtapeliä. Mike Bartlettin kuusiosainen Press kertoo kahden brittilehden kamppailusta. Lontoon keskustassa toimitustaan pitävä Post on tabloidi, joka elää sensaatioista ja skandaaleista. Sen toimittaja lähtee koputtamaan vanhempien ovelle, kun heidän lapsensa on tehnyt itsemurhan. Herald on on journalistisia periaatteita ajatellen kestävämmällä pohjalla, mutta taloudellisesti heikommalla. Postin näkökulmasta Herald hurskasteleva ja tekopyhä julkaisu. Press-sarjan kaksintaistelu tiivistyy kahteen hahmoon: Postin päätoimittaja Duncan Allen (Ben Chaplin) piiskaa henkilökuntaansa uusiin paljastuksiin, menemään pitemmälle. "Jos otsikossa on pedofiili, tarina etenee", hän sanoo. Heraldin apulaispäätoimittaja Holly James (Charlotte Riley) on taitava mutta turhautunut journalisti. Uutiset haistavia ja sitkeitä toimittajia tarvitaan kaikissa toimituksissa, olivat eettiset periaatteet tai metodit millaisia tahansa. Press-sarjan vetävin koukku kylvetäänkin silloin, kun Duncan Allen haluaa Holly Jamesin omaan lehteensä. Press-sarjasta, toimittajadraamoista ja median muutoksesta keskustelee J.P. Pulkkisen kanssa Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari. Kuva: Colin Hutton/Lookout Point
Kun puhutaan Patrick Melrosesta, puhutaan Edward St. Aubynin viiden omaelämäkerrallisen romaanin päähenkilöstä. Puhutaan myös tv-sarjasta, jonka romaaneista on sovittanut David Nicholls ja jossa pääroolia esittää loistava Benedict Cumberbatch. Puhutaan myös brittiläisestä yläluokasta, insestistä, huumeaddiktiosta ja miten selviydytään traumasta. Jos jokin näistä aiheuttaa torjuntaa, se kannattaa pyyhkäistä pois. Sarja on raivokas, vihainen, hellä ja kipeällä tavalla hauska. Ja miksi ironia? Siksi, että vaikean edessä tarvitaan etäisyyttä, oli kyseessä brittien suhteesta riistämiinsä siirtomaihin tai ylimielisiin ja kylmiin vanhempiin. Patrickin isän ja äidin rooleja esittävät eri tavoin hirviömäiset Hugo Weaving ja Jennifer Jason Leigh. Patrickin isän silmissä ihmisen pahin synti on olla ikävystyttävä. Kasvatusmetodien tarkoitus oli kovettaa poika maailmaa vastaan. “En usko sinun kiittävän minua nyt, mutta uskon että myöhemmin olet kiitollinen siitä välinpitämättömyyden taidosta, jonka olen sinuun istuttanut”, sanoi isä pojalle. St. Aubyn oli huumeaddikti 16-vuotiaasta 28-vuotiaaksi. Eteen tuli hetki, jolloin hänen oli vastattava itselleen esittämään kysymykseen: kerronko totuuden elämästäni vai tapanko itseni? Kertominen voitti. Se kannatti, sillä St. Aubynilla on kyky kirjoittaa henkilökohtainen kärsimys ja sosiaalinen komedia rinnakkain. Lopputulos toimii brittiläisen yläluokan perhesuhteiden ja imperiumin skitsofrenian ruuminavauksena tehokkaammin kuin nippu kartanosarjoja. J.P. Pulkkisen kanssa Patrick Melrosesta keskustelee vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard. Kuva: Justin Downing /Sky UK Limited
Fargo tunnetaan vuonna 1996 valmistuneena elokuvana, jossa Frances McDormand esitti Yhdysvaltain Pohjois-Dakotassa sijaitsevan Fargon kaupungin poliisia. McDormand sai osastaan Oscarin, niin kuin myös elokuvan ohjanneet Coen-veljekset parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Fargo muistetaan paitsi viimeisillään raskaana olleesta neuvokkaasta naispoliisista, myös lumisista lakeuksista, paikallisten englanninkielestä, jossa on ruotsalaissiirtolaisten vaikutusta, Carter Burwellin eeppisestä musiikista ja mustasta huumorista joka kohdistuu epätoivoisten rikosten kierteeseen ajautuviin ihmisiin. Noah Hawleyn luoma tv-sarja Fargo on jo kolmen kauden ja 30 jakson mittaan laventanut Coen-veljesten tarinaperinnettä. Sarja on tavallaan joukko mukaelmia ja variaatioita elokuvan teemoista. Samalla sarjassa myös nostetaan voimakkaammin esiin USA:n lähihistorian keskeisiä teemoja: sotien vaikutus asekulttuuriin, naisten emansipaatio, julkisuuden tarinat ja ihmisten todellisuuskäsityksen luonne ja myös rotukysymys eli pitkä sorron, leimaamisen ja vähättelyn historia. J.P. Pulkkisen vieraana on toimittaja ja kirjailija Anton Vanha-Majamaa.
Stranger Things on sarja, joka tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän scifiä, hupia ja jännitystä. Sarja sijoittuu USA:n sydänmaille, se alkaa vuodesta 1983, jolloin pienen Hawkinsin kaupungin liepeillä olevasta tutkimuslaitoksesta karkaa jotain pelottavaa. Pian aletaan tutkia lähellä asuvan pikkupojan katoamista, parhaiten asioista perillä tuntuvat olevan hänen kolme ystäväänsä. Fantasialautapeli Dungeons & Dragons pelanneet ystävykset huomaavat pian, että todellisuus ylittää heidän kuvitelmansa. Sarjan luojat, Dufferin veljekset ovat syntyneet vuonna 1984 eivätkä ole peitelleet fanisuhdettaan sellaisiin tuon aikakauden fantasian ja kauhun mestareihin kuin Steven Spielberg, Stephen King ja John Carpenter. Yhdellä tavalla Stranger Things on nostalgiatrippi ET:n, Carrien, Manaajan, X-Filesin, Kolmannen asteen yhteyden ja Indiana Jonesin maailmoihin. Sarja onkin loistokkaan viihdyttävä sekä teknisesti että ilmaisullisesti. Mitä muuta Stranger Thingsistä löytyy, sitä kohden mennään tässä Television tiiliskivien jaksossa. JP Pulkkisen vieraana on elokuvaohjaaja Hannaleena Hauru. Toimittajana J.P. Pulkkinen
Black Mirror on erillisistä episodeista koostuva brittiläinen tv-sarja, jonka tyylilaji on dystopia eli kauhukuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Black Mirrorista on oikeastaan muodostunut jo käsite, jolla tarkoitetaan nyky-yhteiskunnan mustia aukkoja, niitä innovaatioita, jotka helpottaessaan elämäämme tekevät siitä painajaista. Black Mirrorin kolme ensimmäistä jaksoa tulivat joulukuussa 2011, kahden kauden jälkeen Netflix nappasi sarjan Channel Fourilta. Viimeisimmät 4. kauden jaksot tulivat nähtäviksi viime joulukuussa, jonka jälkeen niitä on yhteensä 19. Sarjan luoja on vuonna 1971 syntynyt englantilainen televisiotuottaja ja käsikirjoittaja Charlie Brooker. Brooker itse on kommentoinut sarjaansa sanoen, että se sijoittuu teknologian tuottaman ilon ja epämukavuuden väliselle vyöhykkeelle. Jos teknologia on huumetta niin mitä ovat sen sivuvaikutukset. Black Mirror eli musta peili tarkoittaa luonnollisesti kämmenillä, seinillä tai pöydillä olevia näyttöjä, joista tarkkailemme ja havainnoimme elämäämme. J.P. Pulkkisen kanssa Black Mirrorista keskustelee kustantaja ja toimittaja Tuomas Rantanen.
Vuonna 1995 julkaistiin kirja Mindhunter: Inside the FBI's Elite Serial Crime Unit, jossa toisena tekijänä oli John E. Douglas, eläkkeellä oleva FBI:n erikoisagentti. Douglas rakensi järjestelmää, jonka avulla rikollisia alettiin profiloida. Hän kiersi Yhdysvaltoja opettamassa metodia poliiseille, ja kävi samalla vankiloissa haastattelemassa tunnetuimpia väkivaltarikollisia, sellaisia kuten David Berkowitz, Charles Manson, Ted Bundy ja Edmund Kemper. Syntyi käsite sarjamurhaaja. Oscar-palkinnon roolistaan sarjamurhaaja Aileen Wuornosina voittanut Charlize Theron tutustui Mindhunter-kirjaan, osti sen oikeudet ja antoi opuksen David Fincherille, Seven- ja Zodiac-elokuvien ohjaajalle. Mindhuter alkoi Netflixillä 2017, Fincherin ohjastaman sarjan pohjana ovat Douglasin kokemukset 1970-luvun lopulta alkaen. FBI-agentit Holden Ford (Jonathan Groff) ja Bill Tench (Holt McCallany) lähtevät FBI:n päämajasta lähtevät tapaamaan kaikkein väkivaltaisimpia rikollisia. Murhaajilta saatu tieto sen synnyttämä ymmärrys muuttavat rikostutkintaa ja samalla maailmaa. J.P. Pulkkisen vieraana keskustelee Mindhunterista käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Mika Ripatti. Toimittajana J.P. Pulkkinen
Englantilainen kuningasdraama on jättimäinen aihepiiri, mistä saadaan pääasiassa syyttää Shakespearea. Jos kavennetaan rajausta ja keskitytään 1900-lukuun ja televisioon, voidaan väittää, että maailman kallein tv-sarja The Crown on parasta kuningashuoneesta tehtyä draamaa. Peter Morganin luomaa sarjaa on toistaiseksi tehty kaksi kautta ja 20 jaksoa. Sarjalla on kolme alkua. Varhaisin niistä sijoittuu vuoteen 1936, jolloin Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja sen siirtomaiden valtionpäämies Edward luopuu kruunusta vain viiden kuukauden hallitsijana olon jälkeen. Edwardin veljestä Albertista tuli Yrjö VI, samalla uninkaan tyttärien Elisabethin ja Margaretin asema muuttui täysin. Heistä tuli prinsessoja, ja Elisabethista kruununperijä. Toinen alku on vuodessa 1947, jolloin järjestetään Elisabethin ja prinssi Philipin häät. Kolmas sijoittuu vuoteen 1952, Yrjö-kuninkaan kuolemaan ja Elisabethin hallitsijakauden alkuun. Kahdella ensimmäisellä kaudella Elisabethia esittää Claire Foy ja hänen puolisoaan Matt Smith, joiden elämässä henkilökohtaisen ja intiimin rinnalle tulee pakottavalla voimalla muodollinen ja säädetty etiketti, jolla on hovissa valvojansa. J.P. Pulkkisen vieraana Television tiiliskivissä on kirjailija-toimittaja Markus Leikola.
Englanti, jokilaakso West Yorkshiressa, teollisuus ja työpaikat ovat kadonneet teollisen vallankumouksen synnyinseuduilta, huumeet ovat merkittävä tuontiartikkeli. Katsoja kohtaa satunnaisia konnia ja todellisia rikollisia, ontuvia perheitä ja vastustamattomasti esiintunkevaa elämää. Happy Valleyn käsikirjoittaja Sally Wainwright tietää mistä kirjoittaa. Hän on syntynyt vuonna 1963 Huddersfieldissä, eli sarjassa liikutaan hänen synnyinseuduillaan. Wainwrightin ura alkoi Emmerdale-sarjalla ja jatkui käsikirjoittajien korkeakoululla Coronation Streetillä. Hänen tuotannostaan tunnetaan Suomessa hyvin toinen poliisisarja Scott & Bailey sekä Viimeinen tango Halifaxissa, joka perustuu löyhästi Wainwrightin äidin kypsällä iällä solmimaan toiseen avioliittoon. Vuonna 2014 startannut Happy Valley käsittää kaksi kautta ja 12 jaksoa. Sen pääosassa on Sarah Lancashiren esittämä poliisi Catherine Cawood, joka asuu yhdessä addiktiosta toipuvan siskonsa Claren ja tyttärenpoikansa Ryanin kanssa. Katsoja saa pian tietää, että Ryan on syntynyt raiskauksen seurauksena ja että Becky on pian syntymän jälkeen tehnyt itsemurhan. Catherinen avioliitto on hajonnut ja hän on etääntynyt toisesta lapsestaan Danielista. Elämä ei ole helppoa, eikä Catherine Cawood ole helppo ihminen, mutta Wainwright on näistä aineksista rakentanut kenties kaikkien aikojen brittiläisen poliisisarjan. J.P. Pulkkisen vieraana on käsikirjoittaja Tove Idström. Kuva: Ben Blackall
Perilliset-sarjan panokset asetetaan jo ensimmäisen jakson aikana. On kansainvälisesti tunnettu tanskalainen taiteilija Veronika Grönnegaard, jolla on neljä lasta: Gro, galleristi ja taidealan tuntija, joka on antanut panoksensa myös äitinsä menestykseen; Frederik, juristi ja kaksilapsisen porvarisperheen pää; Emil, hulivilipoika joka yrittää lomakyläbisnestä Thaimaassa; ja Signe, kukkakauppias, joka aivan alussa ei tiedä olevansa Veronikan tytär. Hyvin pian syöpädiagnoosin saanut Veronika kuolee ja hänen tuoreessa testamentissaan pääperillinen onkin Signe. Suurin kiistakapula on Jyllannin ja Sjaellannin välissä olevalla Fynin saarella sijaitseva Grönnegaardin kartano, jossa pääosa Perilliset-sarjan kolmesta kaudesta ja 26 jaksosta tapahtuu. J.P. Pulkkisen vieraana on draaman ja teatterin tutkimuksen professori Hanna Suutela, jonka mielestä Perillisistä löytyy yhteisiä piirteitä niin Henrik Ibsenin draamoihin kuin norjalaiseen sarjaan Skam. Kuva: Per Arnesen
Huuto syvyydestä kertoo Kööpenhaminassa asuvasta pappisperheestä, se kertoo uskosta ja perheestä, isien perinnöstä ja tarpeesta löytää elämälle merkitys. Sarjan luoja on Adam Price, sama mies, joka aiemmin on ollut vastuussa tanskalaisen sarjadraaman merkkiteoksesta Vallan linnake. Price on todennut, että tehtyään 30 jaksoa sarjaa, missä nainen yrittää yhdistää korkean poliittisen viran, äitiyden ja roolin vaimona, hän halusi tehdä sarjan isistä ja pojista. Sarjan suurhahmo on ristiriitojen kalvama pappi Johannes Krogh, jota esittää Lars Mikkelsen. J.P. Pulkkisen vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen. Kuva: Tine Harden
Vatikaaniin saapuu uusi paavi, nuori ja komea Lenny Belardo New Yorkista. Belardoa eli paavi Pius XIII:ta esittää karismaattinen brittinäyttelijä Jude Law, joka polttaa tupakkaa ja juo Coca-colaa aamiaiseksi ja käyttäytyy muutenkin omapäisesti. Young Pope -sarjan luoja on myöhempien aikojen Fellini, vuonna 1970 Napolissa syntynyt Paolo Sorrentino. Sorrentinon läpimurto oli kaikilla mahdollisilla palkinnoilla kruunattu elokuva Suuri kauneus (Grande bellezza), jonka tarina ja barokkinen ilmaisu on vahvasti sukua esimerkiksi Fellinin 60-luvun alun elokuville La dolce vita ja 8½. Young Pope on kuin yhdeksäntuntinen käynti taidenäyttelyssä. SSe on sarja taiteesta, ja niin kuin taiteessa, siinäkin on epäilyä, pyhäinhäväistyksiä, suuria tunteita ja yliannostus kauneutta. J.P. Pulkkisen vieraana on Kaarina Hazard. Kuva: Gianni Fiorito
Kanadalaiskirjailija Margaret Atwood julkaisi vuonna 1985 alkupuolella romaanin The Handmaid’s Tale (Orjattaresi), jossa vei loogiseen päätepisteeseen ajan sosiaaliset, poliittiset ja uskonnolliset trendit. Runsaat 30 vuotta myöhemmin kirjasta sovitettu tv-sarja osuu täsmälleen ajan hermoon. Yhdysvaltoja ei enää ole. Sen sijaan on Gilead, jossa naisten oikeudet on poistettu. Elisabeth Mossin esittämä Offred eli Frediläinen on orjatar, joka hedelmällisenä on alistettu pelkäksi hallitsevan luokan lisääntymisalustaksi. Vieraana elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen. Television tiiliskivet on toimittanut J.P. Pulkkinen. Kuva: STR
